Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Mistä löytyy Leijona, oma Leijona? Hyvän tuulen antaja, paras Leijona?

... no sieltähän se Leo Leijona löytyy: omasta karsinasta kotona!

Ei haitannut aluillaan oleva talven toistaiseksi pahin lumimyräkkä eikä esimiehen rutina ennenaikaisesta poistumisesta kustannuspaikalta, kun vihdoin pääsimme hakemaan pojan kotiin. Viikissä odottelikin varsin pirteä Leo-eläin ja olin onneni kukkuloilla - kunnes sain kassalta käteeni veretseisauttavan laskun.

Ei ole halpaa pienen hevosen sairastaminen, ei! Laskun kokonaissumma ylitti iloisesti bruttokuukausipalkkani. Herra Ekonoomikin, joka oli sairastamisen ajan liputtanut innokaasti kaiken tarvittavan hoidon puolesta ("tottakai meidän heppa pitää hoitaa kuntoon vaikka se maksaa, kun se on niin kiltti. Meidän poika on ihan PARAS.") vaihtoi väriä samaan tahtiin kuin edellisviikonloppuna äitinsä yllätyskihlajaisissa. Aloin pelätä, että minulla on kohta kaksi vuodepotilasta.



Kotimatkalle kuitenkin päästiin. Lumipyry ja neljän ruuhka tekivät tehtävänsä ja matkanteko venyi yhteensä puoleentoista tuntiin. Loppumatkan ajoimme lähes peräkkäin kahdella autolla, kun lupasin vapauttaa kuskin palaamaan samantien kotiin muihin puuhiin ja palata kotiin myöhemmin omine aikoineni. Kun talli alkoi lähestyä, sain kuitenkin vetoautosta maailman pelottavimman puhelun:

- Mitä mä teen kun se makaa tuolla kopissa???
- Makaa kopissa? Mistä sä sen tiedät? Onko se maannut kauan?
- No en mä tiedä kun menin vaan katsomaan ja se vaan makaa ja siellä on kauheasti höyryä ja mä en tiedä mitä pitää tehdä ja..."
- Se pitää saada ylös! Hätyytä se ylös!!
- No mä pyysin sitä, mutta ei se nouse...
- Onko siellä raippa? Hätyytä se raipalla ylös? Onko se kipeän oloinen? Hengittääkö? Onko se haava auki?
- no kun ei se nouse...
- Lyö sitä raipalla!!!!
- en mä voi lyödä kun se on niin kiltti....
- NO AJA SITTEN TÄYSILLÄ TALLILLE P*RK*L*!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Pikainen paniikkisoitto sairaalaan, jossa kehotettiin lähtemään suoraan takaisin, jos vatsasta tulee ulos sisäelimiä (tosin tässä tapauksessa toivo on jo täysin mennyttä) ja muussa tapauksessa vain jäämään kotiin tarkkailemaan, jos hevonen ei ole kipuilevan oloinen. Evitskogin mutkatiet tuntuivat tavallista pidemmiltä, kun päästelin tallin suuntaan niin lujaa kuin paksussa lumisohjossa uskalsin.

Tallin pihalla odotti avattu valaistu traileri. Ja siellä seisoi Leo Leijona. "Se oli noussut ihan itse", huolestunut kuski selitti. Talutimme vauhdilla hevosen talliin ja aloimme tutkia vahinkoja. Trailerin seinissä näkyi veriroiskeita, joka ei ainakaan helpottanut senhetkistä olotilaa. Hevosen siteet olivat purkautuneet ja niissä näkyi verta, mutta suureksi helpotuksekseni vatsaontelosta ei kurkannut mitään ylimääräistä. Haavan keskikohta näytti kuitenkin melko auenneelta. Kirosin itseäni, miksi en ollut pariin päivään tutkinut sairaalassa hoitajien kanssa haavan ulkonäköä, että osaisin paremmin arvioida, millainen muutos oli. Onneksi paikalla sattui olemaan ihan tallikaveri Elina, jonka hevonen oli selviytynyt vuotta aiemmin vastaavanlaisesta leikkauksesta. Elina, hoitoalan ammattilainen, auttoi haavan tutkimisessa ja oli sitä mieltä, että eniten auki oleva kohta (syvyys noin 1 cm, pituus 6-7 cm) ei ollut paha - hänen hevosellaan koko haava oli ollut paljon pahemmassa kunnossa kotiutuksen aikaan.Vähitellen rauhoituin, sain haavan pestyä ja siteet uusittua. Kotona oltiin ja hengissä, se oli tärkeintä.



Tarkempi kuskin kuulustelu kotona paljasti, että hevonen oli ollut trailerissa polvillaan, ei siis kylkimakuulla. Pysähdyksen syy ei edes ollut mikään hälyttävä tömähdys trailerissa, vaan kuskille iskenyt akuutti vessahätä (miehet...!). Täysin mystiseksi jää, oliko pitkä matka vain käynyt liian rankaksi huonokuntoiselle matkustajalle, jolloin jalat olivat pettäneet, vai oliko haavassa tuntunut kipuja, joita oltiin ryhdytty potkimaan ja muksahdettu nurin. Yhtä kaikki tässä rytäkässä haava oli vuotanut jonkun verran enemmän, ja samoin potilas oli täräyttänyt turpansa etupuomiin saaden siihen pienen vertavuotavan nirhauman. Jos lääkärinlaskua ei olisi maksettavana, pitkään hankintalistalla ollut Horsecam oltaisiin ostettu tämän ajelun jälkeen....

Nyt kotona oloa on harjoiteltu jo muutama päivä. Mittaan kuumeen, pesen haavan ja vaihdan siteet kahdesti päivässä. Leo on karsinalevossa - sairaalan ohjeiden mukaan se saisi ulkoilla sairastarhassakin, mutta kokeilu pyryssä ja viimassa ei selvästikään ollut hienohelmapotilaan mieleen. Ruokana on toistaiseksi vapaa heinä: osittain sairaalasta saatu heinäpaali, johon sekoitellaan vähitellen oman tallin tuttua heinää. Jälkimmäinen näyttää maistuvan herralle paremmin. Vähitellen ruokintaan saisi alkaa lisäillä muutakin, mielellään aloittaen pienillä määrilllä öljyä. Haluan ottaa kaiken kuitenkin nyt todella rauhallisesti. Teemme pienenpieniä hitaita kävelyitä pihalla, että poika saa edes vähän liikuntaa.



Onneksi jokainen haavan pesukerta näyttää edellistä paremmalta! Suurin huoli on tällä hetkellä sairaalasta mukana saadun Boa-tukiliivin pysyminen paikoillaan. Jouduin ompelemaan siihen lisäkiinnikkeitä, mutta silti pari kertaa olen saanut talliloimen riisuessani tutkia tukisidepakettia, joka suojaa lähinnä peppua. Jos jollain on tähän hyviä vinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan.

Ensi kerralla lisää diagnoosista ja hoitopohdintoja...

9 kommenttia:

  1. Ihania uutisia! Toivon, että paraneminen jatkuu samaan malliin. Teillä oli onnea!

    PS Ihana kuvitus, etenkin tuo heppa sylissä ;)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kotiutumisesta !
    Hienosti kirjoitettu ja kuvitettu postaus jälleen kerran. Hengitystä pidättäen tuli tämä luettua.
    Olen kyllä aivan sanaton kaiken kokemanne edessä.
    Leikkauspotilaan kuljettaminen olisi ollut ihan tarpeeksi jännittävää ilman lumimyrskyä, saati hevosen kopissa makoilua :(
    Teidän kaikkien verisuonia ja -kiertoa on testattu huolella.
    Onneksi kestivät !
    Oikein rauhallista toipumista teille.


    VastaaPoista
  3. Tsemppiä hoitoon ja paranemiseen. Sairaan eläimen hoito on rankkaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkaansa eteen.

    VastaaPoista
  4. Saan näistä postauksista näköjään aina tipan linssiin - mutta ihana kuulla, että jellona on toipumassa. Hirveesti positiivisia aaltoja sinne päin!

    VastaaPoista
  5. Kääk mikä kotiutumistarina! Mutta ihanaa kuulla että Leon vointi kohenee :)

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä parantumiseen täältäkin!

    Onko teillä tuossa tukivyössä jonkinlainen rintaremmisysteemi, vai tuleeko paketti vain vatsan ympäri?
    Eräs tuttu hevonen käytti aikoinaan leikkauksen jälkeen vastaavaa tukivyötä. Siinä oli mukana vähän martingaalia muistuttava härveli: tukivyön selkäpuolelle kiinnittyvät ja siitä lapojen yli kulkevat remmit yhdistyivät ryntäiden kohdalla kolmanteen, joka meni etujalkojen välistä ja jonka sai kiinnitettyä mahan alle tulevaan tukivyön osaan. Tämä piti vyön hyvin paikoillaan.
    Luulen, että esim. rintaremmimartingaalista voisi saada jotain vastaavaa viriteltyä, jos vyössä ei alunperin ollut sellaista systeemiä mukana.
    Voi tosin olla, että rintaremmiä joutuu pehmustamaan teddykarvoilla tms., sillä alkaahan se vähin erin kuluttaa karvaa ollessaan hevosella päällä 24/7.

    VastaaPoista
  7. Hitto kun alkoi sydän pamppailla. Tsemmpiä!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, että Leo on kotona ja toipuu parhaassa mahdollisessa hoidossa omien tallikavereiden ja ihmisten ympäröimänä turvallisesti karsinassaan. Paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti Leo voi jo paljon paremmin!

    Olisi kiva kuulla sinusta jotain, siksi rustailin sulle vähän haastekysymyksiä: http://pientapuhetta.blogspot.fi/2013/01/11-vastausta.html

    VastaaPoista