Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

torstai 26. heinäkuuta 2012

Lennart Hikipään päiväkirjasta

Tänään työsopimukseni ehtoja taas rikottiin. Jouduin treenaamaan, vaikka lämpöä oli ainakin +24 astetta. Mamma haki laitumelta, vaikka yritimme Santerin kanssa mennä takanurkkaan pajun alle piiloon. Juuri ennen kentälle menoa sain pihalla vielä ison kiven kavioon. Onneksi muut huomasivat, kun oma ihminen ei tajunnut sitäkään.



Teimme voltteja, peruutuksia, väistöjä, avotaivutusta ja pienenpieniä laukkavoltteja ja laukanvaihtoja. Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua mamma alkoi tuntua vähän paremmalta ja antaa periksi. Vasemmassa kierroksessa se on edelleen vähän vino ja avotaivutuksista siihen suuntaan tuli ihan huonoja, kun en saanut sitä hyvin avuille.



Lopputunnista se alkoi kuitenkin tuntua ihan kivalta. Laukkaa se alkoi ihan oikeasti jo ratsastaa eikä vain ähkiä ja huokailla selässä. Oma vikansa kun pukee liikaa päälle kesäkeleillä. Ja voisi muutenkin tehdä vähän jotain kunnolleen. Sitten kun se lopetti säätämisen, oli minunkin tosi helppoa liikkua "ylämäkeen" niin kuin ne täällä Suomessa sanovat.



Luulin, että olimme suoriutuneet ihan kunnialla, mutta Iso Pomo sanoikin mammalle, että sen pitäisi ratsastaa minua jo alkuverkassa samalla tavalla. Sen ratsastaa minua???



Sanoinko jo, että tuli vähän kuuma? Onneksi antavat nykyään sentään runsaasti syötävää, se helpottaa henkisesti. Mutta olen minä siltä pieni ja tosi kärsivä hevonen!


Kaviokin lohkesi tänään laitumella. Haluan kynsihuoltoon heti, yhyy. Tuomas-seppä tulee kai maanantaina?



Ja tässä on minun huopa: sanoinko, että tuli hiki? Tällä tavalla kai sen huovan pitäisi kastua tasaisesti, kun satula istuu mukavasti. Eikö ole hieno huopa? Siinä on S ja L, vähän niin kuin mamma ja Lennu! Ja lukee vielä, että Always a Step Ahead!


Mutta mitä toi toinen tyyppi sitten sanoo?

"Oli kesä oli poni
oli kesä poni, poni, poni
Oli kesäponi, poni
poni, oli kesänenä vaaleenpunainen


Oli poni oli kesä, oli poni kesä
kesä, kesä, oli poni kesä, kesä, kesä
Oli poni kesä auringon paisteinen


Oli pipo oli poni, oli poni pipo
pipo, pipo, oli poni pipo
pipo, pipo, oli poni pipo kirjavahapsuinen


Oli kesä oli poni, tuli ylämäki
kesä, poni, ylä, ylämäki
poni hyyty, poni hyyty
ylä, ylämäkeen kauramoottori laukesi


Oli mäki tuli hiki, tuli poni hiki mäki
poni, tuli poni hiki mäki, poni
tuli mäki hiki pinnani kuumeni


poni, hiki
poni, hiki
poni, hiki..."

4 kommenttia:

  1. Voi, miten hieno kuva Challesta!

    Ja oli tietty Lennartistakin :) Kiva, että sun fiilikset on paremmat ja hyvä suunta harrastamiseen löytynyt taas. On tää vaan niin paras laji, kunhan saa omasta päästään niskalenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Challekuva on ihan paras!

      Tämä tosiaan on fiilislaji! On yllättävää, että varmaan 75-80 % suorituksesta on oikeasti kiinni sieltä jostain korvien välistä. Vaan on tässä tehty taas töitäkin. Hauska, että saimme tänään aika samanlaiset kommentit: että se loppu oli hyvä...

      Poista
  2. Hihiii! Täällä naureskelen taas! Kiva kun oot huudeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sinäkin! Kenttäkisaraportteja odotellessa...

      Poista