Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ohjan ja pohkeen välissä

Kävin viime viikolla kuuntelemassa Hööksin järjestämässä tilaisuudessa Stella Hagelstamia. Tilaisuuden keskeiseksi opiksi jäi, että hevonen tulee ensin ratsastaa kuuliaiseksi ja rennoksi, ennen kuin alkaa harjoittelemaan mitään "temppuja". Jännittyneellä, vastustelevalla hevosella ei kannata treenata. (Toinen hyvä muistutus oli, että hevosta pitää kohdella ystävällisesti, mutta kuitenkin siten, että se tietää ihmisen olevan pomo. Se nyt ei varsinaisesti taas liity tämän kirjoituksen aihepiiriin.)

Olen kieltämättä kuullut rennosta ja kuuliaisesta hevosesta myös kotona. Ja saattanut joskus kuulla jopa vanhan totuuden siitä, että hevonen pitää saada sinne ohjan ja pohkeen väliin. Perusratsastukseni on yleensä antanut tällaiselle hyvin tilaa: ohjat roikkuvat kilometrin pituisina ja pohkeetkin huitovat jossain missä sattuu. Käsite "rento alkuverryttely" siirtyy "rennoksi treeniksi" ja sitten ihmettelen, miksi se hevonen touhuilee välillä omiaan. Kieltämättä tällä metodilla on aikaa keskittyä omaan istuntaan, yleiseen fiilistelyyn ja muuten vaan hauskanpitoon. Valmennuksen loppuvaiheessa on vahingossa saatettu saada höntsäilyn sivutuotteena aikaiseksi rento hevonen, joka kulkee oikein päin ja tyytyväisenä.

Mia komensi minut jonkin aikaa sitten myös äitinsä "tarkkailtavaksi", koska itse matkustelee kohtuullisen paljon. Siihen loppui sitten minun ja hevosen höntsäilyt pitkin ohjin. Kurinpalautus oli hyvin samankuuloista, mitä Stellakin sitten luennollaan korosti. Ota tiivis ohjasote. Pidä hevonen suorana. Pidä jalka kiinni ja lähetä hevonen eteen. Älä  kaivele vaan napauta. Lyhennä askelta (tämä siis erityisesti Leolle, jolla on keskimääräistä isompi ja kauhovampi käynti - veikkaisin, että aika moni muu saa käyttää tämänkin energian eteenratsastukseen?) Pidä hyvä tahti ja tempo. Pidä hevonen suorana. Pidä se hevonen suorana. Lyhennä vielä ohjaa. Olkapää ja kyynärpää eivät liiku, mutta ranne ja käsi ovat elastiset. Älä kaiva vaan napauta kunnolla eteen. Varpaat menosuuntaan jne...

Vaikka alku tuntui takkuiselta ja epäilin, että hinaan hevosparan pään pysyvästi yläilmoihin niillä tooosi lyhyillä ohjillani (jep jep), niin oikean työnteon vaikutukset alkoivat näkyä varsin nopeaan. Ei joka hetki toki ole mitään ratsastuksen ilotulitusta, mutta kyllä se napakka käsi ja eteen ratsastava pohje tekee ihmeitä. Erityisesti se, miten tiivis käsi voi olla aluksi, on ollut todellisen ahaa-elämyksen paikka. Että miksi tätä ei kukaan aiemmin sanonut? Että se tiivis kohta on ojentajissa ja koukistajissa, eikä missään kyynärpään alapuolella?? Oikein päin liikkuva ja täysin nöyrä, tyytyväinen hevonen on nähty nyt joka treenikerralla, eikä siihen suinkaan menee enää täyttä 55 minuuttia. Ja onhan sillä hevosella paljon mukavampi tehdä "temppuja". Kaikki sujuu kun on sujuakseen, jopa laukan kokoaminen ihan pienenpieneksi.

Omaksi hämmästyksekseni purnaan välillä jo sitä, että "se ei liiku tarpeeksi reippaasti eteen" - ilmeisesti vatsalihasosasto alkaa mukautua isompaan liikkeeseen sen verran hyvin, että mummoravailujen aika on kohta pysyvästi ohi? Nyt kun ehkä(?) paremmin (?) tiedän, mitä tunnetta pitäisi hakea, on oikean ratsastuksen etsiminen taas astetta helpompaa. Toivottavasti nämä ahaa-elämykset eivät ihan heti huku.



Laiskoille, jotka etsivät oikotietä onneen, tarjoan myös vaihtoehtoisen metodin:

Tarvitaan tallilla käyvän ponilapsen vanhempien avolavaperäkärry, joka on ladottu täyteen haravoita ja muita puutarhavälineitä. Peräkärry lähestyy tallinpihaa rämisten. "Prrrööööt!" sanoo kouluhevonen: "Pröööt! Pröööt!! Prrrrööööttt!" SQUIIIIIIIKKK! Kuoppaan osuva peräkärry päästää infernaalisen parkaisun. Tai saattoivat ne olla auton jarrutkin. Kouluhevonen ottaa muutaman reippaan sivuloikan oikealle. Prröööött!

Peräkärry pysäköidään tallin eteen ja sen omistajat menevät pöyhimään kuormaansa. SSQUIIIK! KLONKS! KOLINKOLIN! Metalli raapii metallia. Ääni on todella kantava tyynessä kevätillassa. Kouluhevonen suorittaa erittäin vauhdikasta raviväistöä vasemmalle. Ristiaskeleet ovat melkoisen tarmokkaita.

Peräkärry ja ponilapsi poistuvat. SQQQQUUUIIIIIIKKKKKKKKKKKKKK!!! Vielä viimeinen metallin parkaisu kuoppiin osuttaessa, näppärästi puolipiilossa lantalan takana. Nyt kouluratsu ottaa pelästyneen laukkaspurtin eteen. Se on toki sen verran kohtelias, että ymmärtää lopettaa pelleilyn parista puolipidätteestä. Mutta ihme on tapahtunut: takajalat ovat hevosen alla. Itse asiassa voisin kuvitella jopa, että takajalat ovat etujalkojen etupuolella - niin erituntuista on liikkuminen. Kyllä nyt on ilo ratsastaa, vaikka muutama prööttäys pitää periaatteen vuoksi vielä kuunnellakin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti