Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vesikauhu, laukkainto

Joku näemmä varastaa aikaa, kun kesäkuun päivät vilistävät ohi sellaista vauhtia, että ei huomaakaan! Treenit kuitenkin jatkuu ja tallielämää eletään normaalin aktiivisesti. Pari viikkoa sitten meitä kovasti työllisti Jean-Luc Cornillen klinikan järjestäminen tallillamme. Järjestely- ja työkiireet verottivat omaa osallistumistani, ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että harmittaa. Herra oli luonnossa paljon vaikeaselkoisia sivujansa sujuvampi esiintyjä, ja pystyi asiallisesti perustelemaan ja näyttämään erilaisia muutosehdotuksia erilaisille hevosille. Opetuksen sisältöön en uskalla näin julkisesti enempää puuttua, koska epäilen vahvasti, että osa ideasta jäisi omasta selostuksestani matkan varrelle. Mutta jos hän tulee vielä toisen kerran, aion ehdottomasti olla mukana!

Kurssi osui tietenkin juuri siihen viikonloppuun, jolloin meidän kylälle osuivat oikein kunnon sateet, jotka kastelivat tasapuolisesti sekä melkein-naapurissa pidetyt kansalliset estekisat että meidän koulusulkeiset. Sinänsä ei kovasti harmittanut, että kesken kaiken kävin vielä mutkan Ypäjälläkin omaa kisakautta jatkamassa. Jännitystä ei tosin siitäkään reissusta puuttunut. Kun tapoin aikaa kaikessa rauhassa kahvikupin kanssa kouluverkkaa katsellen, kuului takaani huimaava rytinä ja pauke, ja yksi derbykentän katsomon eteen kiinnitetyistä myyntiteltoista irtosi kiinnikkeistään ja lähti tuulen voimasta heilumaan kouluverkan suuntaan. Siinä lensi kahvit mäkeen niin minulta kuin muiltakin joutilailta, ja porukalla syöksyimme pitämään kiinni telttaa ennen kuin kävisi isompaa vahinkoa. Pitkän pohtimisen jälkeen jouduimme purkamaan paikan päällä koko teltan: järjestäjäorganisaatiolta ei tullut tilanteeseen apuvoimia ja totesimme, että telttaa ei saada enää rikkoutuneiden kiinnikkeiden vuoksi niin tukevasti kiinni, että sen uskaltaisi jättää paikalleen. Voin kertoa, että operaatio vaati sekä voimia että sorminäppäryyttä. Tulipa ainakin ratsastaja verryteltyä!

Itse kisarata oli vähemmän dramaattinen. Raskas keskikentän märkä sepeli hyydytti Kessin liikkumishaluja ja radalla nähtiin loppujen lopuksi kovin tahmatassuinen eläin. Matkaseura (esteratsastaja) kiteytti tunnelmat: "no olihan se sellainen keskinkertainen". Jep, 56,8 %. Ei ihan sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Kotona valmennusjohto kuitenkin käski lopettaa itseruoskinnan: alueluokka ja sentään sairasloman jälkeen jne. Itse ajattelin, että olisi varmaan hyvä päästä enemmänkin kokeilemaan erilaisia pohjia, kun ero tulksissa ja etenkin liikkumisessa oli näin selvä. Kaikki mahdollisuudet päästä raskaampiin tai märempiin olosuhteisiin olisivat varmasti kotiinpäin.

Revanssihengessä sitten seuraaviin karkeloihin ilmoittautumaan. Mutta sattuipa sitten niin, että vesiboksissa harjattavana ollut tammaeläin onnistui saamaan käytävän pesuvedestä roiskeet jaloilleen. Ilmeisesti pieni eläin kuvitteli huuhtoutuvansa pesuveden mukana lattiakaivoon, koska se varmuuden vuoksi otti reippaan sivuloikan kohti viereistä lavuaaria. Opittua: teräs taipuu ennen kuin meidän Kessi. Rytäkästä ei jäänyt periaatteessa irronneita karvoja ja pientä pintaraapaisua pahempaa jälkeä kylkiin ja kupeisiin. Jälki oli kuitenkin sen näköinen, että varmuuden vuoksi totesin, että en lähde mihinkään aluekisoihin keskustelemaan stewardin kanssa siitä, onko haava uusi vai vanha, ummessa vai ei. Siksi peruutus ja puolihuolimattomasti ilmoittautumaan naapurin seurakoulukisoihin.

Sivumennen sanoen kotitreenit ovat menneet h-y-v-i-n ja siksi uskaltauduinkin lähikisoissa ottaa kaksi luokkaa, sekä B:n että A:n. Kotiharjoittelussa oli alkanut kaiken muun lisäksi näkyä ihan uusi ilmiö: aiempi huonolaukkainen hevonen on nyt laukkatyöstä niin innoissaan, että koko ajan tarjoilisi lähes joka apuun vain pelkkää laukkaa. Kisoja edeltävänä päivänä käytiinkin pitkän kaavan kautta keskustelu siitä, kumpi meistä päättää askellajin ja liikkumisen tahdin. Mutta olipa se kyllä hienokin lopuksi!

Yksi luonnonlaki näyttää tässä kesässä olevan: kun meidän kylälllä jotain kisoja järjestetään niin vettä tulee kaatamalla! Niin nytkin. Hövelisti olin luvannut vetoautonkin parempaan käyttöön, eikä auttanut kuin ottaa lusikka käteen ja sadetakki päälle ja lähteä kisapaikalle reppu selässä ratsain. Todellakin tulisimme saamaan sitä raskasta ja kosteaa keliä, jota olin toivonutkin. Matkaa ei ollut kuin runsaan puolen tunnin kävely, mutta kaatosateessa se ei ollut välttämättä kesän kivoin kokemus. Paikalle saavuttuani huomasin, että aika moni muu kisaaja olikin huomannut olevansa sokerista, ja lähtijöiden määrä oli pudonnut viimehetken poisjääntien takia. Tarkkaan laskettu verkka-aika muuttui loppujen lopuksi hosumiseksi, ja radalle lähdettiin vähän kevyin eväin. Edeltävä ratsukko vielä huikkasi poistuessaan, että varo sitten tuomaripäätyä - se on tosi liukas! Ja sitä se olikin. Kavioiden ja jalkojen kastumista inhoava neitihevonen osoitti kaikin tavoin, että tilanne ei ole hänelle mieleen. Saimme hyvän rytmin kiinni vasta ohjelman loppupuolella, mutta märässä hiekkavellissä tarpominen ei ollut helppoa kummallekaan. Ja kun mukaan tarjoiltiin auliisti myös niitä laukannostoja joka välissä, totesin että tulospaperia ei kannata edes lukea ennen seuraavaa rataa.

Järjestäjät antoivat onneksi armon käydä oikeudesta, ja seuraavan luokan piti alkaa vähän etuajassa. Kun kypärän lippa valui vettä ja rillit olivat huurussa, jokainen kotiinpääsyä nopeuttava minuutti tuntui lottovoitolta. Valitettavasti aikataulu eli ja muuttui koko ajan ja lähtöaikamme jälleen siirtyi. Huomasin Kessissä hyvin selviä väsymisen merkkejä, mutta muutaman sellaisen kierroksien noston ehdin ottaa radan vieressä, että sillä hetkellä teki mieli hyökätä läpi aitojen keskelle jonkun muun suoritusta ja näyttää, että mekin ihan oikeasti pystymme vaikka mihin. Starttiajan koittaessa kuitenkin Kessin väsymys oli jo niin selvää, että toivoin lähinnä meidän pääsevän säädyllisesti pois radalta. Yhtä rikkoa lukuun ottamatta tavoite alkoi näyttää jopa ihan valoisalta, kunnes neitihevosella loppujen lopuksi meni vain iiiiiiso herne nenään, kun jalat kastuivat, vettä satoi korviin ja väsytti. Hienosta, kotona niin naurattavan helposta laukkaohjelmasta tuli laukka/pysähdys/pakitusshow. Ensimmäisen kerran olin valmis allekirjoittamaan pahat puheet, joita punaisista tammoista aina sanotaan. Olen pohjattoman kiitollinen tuomarille, joka antoi minun sentään jatkaa loppuun asti!

Juu, ei jäänyt historiankirjoihin kerrottavaa eikä tuloksilla kannata todellakaan revitellä. Nyt näyttää, että taso laskee tasaisesti alaspäin kuin lehmänhäntä - eikä se kauden alkukaan ole mikään huippu ollut. Siksipä taitaa olla aika ottaa realismia kehiin, pitää vähän laidunkesää ja vapaata, ja alkaa joskus myöhemmin katsella uudestaann, josko jostain löytyisi vaikka kivoja helppo C-luokkia tai raviohjelmia, joihin voisi nyt olla ihan perusteltu syy palata. Tai sitten lopettaa kisatouhu kokonaan. Pääasia, että minulla on muuten tyytyväisen ja hyvinvoivan oloinen hevonen?

Perhanan turjake kotimatkalla, hyvin tyytyväisen näköisenä itseensä. Minun rakas!

15 kommenttia:

  1. Joko kannattaisi myöntää että Science of Motion on vain tapa ratsastaa hevonen alitempoon ja siitä ei radalla palkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, vaan ennen kaikkea pitää myöntää, että vika on jollain tavalla satulan päällä, niinkuin tällaisissa tilanteissa yleensäkin :)

      En ole niin syvällä SOM-menetelmässä, että osaisin sanoa paljon muuta kuin että meillä sen harjoitteet ovat auttaneet paljon sairasloman jälkeiseen liikunnan aloitukseen. Ideahan ei kuitenkaan ole jäädä loppuiäkseen "hiippailemaan" vaan kyllä tarkoitus on ratsastaa jatkossa normitempossa. Jos aidosti olet nähnyt, mitä kotona tai kisoissa teen ja sinulla olisi siihen jotain rakentavia ideoita, miten voisin kehittyä, niin arvostaisin sitä kovasti :)

      Poista
    2. Ohhoh, tismalleen saman kommentin olin saanut blogiini! Eriskummallista ;)

      Laidunloma tekee aina hyvää, vaikka ei yhdet kai kahdet (vaikka alueatsolla nuo prosentit eivät huonot olekaan!) omaa tasoa huonommin menneet kilpailut vielä mitään tarkoita. Huonoa tuuria vain :)

      Poista
    3. Jollain on kesälomalla aikaa ja paljon painavaa sanottavaa;)

      Laidunloma tulee kyllä osaksi myös siksi, että lähden itsekin välillä jonnekin, missä toivottavasti ei sada! Näitä viime kisoja ei ehkä kuitenkaan kannata niin tosissaan ottaa, olosuhteillakin oli sormensa pelissä. Mutta tietty joskus tarvitsisi oppia voittamaan ne olosuhteet...

      Poista
  2. Ihanaa että Kessi on kunnossa! Harmittaahan se kun kisat ei mene putkeen, mutta mahtavaa että saatte taas treenailla yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin se on parasta, että on (ainakin tällä hetkellä) sellainen tilanne, että asiat menevät oikeaan suuntaan ja on mahdollista tehdä asioita!

      Poista
  3. Olisitte ehdottomasti ansainneet extrapisteitä säätä uhmaten stetsaamisesta kisapaikalle :)
    Mietin jo siinä kisakentältä maneesille tarpoessani että nyt ollaan lajin parissa jossa mm-futaajat kuljetettaisiin paareilla ;)
    Ja en yhtään ihmettele jos Kessi on ollut väsynyt toisen radan aikana, katselin Torstenia tallille saavuttuamme kun poika haukotteli niin että ajattelin leukojen menevän sijoiltaan, sadeveteen oli sekoittunut unihiekkaa ? ;)


    Hirveästi en jäisi tuijottamaan "tuloskehitystä", ellei kaikki radat ole ratsastettu samanlaisissa olosuhteissa, saman tuomarin silmien edessä ? Ja mielellään mekaanisella lelulla.
    Välillä radat onnistuu, välillä ei. Mikä harrastus on sellainen josta saa vain jatkuvaa menestystarinaa vailla takapakkeja ? Nettiviisastelu ja satuilu, ehkä ?

    Toivottavasti nähdään pian kisapaikoilla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika väsyttävä päivähän se oli, kävelyä on tullut kaikkien siirtymien kanssa yhteensä reilut 10 km ja sitten vielä "varsinainen ratsastus" päälle. Huh. Mutta samaa mieltä kyllä tuosta, että ei onnistuisi noissa olosuhteissa ainakaan futaajilta...

      Parempi se on olla itseään kohtaan rehellinen. Kun ne todelliset tulokset ja tekeminen on aina jostain esille kaivettavissa, niin turha on kaunistella ja väittää että hyvin menee, jos ei mene. Ja toisaalta onnistumisia kannattaa hehkuttaa. Eiköhän me taas nähdä, kyllä kulki taas eilen polle niin hienosti, että sellaista menoa kelpaisi tulla näyttämään! Kuivalla kentällä... ;)

      Poista
  4. Hei en tiedä muistatko, mutta silloin syksyllä kun uskaltauduit starttaamaan sitä aata, kommentoin että olisi tarkoitus myös uskaltautua kokeilemaan. Ei oikein ollut sitten kuitenkaan sopivia tilaisuuksia ja se jäi seurakisoissa vain haaveeksi. Sittemmin (maaliskuussa) kävi niin ihanasti, että yhdellä hyvänpäiväntutulla olikin tarvetta saada omalle ihanalle kopsukalleen vähän ratsastusapua ja nyt sunnuntaina me startattiin ALUE-AASSA. Yhtäkkiä tuosta noin vaan. 56 % tuli sen kummemmin treenaamatta ja tuomari kommentoi että potentiaalia löytyy (vaikka joku siellä satulassa unohtikin koota poninsa ja päästeli tyytyväisenä been muodossa menemään koko radan). Tästä kiitän osaksi sua, kun inspiroit mua oikeasti rohkeasti kokeilemaan rajoja. Nyt kun pysyttäisiin ehjinä ja terveinä niin jatkoa seuraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa! Vaikeaa kuvitella, että minun touhuni toimii inspiraationa jollekin muulle, mutta jos olen jollain tavalla vaikuttanut tähän, niin olen kyllä aika tyytyväinen. Eikun jatkamaan vaan!

      Poista
  5. Ainakaan ei puutu teiltä urheilumieltä :) Olin ajatellut lauantaisia estekisoja samaisen kentän laidalla seuratessani tulla myös vilkaisemaan koulukarkeloita jossain kohtaa, mutta vallitseva sääolosuhde muutti mielen ja keskityin lämpimän kahvikupin kanssa elbaamiseen sisätiloissa.

    Olen samaa mieltä koutsisi kanssa - ruoskimiset sikseen, juuri olette saikulta palanneet ja ratoja nyt ei vain opi kuin ratsastamalle eikä säiden herroille kukaan mitään mahda! Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kentänlaidalla ei kyllä juurikaan vapaaehtoisia katsojia näkynyt... No ok, mulla oli rillitkin niin huurussa, että näkeminen saattoi senkin takia olla vähän rajoittunutta!

      Kiitokset tsemppauksesta, kyllähän se taas lähtee ehkä parempaan suuntaan menemään.

      Poista
  6. Tsemppia. Blogiasi on kiva lukea ja nostan hattua sinnikkyydesta...

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kun pääsette treenaamaan ja kisaamaan, se on pääasia, meni miten meni. Kun oma hevonen on saikulla, kadehtii niitä, jotka ylipäätänsä saavat ratsastaa....todella mukavaa kuulla, että teillä menee hyvin. Tuosta SOM:stä, mistä pari anonyymia on laittanut kommenttia, en tiedä mitään, mutta ainakin kaksi elävää todistusaineistoa kertoo, että tuollaisella lähestymistavalla on puolensa, eli sinä/Kessi ja Saija/Durtsi.

    VastaaPoista