Kell' onni on...

Viime aikoina kirjoittaminen on tuntunut vaikealta. Olenkohan pelännyt maalaavani piruja seinille? Jos onnnistumisista raportoiminen vaikka aloittaisikin epäonnen kierteen? Lyhyesti sanottuna viime viikkojen aikana kaikki on mennyt oikein hyvin. Hetkittäin jopa loistavasti.

Kaikin puolin pitäisi olla tyytyväinen: vielä alkukesästä olisin pitänyt tämänhetkistä ratsastustasoani ihan huippuna. Se, että olen nyt pystynyt panostamaan aktiivisempaan valmentautumiseen, niittää selvästi tulosta. Pieni ikävä tunne nakertaa välillä kuitenkin takaraivossa: nimittäin ne pari kertaa, kun kolkuteltiin ihan jotain uusia sfäärejä. Kun mansikkahilloa on saanut isolla lusikalla, tekee mieli vaan lisää. Järki toki sanoo, että ratsastus ei olisi sellaista joka päivä silloinkaan, vaikka olisin ihan eri tasoinen ratsastaja. Täytyy olla realisti, mutta nyt tiedän, mitä on mahdollista tavoitella.

Viime aikojen ohjelmassa ei ole ollut ihmeellisyyksiä, sillä tavoite on ollut tehdä perusasioita hyvin. Aika paljon työtä oli jo siinä, että helposti ylitaipuvan löysä-Lennun sai tekemään oikeaoppisia väistöjä ja taivutuksia, mutta nyt niissäkin mennään ihan eri malliin. Samoin voin ihmetellä, miten laukannostoissa ja hyvän laukan ylläpitämisessä on joskus ollut ongelmia. Tällä hetkellä tehdään työtä pysähdysten kanssa. Lennu ei malta kovin hyvin pysähtyessään pysyä minkäänlaisessa peräänannossa, vaan kiskoo ohjia tai ainakin asettelee toisen takajalan vinoon. Onneksi olemme kuitenkin nyt löytäneet yhden tilanteen, jossa pysähtyneen hevosen muoto ja asenne on oikeaoppinen: silloin kun se kakkaa. Jep. Tästä on hyvä taas rakentaa...

Koska aina pitää kuitenkin olla jonkun verran ongel haasteita, on terveyspuolella ollut vähän säätämistä. Lennu oli oikealta aika jäykkä, ja sitä saatiin hieronnalla korjattua jonkun verran. Tällä viikolla kävi myös eläinlääkäri. Vaikka pelkäsin suunnilleen tappotuomiota, totesi lääkäri vain lievän jäykkyyden ja hoiti kevyesti takajalkoja. Nyt tuntuu taas askel rullaavan. Hieroja on tulossa vielä uudestaan, ja olen opetellut myös taas uudet venyttelyt, jotka teemme joka ratsastuskerran jälkeen. Eilen sain vihdoin korjattua myös istuntaani siten, että vasemmassa kierroksessa en pahenna hevosen vinoutta. Olen aika ylpeä itsestäni, kun se palanen loksahti kohdalleen.

Mutta jotain tarvis vielä tehdä: laidunkauden jälkeinen Lennart on niin laiha, niin laiha! Kylkiluut törröttävät."Se onkin sitten ainoa sinun ruokittavasi, joka on alipainoinen", totesi Herra Ekonoomi katkerana.  Jo heinäkuussa aloitimme lisäruokinnan ja nyt talliin palattua Lennu on käytännössä vapaalla heinällä. Myös öljyä on lisätty ruokintaan ja rehumääriä nostettu. Tällä viikolla oli madotus ja ensi maanantaina eläinlääkäri ottaa varmuuden vuoksi vielä verikokeet, jotta tiedetään, onko kaikki varmasti kunnossa. Poika syö hyvällä ruokahalulla ja on muuten erittäin tyytyväisen ja tasapainoisen oloinen sekä liikkuu reippaasti ja mielellään, joten mistään kamalan vakavasta tuskin on kysymys. Paino pitäisi nyt saada kuitenkin taas nousemaan ja karva  kiiltämään, että kehtaisi vielä syksyllä mennä kisojakin katsomaan.