Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

torstai 26. huhtikuuta 2012

Tulin ja näin

Viime viikonloppuna kokeiltiin taas kisaelämää. Paikkana oman seuran koulukisat, joissa olin toimihenkilöhommissa ja siksi sidottu enimmäkseen kaikkeen muuhun kuin omaan ratsastussuoritukseen. Ihana kanssaratsastajani Tiina innostui kuitenkin starttaamaan, ja päätin itsekin loikata kyytiin - tosin hieman poikkeuksellisella taktiikalla: kisojen viimeisenä osallistujana, verkkaamatta ja toisen jo aikaisemmin ratsastamalla hevosella. Järkeilin, että tämä suoritus tehdään ennen kaikkea oman pääni takia. Kun joudun käyttämään energiani kisajärjestelyihin, ehkä en ehdi alitajuisesti jännittyä enää kisasuorituksesta, joka on minulle nyt vain "rataharjoitus". Luokka oli valikoitunut sillä perusteella, että olin päättänyt mennä saman radan kuin Tiina, olisi se sitten mikä tahansa. Luvassa oli B-merkin kouluohjelma.



Kisoja edeltävällä viikolla treenasin rataa ja perusratsastusta Mian kanssa. Aiemmat yritykseni kisata olivat olleet sen sortin räveltämistä, että itsetunto oli lähellä nollaa. Vaikka tuntui, että kotioloissa edistyn, ei mitään hyvää ollut nähtävissä kisoihin mentäessä. Mia kuitenkin onnistui vakuuttamaan minulle, että ainakaan kotona ratsastus ei ole sellaista, etteikö julkiselle paikalla kehtaisi mennä esiintymään. Ja että aika monella kokeneellakin amatöörikisaajalla kotona nähty kaunis ratsastus voi muuttua kilpailutilanteessa ihan erilaiseksi. Minä en siis ole poikkeus eikä siinä suhteessa ole mitään hävettävää. Harjoittelimme rataa ja opettelimme ennen kaikkea tarkkuutta: turha jättää helppoja pisteitä saamatta, kun esimerkiksi pysätyksistä voi pienellä treenillä ja tarkkaavaisuudella saada oikean pysähdyksen eikä läpijuoksun. Mia patisti minut osallistumaan myös Lilon treeneihin, ja vaikka alkuminuutit tuntuivat takkuisilta, taisi sieltäkin tarttua mukaan iso nippu oivalluksia hyvää perusratsastusta silmälläpitäen.



Kisavastuullisena järjestäjänä sujui kisapäivä nopeasti ihan pikkuisen jännittäen sitä, sujuuko kaikki hyvin. Siinä vaiheessa, kun oma startti lähestyi, alkoi fiilis olla jo voitonriemuinen ja rento: mitään katastrofia ei ollut tullutkaan ja osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä. Kisahevonen Lennart oli viettänyt rennon päivän kisakohteen tarhassa ja sille järjestetyssä vieraskarsinassa täysin tyytyväisenä. Vaikka valtavaa ulkokenttää pitikin vähän ihmetellä, rentoutui se Tiinan ratsastaessa nopeasti ja he tekivät mielestäni tosi upean radan. Herralle tuli tosin kesken kaiken kakkahätä, joka selvästi häiritsi sen keskittymistä, eikä kakkaamisen jälkeen meno ollut enää ihan yhtä innostunutta. Hyvä suoritus joka tapauksessa.

Sitten oli minun vuoroni kuoriutua vauhdilla toppahousuista ja loikata ratsun selkään. Verkka-aikaa jäi ruhtinaallisesti yhden ratsukon ajan. Pienellä verkka-alueella radan vieressä ehdin kuitenkin kokeilla kaikki askellajit läpi. Ja sitten radan puolelle. Hevonen vaikutti vähän jo kyllästyneeltä ja hämmentyneeltä: eikö tämä jo riittänyt? Silti se tuntui olevan varsin kuuliainen ja rennohko.




Juuri ennen radan alkua mieleeni pulpahti hassu ajatus täysin ei-hevosmaailmasta. Rakkaani resevinupseeri on hieman tohkeissaan kohta alkavista kertausharjoituksista, ja on kohtalaisen paljon toistellut kotioloissa kunnon sotilaan varautumista liikekannallepanoon: "täytyy olla valmiina kun pilliin vihelletään." Sitä minäkin siinä mietin: täytyy olla valmis kun pilliin vihelletään. Ja sitten tuomari vihelsi pilliin. Olin valmis. Pystyin keskittymään. Ratsastin.



Mielestäni ratsastin rennosti ja keskityin, ja olin suoritukseen kokonaisvaltaisen tyytyväinen. Tämä oli jo ratsastusta, ei kamalaa räveltämistä! Hevosesta näkyi jo pieni kyllästyminen, mutta nöyrästi se jaksoi yrittää loppuun asti, vaikka välillä pari kertaa nosti päätään kysyäkseen, että eikö täältä jo pääsisi pois. Matkaan osui ainoastaan pari kompastuskiveä: väistöt vasen kylki edellä osoittautuivat lähes mahdottomiksi sekä minulle että Tiinalle. Jäi epäselväksi, oliko kyse pelkästään meidän ratsastusvirheestä ja liian vähäisestä treenistä vai näkikö hevonen esimerkiksi maneesin laidalla jotain epäilyttävää, joka pisti sen kiemurtelemaan. Tuomari oli kuulemma kommentoinut, että "tuota hevosta ei kyllä tänään näytä noi väistöt kiinnostavan" - armelias sihteeri tosin jätti tämän kirjaamatta arvostelupaperiin.

Jii-haa! Mahtava meno, tiukka etukeno. Voi apua.


Toinen ongelmakohtamme oli lisätty laukka lävistäjällä, jota itse jännitin eniten. Tutun laukanvaihto-ongelman tuntien päätin, että nyt ei vaihdeta vaikka mikä tulisi. Yritin pitää paketin napakasti kasassa silloinkin, kun tunsin, että nyt lähtee - ja eikä muuten lähtenyt. Ei vaihdon vaihtoa! Ainoastaan suorituksen "pilasi" muutamat napakat pukit, kuin kielsin ruunaa toteuttamasta itseään. Ja nämä kaksi olivat ainoat oikeat virheet, joista pisteet tipahtivat rumaan 4,5:een. Muuten hajontaa oli nätisti välillä 5-6,5. Paperissa näkyi parissa kohtaa myös harmittava korjaus alaspäin, kun ilmeisesti hyvä alku oli sitten lässähtänyt. Toinen näistä olisi ollut 7,5... Kokonaistulos ihan kiva 54,6. Tiedän, että useimmille tämä olisi hirveän, hirveän masentavaa, mutta minulle suoranainen voitto! Radalle verkkaamatta ja vielä B-tason luokkaan, jossa vaatimuksetkin ovat kovemmat. Tästä se lähtee - toivoa siis vielä on... Olen nyt muutaman kerran katsoa tapittanut videota edestakaisin ja paikoitellen se näyttää ihan kelvolliselta. (Siirrän sen tännekin, jos saan teknisesti sen onnistumaan.) Lisätsemppiä luo tieto siitä, että muutama tosi hyvänä pitämäni ratsastajatoveri oli ihan vain muutaman pisteen edellä minua. Saavutettavia ja saavutettavissa olevia tavoitteita siis löytyy!

Ja tuomarille pitää hymyillä koko purukaluston voimalla!


Tästä on nyt hyvä jatkaa, kun epäonnistumiskierre on katkaistu. Tuomarin kommentit olivat asiallisia ja tällä kertaa sellaisia, että itsekin pystyin näkemään samoja asioita hyvien ja huonojen kohtien välillä. Onnekseni onnistuin käymän hyvän keskustelun tuomarinkin kanssa ja sain henkilökohtaista korjaavaa palautetta, jota aion nyt analysoida Mian kanssa kotona. Kiinnostavana yksityiskohtana tuli esille, että saimme Tiinan kanssa molemmat moitteita kovasta kädestä, mutta kun tätäkin tuomarin kanssa keskustelin niin hän myönsi, että ei meillä välttämättä käsiongelmaa olekaan. Hänen näkemyksensä johtui ainoastaan Lennu-paran viehättävästä hammaskalustosta, jota se mielellään esitteli myös radan aikana. Olisikohan tällekin jotain tehtävissä? Voisiko sille liimata vaikka purukaluston peittävän tekoparran ja viikset??? Ja  laittaisiko ratsastajakin jonkun muun takin päälle ensi kerralla? Joissain kuvissa sininen bomber pussittaa todella kummallisesti.

PS. Arvon huomenna ne aiemmin luvatun arvonnan palkinnot. Jos joku haluaisi vielä osallistua, niin hopi hopi vastaamaan!

PPS. Kaikkien kuvien takana on Elina Ahola, iso kiitos ihanista kuvamuistoista!

14 kommenttia:

  1. Ah, Herra Lennart näyttäisi kyllä hurmaavalta viiksissä! Ensimmäinen ajatukseni oli se Göteborgissa nähty tuuheaviiksinen vuonohevonen, mutta kyllä Hercule Poirot -tyyppiset kapeat ja sofistikoituneet viikset voisivat myös sopia Lennartin charmiin. Näyttäisivät myös ehkä niin hämmentävältä, että tuomaritkin unohtaisivat katsoa hampaita... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poirot-viiksille ääni! Samanlaiset voisi laittaa ratsastajallekin. Hämättäisiin tuomaria sitten oikein kunnolla!

      Poista
  2. Upee hymy! Aivan mieletön! Ja hieno suoritus!

    VastaaPoista
  3. Hyvä Sanna, hienosti ratsastettu! Ja on kyllä kertakaikkisen mieleenpainuva tuo Lennartin hymy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos:) Sain varmaan ylimääräistä tsemppiä teidän suorituksista!

      Poista
  4. Hyvä hyvä! Ja tekoviikset kuulostaa hienoilta! :D

    VastaaPoista
  5. Ai jestas tuo viimeinen kuva xD
    Melkoinen Pepsodent-hymy ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, valkaisevalle Pepsodentille voisi kyllä olla tarvetta...?

      Poista
  6. Tuo alin kuva on ihan huippu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, miten se noin onnistuikin...

      Poista
  7. Onnea erinomaisesta itsensä ylityksestä ja täysin hyväksyttävästä tuloksesta! Tosta se lähtee. Rentous ja usko omaan itseen ja siihen, että osaa. Kouluratsastus arvostelulajina on valitettavan raadollinen. Ihania olette olleet! Ja loppuhymy on aivan paras!

    VastaaPoista
  8. Jonna, kiitoksia! Kouluratsastus on kieltämättä aika julma laji, välillä tulee mieleen että helpommalla pääsisi vain roiskimalla esteiden yli:) Onneksi katsomallakin oppii yhtä sun toista. Silti joka kisassa (riippumatta siitä, oliko itse mukana;) on aina joku tai joitain suorituksia, joiden pisteyttäminen jää ihmetyttämään näin amatööriä. Ehkä mä sitten eläkeikäisenä kansallista vetäessäni osaan ja ymmärrän paremmin;)

    VastaaPoista