Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuukausi ratsailla

Huh hei, niin se aika vilistää johonkin, kun on kivaa!

Maaliskuun alussa oli vihdoin aika kiivetä pitkästä aikaa satulaan. Pakko myöntää, että jännitti. Ensiaskeleet Lennu lähti kuin ravuri puskasta, ja minä jo ajattelin, että taitaa olla täysin menetetty tapaus. Mutta eikö mitä. Vaikka alku oli vähän väsynyttä, tasapainotonta ja vaappuvaa, alkoi kunto (siis koko ratsukon kunto) päivä päivältä kohentua. Joitain muutoksiakin oli tapahtunut. Varsinkin aluksi tuntui, että Leon tapa käyttää kaulaansa ja päätään oli selvästi parempi kuin aiemmin. Ehkä pitkä lepo oli laukaissut jotain jumeja? Ja ratsastaja oli selvästi oppinut jotain uutta käsien käyttämisestä ihanan Assin kanssa. Tuli myös todistettua, että hevonen ei ole vino, jos ratsastaja istuu suorassa ja pitää hevosen ohjan ja pohkeen välissä. Tämän huomasi erityisen selvästi vasemmassa laukassa, jossa aiemmin on ollut haasteena kaatuminen sisäänpäin ja rikko raville ulko-ohjan löystyessä. Kyllä nyt hävettää. Vika on (tietysti) aina ollut pelkästään ratsastajassa.

Kävimme jo kerran kokeilemassa myös tunnilla oloa. Tunti alkoi vähän jännittyneissä merkeissä, kun kanssaratsastajat järjestivät ns. kakkutarjoilua, ja me olimme minä olin kevyesti jännittyneitä totaalipaniikissa, miten me selviydymme ympäriinsä sinkoilevien ponien keskellä. Mutta herra Leo oli oikein hieno! Niin hienoja ja letkeitä avo/sulkutehtäviä emme ole tehneet viime syksynäkään. Saimme tehdä kaiken vähän lyhyemmin kuin muut ja pitää pidempiä välikäyntejä, mutta nyt on päästy jo sellaiseen peruskuntoon, että säännöllinen viikkotunti tai kaksi voidaan sisällyttää taas ohjelmaan.

Nälkä kasvaa syödessä. Leo on ollut ihanan eteenpäinpyrkivä ja reipas, ja valitettavasti alkuvaiheen ihana tunne etupäässä on kadonnut. Vikaa voi olla vähän hampaissakin, mutta varmasti yhtä lailla taas satulassa. Turhaudun, kun tunnen eron siihen, mitä voisi olla, ja yritän saada muutosta aikaan nykimällä ja nypertämällä. No onko se sitten reilua? Eikö järkevä ihminen antaisi kunnonkohotuksen edetä omaa tahtiaan? Jos se vaatii pitkin ohjin humputtelua tai laukkakaahausta ohjat normaalia pidempinä, niin eikö pitäisi vaan antaa mennä? Eihän meillä ole kiire mihinkään! Eroon siis negatiivisesta ajattelusta ja ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Siellä on tosin pohjattomia lammikoita, jotka syövät pieniä hevosia. Niitä ei voi ylittää eikä ohittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti