Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

tiistai 28. toukokuuta 2013

Hevoskaupoista, vakavasti

En ole välttämättä sopivin ihminen kertomaan, miten hevosia ostetaan tai valitaan. Aiemmat ratsuni ovat tulla tupsahtaneet "jostain". Ammattini tuomalla vahvalla kokemuksella minun pitäisi teoriassa hallita hyvin minkä tahansa kauppojen tekeminen. Ehkä siksi uskallan sanoa jotain siitä, mitä pitäisi (olisi pitänyt?) ottaa huomioon.

Ensinnäkin: vaikka hevonen on lemmikki, perheenjäsen, paras kaveri ja vaikka mitä, juridisesti se on kuitenkin irtain esine. Kauppa on samanlainen kuin jos ostaisit uuden tai käytetyn auton, tai vaikka nojatuolin. Lähtökohtaisesti myyjä on velvollinen antamaan kauppatavarasta kaikki riittävät tiedot ja ostaja on velvollinen tarkastamaan ostettavan tuotteen riittävän huolellisesti.

Mistä niitä hevosia sitten löytää? Suomessa parhaat myyntikanavat lienevät hevostalli.netRatsut ja Hevosnetti. Sieltä siis selailemaan ja etsimään omien toiveiden mukaista ratsua! Selvitä kuitenkin ensin itsellesi, mitä haluat ja miksi. Mitkä ovat ehdottomia ominaisuuksia ja mistä olet taas valmis tinkimään? Pitääkö hevosen hallita tietyt asiat vai koulutatko sen itse? Minkä kokoinen hevonen sopii sinulle? Onko ulkonäöllä väliä, ja miksi? Esimerkiksi "osaava kouluratsu", joka ei viiteen viimeiseen vuoteen ole mennyt traileriin eikä näin ollen käynyt kotitallin ulkopuolella, ei ehkä ole kisahaluisen ratsastajan ykkösvalinta. (Kyllä, tämäkin tapaus on oikeasti tullut vastaan myyntipalstoilla!) Koulutustaitoiselle nuori tai vähemmänkin osaava hevonen voi olla sopiva tapaus. Jos etsii opetusmestaria, on syytä ostaa opetusmestari, jos ei ole valmis sijoittamaan hevosen lisäksi samalla massiiviseen ratsutusapuun ja valmennukseen. Aika moni anonyymi on tiettävästi valinnut hevosen, koska "se oli niin söpö" tai "se kävi sääliksi". Jotkut näistä tarinoista ovat päättyneet onnellisesti. Jos et halua ottaa riskiä, koveta sydämesi ja keskity etsimään vain sitä, mitä oikeasti haluat ja tarvitset. Ole realisti myös budjettisi suhteen.

Ota valintoihin avuksi joku sopiva henkilö, jonka asiantuntemus riittää arvioimaan hevosia ja joka tuntee myös sinut ratsastajana. Lue ensin myynti-ilmoituksia, ole yhteydessä myyjiin ja kysele lisätietoja ja videoita. (En pidä itseäni hyvänä hevosten arvioijana, mutta voin vakuuttaa, että viime aikoina suurimpaan osaan ilmoitusten hevosista ei tarvinnut palata oma-aloitteisen lisätietojen ja videoiden tutkimisen jälkeen.) Jos hevonen kuulostaa sopivalta, katsokaa videot yhdessä asiantuntijasi kanssa, ja jos kaikki vaikuttaa edelleen hyvältä, menkää katsomaan. Ensimmäisen koeratsastuksen voi hyvin käydä vaikka yksinkin, ja juoksuttaa valmentajaa/opettajaa/parasta kaveria sitten uusintakierroksella, jos hevonen edelleen ensimmäisen kokeilun jälkeen tuntuu kiinnostavalta. Minusta on tärkeää, että tukihenkilösi osaa oikeasti arvioida hevosen laatua, liikettä ja ratsastettavuutta sekä sen sopivuutta juuri sinulle ja sinun ratsastustyyliisi.

Minä olen tiedonhakufriikki, ja senkin takia katson, että ostajan velvollisuus on kaivaa esille sellaisetkin tiedot hevosesta, jota ei suoraan myyjän toimesta kerrota. Hevosen väitetään kisanneen tasoa X - tieto on varsin helppo tarkistaa kipasta. Omistajuuteen ja sukuun liittyvät tiedot löytyvät Hippoksesta. Sukuposti on toinen hyvä tietolähde, ja sieltä voi löytyä myös hevoseen liittyviä kuvia. Myös Google on yllättävän kiva kaveri näin sosiaalisen median aikana. Yllättävän moni kilttiä ja tervettä hevosta myyvä näyttää avautuvan blogissa, facebookissa tai muussa mediassa siitä, miten se *#&¤ koni on taas ihan ##¤&%½ tai miten se on taas ontunut viimeiset kolme kuukautta. Suhtaudu kaikkiin lukemiisi tietoihin silti kriittisesti. Joskus huonojen kisatulosten takana voi olla hevosessa oleva vika, joskus vain kisapaniikkinen ratsastaja. Mitä miettisit hevosesta, joka on vaihtanut omistajaa vuoden välein? Entä hevosesta, jota ei ole rekisteröity Suomen rekisteriin? Suomessa piirit ovat pienet, joten varsin vähällä vaivalla saattaa tuttavapiiristäkin löytyä joku kontakti, joka tuntee hevosen sen aiemmasta elämästä. Kysele, kysele ja kysele. Ja kysy myyjältä vahvistusta asioihin, joita ihmettelet.

Jos kaikki menee tähän asti hyvin, on kauppaneuvottelujen ja eläinlääkärintarkastuksen aika. Lääkärintarkastuksen voi tehdä hyvin eri laajuisena, ja sen tarve riippuu paljon hevosen aiotusta käytöstä ja esimerkiksi halutusta vakuutustyypistä. Lähtökohtaisesti et voi jälkikäteen vedota vikaan, joka oli ilmennyt lääkärintarkastuksessa. (Hevosessa voi olla kuitenkin myös ns. piileviä virheitä ja esimerkiksi jalkavaivojen laatua ja syntyajankohtaa voi olla käytännössä vaikea osoittaa. Tämä alkaa mennä jo niin yksityiskohtaiseksi, että vaatisi jo ihan oman kirjoituksensa.)

Kauppakirjassa tulisi yksilöidä ostettava hevonen, mielellään sen aiottu käyttötarkoitus ja ne tiedot, jotka siitä ostohetkellä on annettu (esim. lääkärinlausunto liitteeksi). On hyvä ymmärtää, että hevosen terveydessä ja käyttäytymisessä voi tapahtua aina muutoksia, eikä järkevä myyjä voikaan antaa "täyttä takuuta" siitä, että ostohetkellä "kiltti ja terve" hevonen olisi sitä myös aina tulevaisuudessa. Kuitenkin sen toteaminen, mikä on ollut nykyinen käyttö ja millaiseen käyttöön hevonen on tulossa, voi mahdollisesti riitatapauksessa auttaa sen osoittamisessa, onko jompikumpi osapuoli esim. antanut vääriä tietoja tai toiminut muuten väärin.

Jos kauppa tehdään kahden yksityisen tai kahden elinkeinonharjoittajan välillä, on kyseessä puhtaasti sopimusasia ja silloin on ostajan ja myyjän itse tiedettävä, millaisia ehtoja he haluavat kauppaan sisällyttää. Kun ammattikauppias taas myy hevosen yksityiselle, sovelletaan kauppaan kuluttajansuojalakia. Tällöin ostajalla voi olla enemmän mahdollisuuksia virheen korjaamiseen, jos asiat menevät pieleen. Joka tapauksessa mieti, ennen kuin allekirjoitat. Ja mieti vielä uudestaan sitäkin, haluatko edelleen varmasti juuri kyseisen hevosen! Muista, että jos purjehtimista verrataan setelien repimiseen laiturilla vesisateessa, on hevosen osto joka tapauksessa varsin hyvin tähän rinnastettava tapahtuma...

Suosittelen luettavaksi Hevoskaupan käsikirjaa (Wegelius - Lehtola), jossa aika selkein esimerkein kuvataan erilaisia kauppatilanteista. Melkein jokaisesta edelle kirjoitetusta lauseesta voisi kirjoittaa oman postauksensa. Ehkä voisin joskus kirjoittaa lisääkin, jos lukijakuntaa kiinnostaa?

Olen auttanut tuttavia kauppakirjojen laadinnassa, ja toisaalta hoitanut omia ostoprosesseja melkein kaikkea edellä sanottua rikkoen. Loppupeleissä voisi vain sanoa, että ole kriittinen ja tiedä mitä haluat ja mitä ostat! Muista, että uuteen kotiin tuleva hevonen voi muuttua alkuun reippaastikin. Anna siis teille molemmille aikaa, ennen kuin heti seuraavalla viikolla olet vihaisena kärräämässä "vikaista" hevosta  takaisin myyjälle. Toisaalta sinulla täytyy olla myös rohkeutta pyytää apua ja tarvittaessa viheltää peli poikki, jos alkaa näyttää siltä, että mistään ei todellakaan tule mitään. Aika on usein paras apulainen.

Helppoa, eikö?

12 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! Minä olen oppinut paljon hevoskaupoista kantapään kautta, mutta paras neuvoni on siitä huolimatta kuunnella omaa intuitiotaan. Ensihevosen ostaja taas ei voi olla turhan tarkka ja apua kannattaa tai oikeammin pitää pyytää. Silti eteen voi tulla ikäviä tilanteita, joista myyjä ei ole enää vastuussa.

    Täällä Pohjois-Suomessa on muuten kivoja hevosia myytävänä ja lentohan kestää vain tunnin Helsingistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intuitioon minäkin aina pohjimmiltaan luotan. Ja nkyisin olen oppinut myös pyytämään apua riittävän ajoissa. Toinen tärkein opetukseni on, että uuden hevosen kanssa tulee aina jossain vaiheessa se kuherruskuukauden loppuminen, jolloin oikeasti miettii, että oliko tässä kuitenkaan mitään järkeä. Nyt tiedän, että siitäkin pääsee yli.

      Poista
  2. Meillä on kaikki hevoset ostettu välittäjältä, osa tietoisesti ja osa ei. Ja vaikka se perkuleen alvi tulee hintaan lisää niin pysytellään hevoskauppiaissa varmaan jatkossakin :D ollaan nimittäin käyty kokeilemassa monia yksityishevosiakin vuosien varrella, mutta valitettavasti tiedot ja hevonen ja yleensä myös video ja hevonen ei ikinä vastaa toisiaan, ja "iloisia yllätyksiä" on harvoin luvassa. Päinvastoin välillä ollaan jouduttu ihan oikeasti miettimään eläinsuojeluilmoituksen tekoa! Ja välillä näitä surullisia tapauksia tulee vastaan kisakentillä, ja ne ovat yhtä huonossa kunnossa, koska ne on ostanut tietämättömät ihmiset :( saman tien tulee ikävästi mieleen yksi täykkäri, mutta sitäkään ei olisi ollut meidän järkeä "pelastaa", koska sen oikea paikka vaivoineen olisi taivaassa eikä kisakentillä... Tunnetuilla, hyvämaineisilla hevoskauppiailla (niitäkin sentään pari mahtuu tähän maahan :D) ei ole pokkaa kaupata ihan risaa tai hullua, vaikka ylläreitähän meidänkin joka hevosesta on löytynyt, ja plussa se on sekin, kun yhdellä reissulla voi kokeilla vaikka kymmentä hevosta, ja myyjälläkin on usein jo silmää sopiville "mätseille". Mutta ihan totta kirjoitat, hevosenosto (kuin myös myynti) on hiusten repimisen paikka :D onnea vaan koitokseen ja toivottavasti löytyy Se Oikea!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kauhean mielelläni kertoisin täälläkin näitä parhaita helmiä, mitä matkan varrella on tullut vastaan, mutta on varmaan pakko pitää suu kiinni, ettei vahingossa lipsahda jo kenenkään kunnian tai yksityisyyden loukkauksen puolelle...

      Poista
  3. Siis piti kirjoittamani, että "liian tarkka" sen sijaan, että kirjoitin: "turhan tarkka". Nämä helteet alkaa ilmeisesti pehmittämään päätä...

    VastaaPoista
  4. todella hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  5. Selkeä ja informatiivinen kirjoitus! Jos vain suinkin tuntuu, että tiedonjyväsiä olisi viskottavaksi muistakin aiheista, niin täältä löytyy lukija.

    R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän jotain fiksua tule jatkossakin mieleen.

      Poista
  6. Hyvin kirjoitettu! :)

    ps, sulle olisi haaste: http://togetherwewalkoutasone.blogspot.fi/2013/06/haastetta-pukkaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän vastata haasteeseen pian!

      Poista
  7. Kiitos paljon hyvästä tekstistä! Oli itsellekin tosi paljon hyötyä ensimmäistä omaa hevosta etsiessä, vaikkakin ihan en mennyt niin kuin olisi pitänyt, mutta toisaalta kaikkeen olen varautunut, joten otan vastaan sen mitä eteen tulee. Mutta jäämpä lukijaksi!

    VastaaPoista