Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kuumetta ilmassa

Jotenkin tuntuu, että viime aikoina olen nähnyt ja kuullut ainoastaan niitä puheita. Karsinanaapureita astutetaan oikealta ja vasemmalta, hevosblogeissa syntyy varsoja ja matkataan oriasemille, facebookin feediin ilmestyy jalostusorien kuvia... Onko nyt käsillä se aika vuodesta?




Pari kuukautta sitten kävin kuuntelemassa Keravalla Horse&Riderin järjestämiä Jalostusiltamia, joissa koulutuomari Anne-Mari Pekonen kertoili hevosjalostuksesta ja sopivien oriiden valinnasta. Olin liikkeellä ihan pelkkää uteliaisuuttani. Nyt puhutaan siis aiheesta, josta ihan rehellisesti sanottuna en tiedä juuri mitään. Vuosien varrella monet tunnetut oriit ja suvut ovat tulleet ainakin niminä tutuiksi, mutta jalostus ja kasvatus eivät ole olleet minulle ajankohtaisia asioita - onhan tässä suurin osa hevosenomistajan urastani mennyt vain omia ruunia taputellessa. Vanhenevan tamman omistajana tuli vihdoin mieleen, että onhan tällainenkin vaihtoehto olemassa. Lisätieto ei koskaan ole pahitteeksi. Tilaisuus oli sen verran kiinnostava ja oletettavasti soveltuva myös "for dummies" -kuulijoille, että päätin mennä paikalle.




Illan anti oli oikein kiinnostava, ja tuntuu, että juttua olisi riittänyt pidempäänkin kuin aikaa oli varattu. Vinkkinä siis eri tapahtumanjärjestäjille: tällaisille iltamille on selvästi tilausta! Muutamia keskeisiä ajatuksia illan vilkkaasta keskustelusta jäi mieleen näin muutama kuukauden jälkeenkin todella vapaasti referoituna:


  • Varsan teettäminen on aina riskipuuhaa, mutta tulos voi olla palkitsevakin. Kannattaa miettiä, mitä haluaa - ja lähtökohtaisesti tähdätä hyvään lopputulokseen eikä tyytyä helposti saatavilla olevaan naapurin elukkaan. Tietysti aluksi kannattaa miettiä, tekeekö varsaa omaan käyttöön vai esim. suoraan myyntiin. Omien kykyjen ja resurssien osalta kannattaa olla rehellinen. Lopputuloksesta ei kuitenkaan voi olla varmuutta, vaikka valitsisi hyvänkin orin. Toisaalta ei ehkä kannata myöskään liikaa kainostella: vaatimatonkin tamma voi tuottaa ihan kelpo jälkeläisiä.
  • Suomessa syntyy vuosittain hyvin vähän varsoja verrattuna suuriin hevosmaihin - jopa silloin, jos hevosten suhteellinen määrä eri maissa otetaan huomioon. Laadultaan suomalaiset (FWB)-varsat keskimäärin ovat täysin vertailukelpoisia ulkomaisiin veljiinsä ja sisariinsa. Keskusteltiinkin paljon siitä, voisiko suomalaiset järjestöt ja kasvattajat jotenkin yhteistyössä edistää suomalaisen kasvatustyön näkyvyyttä.
  • Lineaarinen arvostelu oli itselleni suhteellisen uusi asia, mutta kuulosti todella järkeenkäyvältä tavalta hevosten ominaisuuksien ja periyttämiskyvyn arvioinnissa. Erittäin tiivistetysti: asteikolla 1-10 esitetään hevosen rakenteen eri osa-alueet ja muut arvosteltavat omianaisuudet kuten askellajit ja ratsastettavuus siten, että asteikolla on esitetty esim. koulu- tai estehevoselta odotettava ihannerakenne, ja kyseistä hevosta verrataan siihen. Mm. Hollannissa KWPN-kantakirjan sivuilta myös oriin jälkeläisten tiedot löytyvät samoin tilastoituna, jolloin voi olla helpompaa arvioida, mitä ominaisuuksiaan hevonen periyttää hyvin.
  • Orien esittelyvideoita löytyy hyvin netistä (esimerkiksi Elite Stallions, Schockemöhlen ja Sprehen omat sivut), mutta näkemäänsä kannattaa suhtautua vähän kriittisesti. Kunkin hevosen heikkoja puolia ei tyypillisesti näytetä - jos esittelyssä on joku askellaji vain toisen suuntaan, jotain perusasioita ei näytetä tai käytetään runsaasti hidastuksia tai muuten muokattua kuvaa, on jossain todennäköisesti vähän vikaa... Myös kuvakulmista voi päätellä paljon. Katso myös, kuka esittelee hevosen ja millä varusteilla. Isojen hollantilaisten tai saksalaisten miesten ratsastamat oriit ovat toki mukavaa katseltavaa, mutta helpoksi ja hyväluonteiseksi mainostettu ori on ehkä mukavaa nähdä myös naisen käsittelemänä...
  • Kuulemma oriiden koko ilmoitetaan monesti vähän yläkanttiin, joten varsinkin niillä, joille tulevan varsan koko on kriittinen, kannattaa olla tarkkana ja suhtautua esitettyihin numeroihin varauksella. Toinen mukava pikku asia, joka ei itselleni rehellisesti sanottuna ollut tullut mieleenkään (amatööri mikä amatööri...) on, että useimpii oreihin ja niiden kasvattajiin/siittoloihin on mahdollista päästä tutustumaan. Kotimaassa se on toki helpompaa, mutta yhtä lailla oriturismi Keski-Euroopassakin on järjestettävissä - joko siittoloiden esittelypäivien aikana tai erikseen sopimalla. Saatoin keksiä uuden harrastuksen.
  • Emän eli tamman merkitystä ei myöskään voi vähätellä. Hevosjalostuksessa tunnetaan paljon erinomaisina periyttäjinä tunnettuja tammoja, ja esimerkiksi Saksassa kerätään tietoa myös emälinjoista. Siinä missä ominaisuuksia varsaan periytyy myös isältä, tulee niitä toki myös emän puolelta. (Minulla on ollut ilo suomalaisen FWB:n omistajana kuulla ja jutella myös oman hevoseni sisaruksista niiden nykyisten ja/tai entisten omistajien/ratsastajien kanssa. Jo yhden tällaisen pienen "perheen" seuraaminen näyttää, että emältä tulee hyvä määrä ominaisuuksia varsoilleen - sekä hyvässä että pahassa.)
  • Omasta tammasta pitäisi tunnistaa vahvuudet ja heikkoudet, ja orivalinnalla yrittää vahvistaa heikkouksia ja tottakai edelleen tukea niitä hyviä puolia. Nyt voi mennä pieleen, kun yritän muistella, mitkä ominaisuudet ovat vahvimmin nimenomaan periytyviä: hyppykyky, laukka ja käynti. Esim. ravin laatua voi helpommin yrittää itse kehittää, mutta esteille scope on synnynnäinen ja laukan ja käynnin laatu pitkälle samoin. (Muitakin tekijöitä oli listassa, jota en enää muista). Toisaalta "vastakohdat täydentävät toisiaan" -ajattelu voi mennä myös pieleen: rotevan tamman astuttaminen sirolla pienellä orilla saattaa tuottaa sopusuhtaisen mukavan varsan, mutta yhtä lailla vaikka tankkerin, jota on siunattu ohkaisilla, hennoilla jaloilla...




Illan odotetuimpia vaiheita oli tietysti se, kun yleisö sai esitellä kuvia ja videoita ja sukutietoja omista tammoistaan, ja niille sitten yhdessä Pekosen johdolla pohdittiin sopivia orivalintoja. Rohkaistuinpa minäkin esittelemään kuvaa ja videota - pelkästään siitä ilosta, että aina on mukavaa ja kehittävää saada kommentteja asiantuntijalta omasta hevosestaan. Kuvan perusteella kommentoitiin, että kyseessä on raskaamman näköinen ja lempeä tamma. Sukua pidettiin yllättäen hyvinkin mielenkiintoisena (hannoverin R- ja vähän harvinaisempia G-linjoja, isän puolella mm. sellaisia kiinnostavia nimiä kuin Argentan ja Pik Bube, sekä tietysti Rubinstein, joka moneen kertaan jo aiemmin illan aikana oli mainittu yhdeksi saksalaisen kasvatuksen merkittävistä nimistä). Olin itse puhunut "tädin harrastehepasta", mutta sain ylättäen kuitenkin palautetta, että videon perusteella tammalla on "oikeinkin kivat" askellajit  (mitä ilmeisimmin tämä tekijä ei välittynyt tankkeria esittävistä valokuvista :)). Se puoli, jota en ole itse osannut ajatella ollenkaan, on hyvä menestys estepuolen laatuarvosteluissa.


Sopivaa oria voisi katsella siis vähän sirommasta, hyvälaukkaisesta kouluoriista, mutta myös estevaihtoehdot voisivat olla kiinnostavia. Sain heti paikalla pari nimiehdotustakin (saa arvuutella, mitä) mutta kuten monille muillekin, minullekin annettiin mahdollisuus laittaa tietoja tarkemmin vielä sähköpostilla ja jatkaa keskustelua siitä. Tätä en ole kuitenkaan vielä tehnyt. Sehän olisi vähän kuin antaisi pirulle pikkusormen?


Joo, kiinnostaisi. Järkevyydeltään toki samaa luokkaa kuin ostaa purjevene ja mennä laiturille repimään seteleitä. Mutta mitäs helkkaria minä jollain varsalla teen ja jonkun se pitäisi osata hoitaa ja sisäänratsastaakin? Tärkein minua pidättelevä syy on, että a) milläs minä sitten ratsastan ja b) entäs jos jotain menee pieleen, ja sitten minulla ei olekaan enää hevosta...


PS. Ja sitten jos vielä kaivellaan veitsiä haavoissa, niin tällä hetkellä sekä Schockemöhlen että Sprehen suomalaisilla edustajilla on kiva tarjous, että jos ei tällä kaudella tärppää, niin samaan hintaan saa jatkaa ensi vuoden, tai vaihtoehtoisesti saa rahat takaisin yhtä satasta lukuun ottamatta.

5 kommenttia:

  1. Kokemuksen rintaaanella toteaisin etta valmiin kolme-neljavuotiaan ostaminen on varmasti jarkevampaa kuin itse nollasta kasvattaminen. Itse joudun myymaan hevoseni koska siita ei tule tatiratsua ikina. Nelivuotias hevonen ei ole kuin harvoissa tapauksissa aikuisen harrastajaratsastajan ratsu, ellei satu olemaan rauhallinen tyyppi. ja nuori hevonen vaatii paljon aikaa, tyota jne....Jos on kiinnostunut aikaa ja rahaa vievasta projektista, onnea matkaan. jo tamman saaminen kantavaksi on projekti sinansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, ja sen takia (vielä) suhtaudunkin tähän ihan järjen ääni mukana. Totuus kuitenkin on, että varmasti noin 5-6 -vuotiaaksi asti itsekasvatettu hevonen olisi enemmän ja vähemmän jonkun muun laittama ja ratsastama. Kaupasta saa varmasti halvemmalla ja helpommalla samanmoisen. Ja riskinä todellakin on, että lopputuloksesta ei ole varmuutta. Voi tulla kiva helppo hevonen tai sitten ei. Lähipiirissäkin on näkynyt monenlaisia "onnistumistarinoita".

      Onneksi tämä kesä alkaa olla kovaa vauhtia ohi, ehtii miettiä yhden vuoden lisää. Ainakin yhden vuoden, tai jopa enemmän!

      Poista
    2. Onhan se varsa ihana....ja projekti hieno. Mutta oman kokemuksen perusteella en lahtisi enaa ikina. Minulla sentaan tamma tuli kantavaksi laakista eika varsalle koskaan sattunut mitaan, ei terveysongelmia jne....lienee harvinaista. Mutta oma kasvatti on vaan niin hieno juttu, ja karvain sydamin joudun myymaan ajan ja taidon puutteen takia, tama on itselleni todella vaikea juttu, mutta toisaalta harrastuksen on oltava miellyttavaa vaikka valilla on hyvakin menna ulos mukavuusrajoista, omien taitojen rajallisuus on vaan tunnustettava. Tsemppia mietintaan.

      Poista
  2. Meillä tuollainen kuume näkyi nyt täplänä ultraruudulla ;) pidämme peukkuja täplän laajenemiselle seuraavien kuukausien ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa! Tätä projektia onkin sitten mielenkiintoista seurata. Oletan, että ruuna ei ole itse siinä millään tapaa osallisena :D

      Poista