Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

tiistai 10. tammikuuta 2017

All good everything

Tällä hetkellä hevosrintamalla kaikki hyvin. Terve ja tyytyväinen eläin (*kopkop*), tyytyväinen mutta kiireinen omistaja. Hieman uusiutuneet työkuviot ja muutama muu ei-hevospainotteinen asia on laittanut järjestämään omaa ajankäyttöä viime aikoina uusiksi. Kun aikaa on rajallisesti, käytän hevosajan mielellään hevosen kanssa, ei hevosesta kirjoittamiseen.


Muutenkin tällä hetkellä tuntuu, että kaikki on sanottu. Jostain viime kesästä asti olen miettinyt uutta tulokulmaa bloggaamiseen. Tämänhetkisessä kiiretilanteessa on helppo myöntää, että juuri nyt minusta ei ole ammattimaiseksi tekstintuottajaksi, joka kaksi kertaa viikossa tuottaa täydellisen, nasevanhauskan ja keskusteluaherättävän jutun ja liittää siihen ammattilaistasoiset kuvat (joissa esiintyy viimeisen päälle puunattu hevonen ja huippumallia muistuttava ratsastaja). Tätä omaa treenipäiväkirjaani en haluaisi menettää, mutta nyt vedän hieman happea, keskityn odottamaan kevättä ja inspiraation palautumista. Itseni tuntien se saattaa palata hyvinkin pian, koska olen antanut itselleni luvan olla suorittamatta. Sitten nähdään, mitä osia hevoselämästäni haluan edelleen jakaa kaikkien nähtäväksi.


Nähdään taas ja rapsutelkaa hevosianne! (Leuan alta, mielellään ainakin 20 minuuttia kerrallaan, ohjeistaa Kessi.)



keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Yksi pieni sana

Perheen toinen puolisko oli viikonloppuna toimihenkilönä urheilutapahtumassa. Kyseessä ns. kansallinen kilpailu, jossa toimihenkilöt olivat mukana talkoohommissa rakkaudesta lajiin (mistä voimme siis päätellä, että herran kohdalla kyseessä ei ollut hevosurheilu...)
Päivä oli ollut pitkä, mutta ilmeisesti mielenkiintoinen sekä osallistujille, katsojille että toimihenkilöillekin. Toimihenkilön apua tarvittiin sekä kisan aikana että jälkeen. Varsinaisen kisan loputtua Herra Ekonoomi ja joku toinen toimihenkilö olivat jääneet vielä pidemmäksi ajaksi auttamaan kilpailijaa, jolla oli auto-ongelmia. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vai oliko?
"Kukaan kilpailija ei kiittänyt - ei edes enemmän autetut."
Muistutin, että toimihenkilö ei muista olla aina varsinainen käytöskukkanen itsekään. Silti yhden pienen sanan puuttuminen jäi kaihertamaan. Hän silti itsekin urheilijana ymmärtää, että stressaavassa tilanteessa kilpailijalta voi pikkuisen jotain unohtua. Mutta entä ne lajista kauempana olevat vapaaehtoiset toimihenkilöt? Maanomistajat, jotka ovat lainanneet alueitaan kisoja varten? Paikalliset seurapäättäjät? Sponsorit? Jos muina miehinä kaasutellaan tiehensä joka tilanteessa, tuleeko samaan paikkaan enää uusia kisoja?
Käsi sydämelle: tilanne ei taida olla kovin erilainen myöskään ratsastuskisojen ja muiden tapahtumien suhteen?
Itse yritän muistaa kiitellä paikan päällä tai jälkikäteen. Yritän. En onnistu silti aina olemaan täydellinen. Mutta silti. Pitäisi edes yrittää. Melkein vilpittömimmät vastakiitokset saa yleensä rivitoimihenkilöltä, jota kiittää lyhyesti verkan portilla, kansliassa tai buffassa. Muistaako edes järjestävä organisaatio, että mitään tapahtumaa ei synny ilman kaikkien toimihenkilöiden panosta? Ja nyt en puhu pelkästään kilpailuista, vaan mistä tahansa tapahtumasta.
Olisiko tämä sellainen asia, jossa voisimme kaikki yrittää vähän enemmän? Haaste on heitetty.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Satulat sokkotestissä

Sorry, tyypit. Kerta (ainakin yksi) vielä kiellon päälle ja palataanpa vaihteeksi taas satula-asiaan. Kun edellisessä viestissä hämäsin käyttämällä kuvituskuvina täysin epäsopivaa vaihtoehtoa, raahasin tänään ulos aurinkoon sekä tamman että satulakisan tämänhetkiset semifinalistit. Joskin on vielä mahdollista, että lopullinen voittaja ilmestyy kuvioihin jostain aivan puskista...
 Kaikki kokeiltavat ovat istuinkokoa 17,5 ja leveyttä (noin) wide. Matkan varrella olen oppinut taas seuraavia ahdistavia faktoja:
  • edes sama kokonumero ja leveys eivät tarkoita, että saman valmistajan kaksi satulaa olisivat identtiset. Kun ne tehdään enimmäkseen käsityönä, voi uusissakin satuloissa olla isojakin kappalekohtaisia eroja.
  • käytettyjä satuloita on yleensä vielä muokattu, joten rungon painettuja leveystietoja voi pitää lähinnä ohjeellisina.
  • Minulla on hämmentävää kyllä melkoisen pitkät jalat (muuten vähäiseen pituuteeni nähden). Siksi valitettavan monissa satulamalleissa ongelma on siinä, että polveni tulevat polvitukien etupuolelle tai muuten joudun vääntämään itseni epäluonnolliseen asentoon. Siksi istuimien koko on käytännössä pakko olla 17,5 tai jopa 18, vaikka testimielessä minut työnnettiin liikkeessä kerran jo 16,5-kokoiseen ponisatulaan.
  • 18 alkaa pituudeltaan olla helposti jo liian pitkä Kessin satulansijaan.
  • Hevosella itsellään on melkoisen vahvoja mielipiteitä satuloiden sopivuudesta. Valitettavasti hän ei osaa tarkasti kertoa, mistä puristaa. Mutta jos kohdalla on epämieluisa vaihtoehto, ei se kertakaikkiaan jää ratsastajallekaan epäselväksi.
 
Itselläni on jo jonkinlaisia näkemyksiä semifinalistien hyvyydestä ja huonoudesta, mutta koska porukalla pähkiminen on aina kivempaa, saa allaolevia väitteitä aivan vapaasti kommentoida ja väittää vastaan.  (Kaikki satulat kuvattu tässä ilman vyötä, mutta pelkkä vyön kiristys ei näillä aiheuttanut painopisteessä ja istuvuudessa juuri minkäänlaista muutosta.)


Satula 1:
Sama malli kuin meidän aiemmassa satulassa. Puoli tuumaa eroa istuinkoossa on mitattu jollain ihme viivottimella - rinnakkain penkkien kokoero on huikea. Testaajaa hämmentää myös isot laatuerot näiden kahden satulan viimeistelyssä. Vai lieko tätä kokeiltavaa kappaletta kaltoinkohdeltu jonkun satulasepän toimesta. Hämmentyneenä kysyn myös, ovatko pehmeät, lähes lötköt paneelit nyt joku uusi juttu vai olenko itse vain niin pihalla, että en ymmärrä sellaisten päälle? Sama kysymys myös seuraavasta satulasta.
Mutta muuten
- istuu selkää myöten mukavasti
- painopiste melkoisen keskellä; tosin vyö kiinni ja ratsastettuna sanoisin, että kaipaisi vähän nostamista edestä
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä ja takaa
- selkärangalle hyvin tilaa
- painaako gussettipaneelin kulma lapaan? Tosin näin lötkyillä toppauksilla ei varmaan vielä, mutta olisi tiukemmin täytettynä mahdollista.
- satula on todella painava (myös verrattuna siihen saman merkin kokoa pienempään).

Satula 2:
Uusin tulokas. Yksityiskohtia, blingiä (yök) ja überpehmeät toppaukset. Paljon kaikkea, mutta asennoidun siten, että lähtökohtaisesti torpataan vain pinkit shettissatulat, koska yksityiskohdat kuitenkin enimmäkseen peittyvät ahterini alle.
-  istuu selkää myöten mukavasti
- painopiste näyttäisi näiden kuvien perusteella olevan pienen aavistuksen edessä (?), vastinhihnojren suunta selvästi eteenpäin
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä ja jossain määrin takana
- selkärangalle hyvin tilaa
- painaako gussettipaneelin kulma lapaan? Tämä satula on ehkä aavistuksen edellistä tiiviimpi edestä.
- t
- näyttää asialliselta, ei ratsastettuna liiku tai tee muuta ihmeellistä, mutta parin kokeilupäivän jälkeen tamman selkä on kipeä ja se protestoi jo pelkkää penkin läsnäoloa. Mutta ei mitään näkyvää ongelmaa. Erikoista. Tästä syystä kuitenkin pudonnee pois pelistä.


 Satula 3:
Jos pelkästään minulta kysyttäisiin, valitsisin ehkä tämän. Istuu omille koivilleni hyvin ja hevonenkin liikkuu reippaana ja tyytyväisenä.
- napsahtaa paikalleen kuin hanska; ei tarvitse paljon kysellä, onko siinä missä pitää
 - painopiste taas hieman edessä; tosin vyö kiinnitettynä ero tasoittui
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä mutta takana minun makuun liikaa irti, ja se onkin tämän satulan suurin mutta
- selkärangalle hyvin tilaa
Jossain väitetään että näillä ns. ranskalaistyyppisillä satuloilla saa takaosa noustakin, jos se ei läpsytä ratsastaessa. Mutta tuskin kuitenkaan määrättömän paljon: mikä on liikaa? Tästä satulasta jää ahdistava epätoivo: niin paljon hyvää, mutta ehkä ei sitten kuitenkaan paras mahdollinen...



 Satula 4:
- istuu selkää myöten mukavasti
- tässä saa kuvan suhteen siristellä silmiä: onko satula taas etupainoinen vai hämääkö alatallin katto, ja painopiste olisikin keskellä?
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä ja takana (paremmin kuin edellisellä) - tosin takana paneelien muoto ehkä vähän liian pyöreä hevosta vasten (tai taas huono kuva?)
- selkärangalle hyvin tilaa
- Ei huono, mutta ei suuria tunteitakaan.





Vaihtoehdoissa on sekä villa- että lateksitopattua. Haluaisin mieluummin tietysti villaa. Jännityksen säilyttämiseksi en myöskään kerro satuloiden merkkejä, vaikka ne ovat varmaan kuvista luntattavissa. Samoin hinnat pidetään piilossa. Kolmen satulan hinta on suunnilleen X ja yhden 2X. Saatte nyt siis arvostella aivan puhtaalta pöydältä.

Mitä mieltä: meneekö näistä mikään jatkoon? Mitä lähdetään etsimään seuraavalla kierroksella? 

tiistai 20. syyskuuta 2016

Ei vieläkään...

Edellisen postauksen jälkeen on nähty aikamoinen määrä satuloita. Hetken jo luulin, että etsintä voisi olla kokonaan ohi, mutta satulasepältä ei tullutkaan täysin vihreää valoa minun ja hevosen mielestä tähänastisista parhaalle satulalle. Sen sijaan sovitettavaksi jäi taas yksi uusi vaihtoehto lisää. Voitte kuvitella, että kohta alkaa hermo palaa.


Varsinaisen sovituksen osalta luotan yhteen (tai tarkalleen ottaen kahteen;) eri ammattilaiseen, mutta koska valikoimat eri liikkeillä ovat vaihtuvia, on tullut testattua muidenkin mahdollisten myyjien valikoimat. Siis sen lisäksi, että minulle myytäisiin englantilainen mittatilaussatula, on käyty tutkimassa myös
- satuloita vuokraava liike,
- myymälä, jossa kaikille myydään mukaan karvaromaani
- myymälä, jossa toiveistaan huolimatta saa neljäntonnin merkkisatulan
- hieman liian tuttavallisen satulamyyjän liike
- netin myyntipalstat
- ja niin edelleen.
Sitä kauppiasta, jota kukaan ei koskaan saa kiinni, en ole tavoittanut.

Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat omalla takapuolituntumalla jatkoon äänestetyn Equipe Oraclen lisäksi meidän vanhaa satulaa vastaava malli, mutta leveämpänä ja isommalla istuimella. Ja sen lisäksi eilen testiin tullut uusi satula, joka vaikuttaa ehkä ihan kivalta, mutta yhden kerran kokeilun perusteella en vielä pistäisi päätäni pantiksi, onko kyse siitä, että hevonen vaan liikkuu iloisena eteen vai oliko satula jostain kohtaa epämiellyttävä, ja siksi reipas eteenpäinpyrkimys lipsui enemmänkin altajuoksemisen puolelle...


Mitä tehdä? Jatkaa etsintää täydellistä odottaen? Vuokrata ensihätään joku sinne pain -vaihtoehto (joka kuitenkin on siis nykyistä parempi) Romauttaa budjetti ja lähteä etsimään myös kalliimmista hintaluokista? Ja koska nykyinen satula on ei-niin-tunnettua merkkiä, haluanko uudestaan samaan kierteeseen ja jatkaa useamman, mahdollisesti vaikeammin myytävän satulan omistajana?
Kuten sanottu, hevonen on silti enimmäkseen onnellinen ja tyytyväinen. (Lukuunottamatta tätä aamua, josta valmentaja antoi palautetta, että ei hyvä...) Minun ratsastuksessa on nyt isosti auttanyt yksi uusi vanha konsti: olin pohkeen ja ohjan väliin -mantraa hokiessani unohtanut, että ohjia on todellisuudessa kaksi. Pieni taivuttelu ja asettelu sisäohjalla tekee näköjään ihmeitä. Hevonen asettuu tuntumalle ja suoraksi selvästi entistä paremmin. Taivuttelu siten, että "selkärangan palaset loksahtavat kohdilleen" auttaa hämmentävän hyvin oikean vireen löytymistä. Erinomaisena sivutuotteena on vieläpä todettava, että kannuksen ja raipan käyttötarve on radikaalisti vähentynyt.


Sen verran täytyy vielä selventää kokeilijoille, että asettelu ja taivuttelu sisältää ilman muuta myös myötäämisen: sisäohjaan ei missään nimessä jäädä roikkumaan, vaan sieltä myödätään heti kun tavoiteltu muutos tuntuu. En tiedä, auttaako taivuttelu kaikkia, mutta isoa, ei-niin-notkeaa hevosta se selvästi aktivoi paremmin kuin aktiivinen jalalla ja kepillä eteen ajaminen. Jep, on kokeiltu sekin.
Mutta kun vaan saisi sopivan penkin jostain! Tallikaverin sanoin hevonen näyttää niin hyvältä, että ansaitsisimme löytää sen sopivan satulan tosi pian. Vahvasti samaa mieltä...

maanantai 5. syyskuuta 2016

Kuraa, kuraa ja vielä vähän lisää kuraa

Lauantaina tuli Etelä-Suomessa kerralla alas koko syyskuun tyypillinen sademäärä. Jokohan sopisi toivoa, että se myös jäi tähän? Tallille tullessa odotti kuitenkin mukava näky, kun kätevä tätihevonen oli todennut, että kuivaa kaikkein parhaiten kierittelemällä puruissa. Olihan sitä. Sentin kerros korvista hännän tyveen. Oi ihanuutta!
"Mitään en oo sotkenut. Mutta ruokaa voisin ottaa lisää."
Lauantaikurjuuden maksimoi vielä ratsastamisen haasteet. Tai ei siis itse ratsastuksen, vaan tallipihassa liikkumisen. Maneesin oven eteen muodostui lammikko, jonka syvyydeksi aikaisempi kokeilija mittasi käytännön menetelmällä "yli nilkan". Minua edeltänyt ratsukko oli päättänyt ratsautua jo tallinovella ja päästä maneesiin kuivin jaloin. Sielläpä sitten valokatkaisijaan osuminen osoittautui kuulemma seuraavaksi haasteeksi. Minä päädyin yhdistelmään chapsit nilkkapituisten kumisaappaiden päälle - ja sitten loikkasin ja toivoin, että ratsu rohkea seuraa.
Meidän tallilla sentään on oikeasti hyvä kenttä ja muutkin kulkureitit, mutta syksyn kurakelit ovat silti oma haasteensa. Kenttä imaisee vedet läpi sen verran hyvin, että lauantainakin suurin lätäkkö oli jo kadonnut maneesissa olon aikana. Mutta se kaikki muukin tallilla puuhailu: tarhojen siivous, yleinen kulkeminen ja tavaroiden kuskaaminen kaikki rasittaa kenkiä. On ihan selvää, että moneen hommaan tarvitaan välttämättä ihan pelkästään kumpparit, mutta jotenkin sitä toivoisi, että myös ratsastamaan pystyisi jollain jalkineilla, joilla olisi sekä hyvä ratsastaa että niitä ei tarvitsisi varoa samoin kuin hyviä nahkasaappaita. Vai onko turvauduttava vain perinteiseen ratkaisuun antaa saappaiden uida, ja todeta, että niiden elinkaari on sitten muutamaa sadekautta lyhyempi?
Kumpparit+chapsit -yhdistelmä oli hämmentävän toimiva, mutta ei ilmeisesti kovin edustuskelpoinen...

tiistai 23. elokuuta 2016

Tyhmä minä!

Edellisen postauksen jälkeen on päädytty tähän tilanteeseen: noin viitisentoista jossain määrin sovitettua satulaa, lukuisia ajokilometrejä, vielä useampia viestejä, rakkoja ja hiertymiä *siellä jossain*, tyytyväinen hevonen, voipunut omistaja - ja sama ralli jatkuu taas huomenna.


Tähän asti on löytynyt kaksi (2) satulaa, jotka eivät liu'u. Toinen vaatisi toppauksen, toinen jouduttaneen hylkäämään sään kohdalta liian matalana. Se topattava saa hevosen liikkumaan kuin unelma. Arvatkaa, onko ratsastajalla siellä kivaa? No ei.


Mutta se täytyy kyllä sanoa, että useimmilla kokeilluilla satuloilla hevonen liikkuu paremmin kuin omallaan. Tunnen itseni kohtuullisen idiootiksi: tuttuun olotilaan tottuu ja turtuu. Kun ei tiedosta, että missään olisi isompaa vikaa vaan luottaa siihen, että satulanvaihdon aika olisi sitten joskus tulevaisuudessa, pitää automaattisesti kaikkia hevosen pikku "juttuja" sen luonteesta, terveydestä tai omasta p*skasta ratsastuksesta johtuvina.


Arvatkaa mitä: hevoseni laukassa ei todennäköisesti ole mitään vikaa. Se laukkaa, jopa oikeaan kierrokseen. Se ei ole hitaasti syttyvä diesel, jota tarvitsee kenkiä liikkeelle noin puoli tuntia ennen kuin mitään liikettä irtoaa. Temponvaihtelut ja kokoaminen eivät vaadi epäinhimillisä ponnistuksia tai Kummeli-henkistä äheltämistä (muistattehan: "purrrrrrista perrrrrrrsiillä"). Päänheilutus ei johdukaan ratsastajan epätasaisesta kädestä tai jostain epämääräisestä vaivasta tuntemattomassa ruumiinosassa. Se on kaikki se satula. Satulasatulasatula. Miten minä voin olla niin pässi? Miksi tämäkään vaihtoehto ei ole tullut mieleen aikaisemmin?


No ei kun se on vaan ratsastajan taidoista kiinni. Ei varusteilla voi olla kovin suurta merkitystä.


Lohdutan itseäni ainoastaan sillä, että onneksi ennen satularumbaa hevonen on juuri tutkittu ja kopeloitu korvista häntään, eikä mitään ihmeellisiä lihasjumeja tai kipuja löytynyt. En ehkä antaisi itselleni anteeksi, jos olisin aiheuttanut rakkaalleni vielä enemmän kärsimystä: nyt ehkä päästään vain sillä, että satula ei nyt vaan ollut hyvä ja rajoitti liikettä.


Mutta uusikin pitäisi löytää... Olen laittanut kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että joku ihme tapahtuisi ja sopiva penkki tipahtaisi eteen pyytämättä ja yllättäen. Tämän hetken paras vaihtoehto on nimittäin minulle tavattoman kurja istua. Samalla kun hevonen esittelee auliisti parhaat puolensa, keikun itse kyydissä kuin heikkopäinen. Käynti ja laukka sujuvat, mutta ravi on jotain aivan kamalaa. Siirtymisistä ei voi oikein puhua: ne ovat romahduksia. Itse istuinosa on ihan mukava, mutta polvituet ovat minulle kai liian isot tai ainakin väärässä paikassa. Kolme jalustinhihnan reikää lyhyempi kaverini oli sitä mieltä, että penkki on oikeinkin tukeva ja mukava. Minä olen onnistunut saamaan hiertymiä polven yläpuolelle. Ratsastaessa on edelleen epämääräinen tunne siitä, että jonnekin "eteen ja ylös" ollaan menossa - ja ei, ei sillä hyvällä tavalla. Saakohan käytettyyn satulaan uusittua polvitukia? Muuten olisin melko valmis hyväksymään jo tämän vaihtoehdon, mutta sentään pari järjen ääntä jaksaa sanoa minulle, että satulan pitäisi olla sellainen, että pystyn siellä itsekin istumaan.


Huomenna sentään tulee taas uusia vaihtoehtoja. Ehkä. Tai sitten ei.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ostoslistalla yksi musta nahkasohva, kiitos

Näinhän siinä sitten kävi kuten olin odottanutkin: uusin satulantarkistus pari päivää sitten osoitti kiistattomasti, että ihana satulani on tullut tiensä päähän tämän hevosen kanssa ja uutta on alettava etsiä.


Sinänsä lähtökohdat olivat ihan mukavat: Kepa kävi osteopaatin tsekattavana viikko sitten ja saimme palautetta, että hevonen on kovin eri mallinen kuin edellisellä tapaamisella (runsaat kaksi vuotta sitten). Mutta siis hyvällä tavalla: kauttaaltaan on tullut lihasta ja takapään mekaniikka toimii. Jalat venyvät sinne minne pitääkin. Ainoat ongelmat olivat pienet, ainoastaan tunnusteltaessa huomattavat nesterakkulat sään kohdalla ja yksi pieni jumikohta selkänikamien välissä. Suositeltiin jatkamaan samalla tavalla ja seuraavan hoidon ajankohta voisi olla hyvinkin vaikka vuoden päästä, jos mitään ihmeellistä ei ilmene.


Mutta sitten se satula! Sehän on nyt sitten edestä kapea (ne nesterakkulat...) ja koska edestä on nostettu ja massaa on tullut lisää, niin koko penkki alkaa tulla takapainoiseksi ja lyö ratsastajan painon yhteen pisteeseen taakse (se selkänikamajumi!). Satula itsessään on oikein kelpo peli, mutta ei enää tämän hevosen mittoihin venyteltävissä.






Sitten alkoi kokeilurumba. Olin antanut lähtötiedoiksi, että edellinen penkki on 17 M, mutta sitä on levitetty ehkä noin MW:ksi. Ja ehkä istuinkin voisi olla vähän isompi, kun minun ongelmana on ollut "polvet suussa" -fiilis ja se, että en saa jalkoja kiinni hevoseen. Muita toiveita en uskaltanut edes esittää, kun epäilin, että hankalaksi saattaa mennä.


Sovitettavien satuloiden leveydeksi napsahti suosiolla heti W, joka osoittautui mallista riippumatta oikeaksi leveydeksi. Istuinten koko vaihteli merkistä ja mallista riippuen välillä 17-18. Pitkän yrittämisen jälkeen sovitettavaksi valikoitui kaksi Jeremy Rudgea, yksi Albion ja yksi Prestige.


Ratsailla alkoivat sitten ongelmat. Kaikki, siis kaikki sovitettavat satulat lähtivät ratsastaessa liukumaan eteen. Paitsi yksi, josta ei ehditty päästä edes niin pitkälle, kun huomattiin, että sen mallisessa satulassa minun jalkoja ei vaan kertakaikkiaan saada aseteltua mihinkään järjelliseen asentoon. Loppupeleissä autosta haettiin vertailun vuoksi vielä yksi Jeremy. Siinä oli paljon flätimpi istuin. Kuulemma joskus koulusatuloiden kuppimaisen istuimen korkea takakaari edesauttaa satulan liukumista eteen painopisteen siirtyessä. Nyt apu ei tullut istuimen mallista: muutama askel ravia ja ratsastaja oli liikkumassa iloisesti kohti koninsa korvia.


Eteen liukuminen on satuloissa kuulemma vaikeimmin korjattava vika: jos täysin sopivaa ei mistään löydy, voidaan kokeilla liukuestehuopia ja muita apuvälineitä. On myös tilanteita, että no can do. Edes mittatilaussatula ei välttämättä ole ratkaisu (onneksi, sanoo Mastercard). Mutta ensi hätään saan nyt sen parhaiten toimineen vaihtoehdon takaisin testiin siten, että etumainen vastinhihna siirretään kiinni aivan eteen polvitukien alapuolelle ja katsotaan, auttaako se liukumiseen. Peukut pystyyn! Tosin sitä odotellessa yritän haalia vertailuun kaikki tuttujen ja tuntemattomien mahdolliset wide-kokoiset satulat toivoen ihmeen tapahtumista. (Ja jos mistään ei tule mitään, pitää varmaan myydä tamma vammaisratsuksi käyntiluokkiin, kun käyntihän sillä on hyvä ja mikään penkki ei sentään liu'u käynnissä...)






Jotain positiivistakin: kokeilluissa malleissa oli useampi, joissa jalkani putosivat nätisti suunnilleen sinne, missä ratsastajan jalkojen kuuluisi ollakin. Sain jopa pohkeen ja kantapään kiinni hevoseen ilman sitä suunnatonta heiluttamista ja vispaamista, johon nykyisessä satulassa ajaudun!!! Istuin jopa suorassa, sanoi tallikaveri. Huoleni siitä, että Kepuli olisi minulle liian iso tai että olisin jotenkin niin epämuodostunut, etten vaan osaa istua, vähenivät. Vähenivät, vaikka eivät vielä täysin poistuneet... Olo oman kropan kanssa on ollut niin surkea, että viime valmennuksissa pääsi pitkästä aikaa ihan itku. Hävettää ja nolottaa.


Mutta että toivoa on! Ja että istuimissa on eroja. Albion tuntui nykyiseen satulaan ja muihin testattaviin verrattuna kovalta louskulta, mutta eniten yllätyin siitä, että melkein kaikki olivat istuimeltaan varsin kapeita  - ja sehän helpotti minun olotilaa tankkerini selässä aivan huomattavasti. Kaveri opetti, että nykyäään puhutaan ns. lady seatista eli naisille paremmin istuvista malleista. Muuten sovituksen aikana huomattiin, että pitkät siivet eivät ole töppöjalalle hyvä juttu. Ja että painetulla istuinkoolla ei itse asiassa ole juurikaan merkitystä, koska satulan malli ja polvitukien malli ja sijainti tuntuvat ratkaisevan oman mukavuuden osalta eniten.


Pikkuisen jäi huvittamaan, että nykyistä satulaa ostaessa silloinen satulansovittaja oli sitä mieltä, että tälle hevoselle ei missään nimessä voi laittaa 17 tuumaa pidempää satulaa. Näköjään hyvinkin voi - Katja vakuutti, että oma arvioni siitä, että Kepan satulansija ei ole mikään erityisen lyhyt, pitää ihan selvästi paikkansa.


Ensi viikkoa ja uutta kokeilua odotellessa! Siihen asti: jos sinulla tai jollain tutulla olisi tiedossa wide-kokoinen koulusatula joutilaana, olen kovin kiitollinen kaikista mahdollisista vinkeistä...