Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Nextii levelii ja pohjamutia

Alkuvuodesta kirjoitin kisajännityksestäni ja siitä, miten sitä voisin korjata. Tuolloin olotila oli kovin vahvasti, että ei ikinä enää. Mutta tunnen kuitenkin itseni - suorittaja ei voi olla luovuttaja, joten jotain kokeiluja aiheen parissa oli pakko tehdä, ettei lopettaminen jää ikuisiksi ajoiksi kaivelemaan. En ole varmastikaan ongelmineni yksin - vastaavia tunnetiloja on käsitelty viime aikoina mm. Aadan ja Miran blogeissa. Minusta on hienoa, että tästäkin aiheesta uskalletaan puhua - sekä nettimaailmassa että kahvipöytäkeskusteluissa päällimmäiseksi mielikuvaksi jää helposti, että kaikilla sujuu aina kuin tanssi. Mutta eihän se niin mene.


Edellinen postaukseni aiheesta sai aikaan oikein mainiota keskustelua, ja silloin päätin, että kokeillaan vailla paineita pari kertaa. Olen nyt käynyt pienissä rataharjoituksissa ja seurakisoissa - tosin "kauden" aloitus vähän hiipui satulaongelmien takia, mutta joka tapauksessa kokeilukertoja on jo ollut muutama. Olen testaillut tarkoituksella eri taktiikoita - kahta luokkaa kerralla, pitkää verkkaa, lyhyttä verkkaa ja eri varusteita. Päivät ja paikat ovat tietysti yksilöitä, mutta toistaiseksi olen huomannut, että toimivinta on ollut lyhyt verryttely ja olosuhteet, joissa koen, että ei tässä tarvitse ottaa mitään paineita - esimerkiksi kaatosade tai muuttunut aikataulu siten, että valmistautuminen on ollut tyyliin "satula selkään ja radalle" on sekä pitänyt hevosen pirteänä että minut sopivan rentona, koska tällöin ei ole ollut tarvetta "suorittaa". Tällöin taso on ollut tyypillisesti 62-63 % helposta A:sta, ja joka rataan on jopa mahtunut suoranaisia rikkeitä tai väärinratsastuksia. Vähän heikommallakin normisuorituksella päästään jo hyvin 60%:n paremmalle puolelle. Ilo on ollut päästä eri tuomarien silmän alle, ja saada ihan kovan tason ammattilaisiltakin arvioita, jotka ovat kautta linjan olleet aika yhteneväisiä. Mukava rento hevonen, hyvät askellajit, siisti ratsastustyyli... Viimevuotisia "pohkeen takana" -kommentteja ei ole ollut missään paperissa, mikä ilahduttaa erityisesti. Alkoi aika vahvasti olla jo varmuus siitä, että vaikeudet  ovat tältä erää takanapäin ja entistä rohkeammin voi kokeilla uusia juttuja, eikä joka paikkaan mennessä tarvitse jo lähtökohtaisesti olla altavastaajan asemassa.


Kunnes sitten sfääreistä tultiin alas niin että romahti. Yksi epäonnistunut kokeilu käytiin tekemässä pari viikkoa sitten, jolloin päädyin nostamaan käden ylös kesken radan. Hevonen ei vaan tuntunut "riittävältä" ja oli tahmea. Tämä oli juuri se kokeilu, jolloin ajatus oli verkata hevonen hyvin läpi pidemmän kaavan kautta. Liian hyvin - täysin oma virheeni, ja tulipahan kokeiltua. Tästä ei jäänyt edes erityisen paha mieli. Kotitreenejä jatkettiin hyvillä fiiliksillä. Tällä hetkellä treenaan taas pitkästä aikaa kahden eri valmentajan kanssa - toisen säännöllisesti, toisen epäsäännöllisemmin. Molemmat hakevat omissa harjoituksissaan samoja asioita: nopeaa reagointia pohkeeseen, keveyttä ja energisyyttä. Näissä on päästy ihan huikeasti eteenpäin aikaisempaan nähden. Onpa kotioloissa väläytelty vähän pidemmän aikavälin visioitakin - mutta ollaan niistä ihan hiljaa, ei nuolaista ennen kuin tipahtaa...


Muutama päivä sitten ykkösvalmentajana pääsi ensimmäistä kertaa yli kuukauteen Kessin selkään oltuaan ratsastuskiellossa loukkaantuneen jalkansa takia. Hevonen oli ollut tosi kiva, eikä periaatteessa mitään suuria omituisuuksia ollut tuntunut. Se ainoa pieni mutta oli ollut laukka, joka ei ollut rullannut ihan niin hyvin kuin piti. Seuraavan päivän tunnilla yritimme työstää sitä erityisesti. Ei ollut helppoa. Sain palautetta, että ravi oli ihan loistavan näköistä, mutta laukassa ei ole ihan kaikki palikat kohdillaan. Että viikonlopun kisoissa kannattaisi panostaa vahvuuksiin ja yrittää avata laukkaa verkassa runsailla siirtymisillä ja eteenratsastuksella.


Ja sitten tuli eilinen. Kivat 1-tason kisat lähialueella, lyhyen ajomatkan päässä. Paljon tuttuja osallistujia ja järjestäjiä. Hieno kisapaikka superhyvine pohjineen.  Olin luokassa kahdeksas lähtijä, ja aikataulun mukaisesti olin varannut alkukäyntien ja taluttelun jälkeen noin puoli tuntia aktiivista verryttelyaikaa, sisältäen odotteluajan maneesissa. Tätä suunnitelmaa lähdin toteuttamaan. Isolla ulkokentällä oli hyvin tilaa tehdä työtä. Annoin Kessin kävellä pitkin ohjin ja haettiin vain rentoutta ja sopivaa fiilistä. Tajusin aikataulun olevan pikkuisen jäljessä, joten pidimme vähän taukoa, juttelimme kavereiden ja groomin kanssa ja yleisesti ottaen nautiskelimme päivästä. Tässä välissä muuten superkiitokset groomille - ei ole itsestäänselvyys, että näin aikuisena saa ketään kaverikseen kisoihin aikaa tappamaan, kun kaikilla on omat menonsa ja viikonloppukiireensä. On aivan erilaista olla jossain kun on seuraa! Minulle tämä on valitettavasti ollut harvinaista herkkua.


Tässä vaiheessa vielä hymyilytti...
Aikataulu, joka oli sinänsä realistisesti laadittu, venyi. Venyi ja venyi. Mutta ei hätää. Pidin kävelytaukoja ja otin pieniä aktiivisia työskentelypätkiä, joissa nostin kierroksia. En yhtään valehtele, kun sanon, että hevonen oli aivan super. Liikkuminen oli todella rentoa ja irtonaista. Laukkaa sai hyvin työstettyä isolla kentällä. Jo alkuvaiheessa tuttu ratsastaja totesi, että nyt teissä on jotain uutta - aiempiin vuosiin verrattuna ollaan kuulemma ihan "nextillä levelillä". Noin kolme ratsukkoa ennen omaa suoritusta todella oltiinkin. Silloin minulla oli herkkä, pehmeä, kaikkeen reagoiva aktiivinen ja energinen hevonen. Ja sitten vielä odotusta, odotusta, odotusta. Ennen odotteluvuoroon siirtymistä vielä kaikki askellajit aktiivisesti läpi ja maneesiin.


Valitettavasti jo viimeistellessä tunsin, että iloisuus ja energisyys alkaa hiipua. Yritin kiireesti syöttää Kessille pari sokeripalaa, kun en hätäpäissään muutakaan konstia keksinyt. Jospa sillä (tai sen placebovaikutuksella) surffailtaisiin vielä rata läpi?


Radalle valmistautuessa tuli kakka. Alkutervehdyksen (6) ja ensimmäisen ravivoltin (6,5) jälkeen toinen. Kessihän ei tunnetusti voi liikkua ja ulostaa, joten tässä suoritettiin ylimääräinen liike pysähdys - ulostus (4 pistettä). Raviohjelman jatko oli vielä jossain määrin siedettävää, vaikka kaukana siitä, mitä odotin. Käyntipätkä oli tuttu 6,5 ja ensimmäinen vastalaukka samoin. Laukkaohjelman jatkuessa ongelmat alkoivat kumuloitua. Liike oli pinkeää ja pohkeella komennus sai aikaan pientä perän kevenemistä.  Aina vaikea oikea laukka meni ihan harakoille, kun kunnon liike-eroja ei saanut esitettyä. Vasen tuntui helpommalta, mutta ei siinäkään esityksessä ollut hurraamista. Kun itse vielä viimeistelin ns. helposti otettavat pisteet omalla sössimisellä (huomasin vasta pisteen jälkeen, että käyntiinhän tässä piti siirtyä jne) tiesin, että tässä ei nyt mitään huikeaa tulosta olla tekemässä. Kun kanssakilpailija epäili ennen omaa suoritustaan ottavansa 53%, niin minäpä siihen melkein pääsin tasaisenvarmalla 54,4 prosentilla! Hei hei hyvä suoritus, ja kokonaiscupin palkintosijat, joihin olisi huonollakin normisuorituksella ollut jonkinlaiset mahdollisuudet...


Tästä sitten vaan ilon kautta uutta kohti... Yritän ajatella, että tämä oli vain yksi yksittäinen kerta. Ns. verryttely venyi lähes parin tunnin mittaiseksi, vähemmästäkin kyllästyy? Hyvä puoli sentään on se, että ne radan varsinaiset highlightit (hehe) eli kuutta- kuuttapuolta vetäneet kohdat sentään saavutettiin liikkumisella, josta ajattelin itse, että eipä ole häävi mutta ei vielä täysi katastrofikaan. Jos  "ei häävi" pysyy tuolla tasolla, niin hätäpäivää ei ole. Rikkoja ja epätarkkuutta ei saisi sitten enää kuitenkaan tulla.




Valitettava tosiasia on, että siinä vaiheessa, kun K sammuu, hiipuu ja käpertyy itseensä radalla, ei minulla ole mitään keinoja nostaa sitä sieltä ylös. Normaalisti kotona harjoitellut pohkeelle herkistämiset eivät to-del-la-kaan toimi. Tai toimisivat ehkä jollain kyvykkäämmällä ja kokeneemmalla ratsastajalla, ei minulla. Kadehdin vahvasti niitä ratsastajia, joiden haaste kisaradalla ovat altajuoksevat, ylienergiset hevoset. Sellaisen hallinta tuntuisi nyt omaan makuuni paljon helpommalta. Pääasiallinen tunnetilani on kuitenkin uteliaan kiinnostunut: minulla on ongelma, jonka täytyy olla korjattavissa. Mutta miten? Jos kotona ja verkassa kaikki menisi samalla tavalla pipariksi, olisikin ihan eritasoisen peiliin katsomisen paikka.


Minulla on ihania kavereita, jotka jaksavat tsempata ja lähtivät aika hyvin purkamaan vaihtoehtoja jo heti eilen. Samoin ykkösvalmentaja ilmoitti, että nyt kokeillaan kaikki keinot. Keskiviikkona on taas treenit, ja luvattiin, että minulla ei tule silloin olemaan kivaa ja helppoa.


Hämmentävää kyllä, pystyn rallattelemaan itsekseni sitä "ei tää ole niin haudanvakavaa, muutkin mokaa"... Vaikeuksista puhuminen kummasti puhdistaa omaa korvienväliä. Mutta nyt on taas hyvä hetki koota kaikki vinkit ja ratkaisuehdotukset teiltä muiltakin. Mitä itse tekisitte? Minulla pyörii nyt mielessä idea siitä, että yrittäisin suostutella valmentajan tai jonkun muu riittävän osaavan kokeilemaan, miten K toimii kisatilanteessa lainakuskin kanssa. Jos kaikki menee hyvin, päästään huonosta tottumuksesta ehkä eroon tai saan ainakin vinkkejä, mitä voisin korjata. Jos laamailmiö näkyy myös muilla ratsastajilla, helpottaa se henkisesti vaikka ei varsinaisesti ilahduta.


Tämä tuli tietysti sopivasti juuri hetkeen, jolloin kisakalenteri kummasti tyhjenee juhannuksen ja heinäkuun ajaksi. Onneksi meidän omalle tallille on sentään tulossa rataharjoitukset, jossa ainakin on mahdollista kokeilla taas päivän suorituskuntoa. Muuten vaan yritetään olla ja nauttia kesästä.


Yksi hämmentävän vahva tunne yllätti eilen illalla itsenikin. Jos minulle olisi silloin tarjottu mahdollisuutta vaihtaa toisenlaiseen hevoseen, jolla menestys olisi automaattista, en olisi suostunut. Tämä yksi tietty punainen tamma Tampereelta menee vahvasti kunnian ja menestyksen edelle.



(Eilisen kuvista kiitos SB)

12 kommenttia:

  1. Mä katoin että te näytitte tosi kivoilta verkassa! Taisi olla vähän sama ilmiö kuin meillä, verkka ihan super ja sitten pläts. Radasta ei tullut yhtään mitään. En ymmärrä mistä meille ropisi niitä pisteitä, kun hevonen tuntui suorastaan kamalalta.. Tänään meni onneksi paljon paremmin fiilisten osalta, vaikka menestystä ei tullutkaan. Ne fiilikset on kuitenkin se, mikä merkkaa lopulta eniten!

    Onneksi meilläkin on nyt kisatauko, ja heinäkuussa uudestaan sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos - joskus se sama esitetään vielä radallakin! Meillä oli vielä vähän pidempi odotusaika kuin teillä... Se vähä, mitä ehdin teidän rataa nähdä, niin se näytti ihan siistiltä, mutta varmasti se viimeinen silaus tosiaan puuttui. Olen täysin samaa mieltä siitä, että se oma fiilis on kuitenkin tärkein.

      Poista
  2. Äh, meillä oli viime kisat ihan samanlaiset. Verkassa aivan super. Kisaradalla ei irronnut juuri mitään. Toisaalta oli kiva tietää että heppa voi olla niin super, vaikkakin se tuli sitten noin puolta tuntia liian aikaisin se super... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siis (valitettavasti) ihan mikään täysin harvinainen ilmiö, vaikka harvalla taitaa kuitenkaan lässähtää ihan yhtä hurjasti kuin minulla. Tosiaan lämmittäähän se mieltä kuitenkin, että sen superfiiliksen saa kiinni edes jossain... ;)

      Poista
  3. Just noin, vaikeuksista pitää sisuuuntua ja kääriä hihat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ja luulen onneksi että valmentajilla on muutama hyvä idea jo mielessä.
      Ja jos ei muuta, niin olihan mulla ainakin kiva takki :D

      Poista
  4. Kun on useamman radan tahkonnut ylienergisella ja juoksevalla hevosella, kuvittelee, että voisi vaihtaa jo vähän tasaisempaan malliin. Ja sitten sen yhden kuuromykän laiskiaisen työntäminen alkutervehdyksestä loppuun muuttaa mielen aika nopeasti :D Kyllä eteenpäin liikkuvat hevoset on niin paljon mukavampia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen viime aikoina aika paljon manaillut, että "se seuraava hevonen" saa sitten olla vaikka vähän liian kuuma. Sinänsä hauska uusi ilmiö, kun esim. umpirauhallinen Leo taas riehaantui kisaradalla juoksemaan, ja esitti siellä koko osaamisvalikoimansa, joka ei todellakaan sen tason luokkiin kuulunut. Sitä kai aina saa mitä tilaa.
      Hitsi, odotan kyllä todella että saan selville syyn tuoho sammumiseen! Minä epäilemättä, mutta tietäis vaan millä tavalla. Toinen sammuttava tekijä tuolla hevosella on valitettavasti kakkahätä, mutta senkin suhteen oltiin niin pitkään oltu ihan selvillä vesillä, että en edes osannut ajatella, että se voisi olla enää ongelma.

      Poista
    2. Näyttää sille että susta tule tosi löysä radalla. Anteeksi että sanon tämän mutta hytkyt kuin jauhosäkki, ohjat lepattaa kaulalla, ohjailet rastilta toiselle ja toivot parasta. Ratsastuksen unohdat kokonaan ja kaunis ratsusi muistuttaa muulia.
      Olette aivan eri ratsukko kisaratojen ulkopuolella. Anteeksi.

      Poista
    3. Taidat olla ihan ongelman ytimessä, aika lailla tuolta se jopa pahimmillaan tuntuu! :D Ja tämähän on nyt se ideakin, että täytyy vaan löytää se tapa, jolla tuosta pääsee eroon. Radalla on aika vaikea ottaa aikalisää ja nollata tilanne - ehkä pitäisi. Jos meno näyttää ulkopuolella paremmalta, niin toivoa ilmeisesti kuitenkin on...

      Poista
    4. Totta kai toivoa on. Olette kaunis, näyttävä ja tasapainoinen ratsukko ja sen saa näyttää siellä aitojen sisäpuolella myös.
      Ehkä sinun pitää ajatella että perheenne leipä on kiinni siitä miten hyvin esität hevosesi radalla. Ettei sinne mennä pyytelemään anteeksi vaan esittämään hevosen parhaita puolia joita by the way ei ole se että kisahevonen ei hetkauttaisi korvaansa tai heräisi päiväuniltaan vaikka vieressä pommi räjähtäisi. Eleettömyys on kiva juttu, mutta oikeasti siellä selässä ei tarvitse jäykkänä tekohymyillä vaan jalkaa, peffaa ja käsiä saa käyttää. Mä saoisin että sun pitää virittää korvienvälisi ja hevosesi ratamoodiin pikku piffauksin ja suhinoin juuri ennen radalla astumista. Herättää heppasi ja herättää itsesi. Jokainen ratakokemus on miljoonan dollarin tilaisuus esiintyä Charlyn enkelinä eli toiminnan naisena ;)

      Poista
    5. Mä olen nyt jotenkin aivan liikuttunut kahdesta viimeisestä kommentista, joissa mennään sinne ongelmien ytimeen. Ja arvostan, kun pohjautuu selvästikin livehavaintoihin:)

      Tässä viimeisessä on älyttömän paljon hyviä ajatuksia, isosti kiitoksia! Ehkä tuo "perheen leipä kiinni tästä" ei ole minulle se oikea ajatus, kun se perimmäinen ongelma taitaa olla juuri jotain sellaista että "kaiken järjen mukaan mun pitäisi tämä hanskata ja nyt mä näytän, mun on pakko onnistua" - ja sitten jotain tapahtuu. Sehän tässä minulle onkin niin hämmentävää, että missä tahansa muussa toiminnassa minulla ei todellakaan ole vaikeaa esitää, esiintyä tai edes bluffata, jos en oikeasti tiedä tai osaa :D

      Ja sitten pitäisi keksiä se pomminvarma keino, millä tuo virittäminen tehdään. Pahin skenaario on juuri nuo lauantain kaltaiset paikat, jossa käytännössä joutuu vähän kuin radan viereen seisomaan ja odottamaan. Itse asiassa edellinenkin hyytyminen oli vähän samanlaisissa oloissa.
      Mutta hetkinen, tämäkin tilanne on tietty mahdollista simuloida kotioloissa ja kokeilla!

      Isot kiitokset!

      Poista