Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pieniä edistyksen askeleita

Ystävät, hoitakaa niitä hevosianne.

Täytyy nimittäin tunnustaa, että loppusyksystä oli innostus pahasti koetuksella. Ei toki hevosinnostus sinänsä, mutta takapakkivaihe, joka pisti epäilemään, olenko hakkaamassa päätäni seinään toivottoman tilanteen edessä. Hirveästä (yli)yrittämisestä huolimatta kaikki meni enemmän tai vähemmän pieleen - jokainen ratsastuskerta ainakin osittain, kotona järjestetyt rataharjoitukset järjestään totaalisesti penkin alle eivätkä kisatulokset muuallakaan hurjasti parantuneet, vaikka toisaalta koin edistyneeni. Kaikki oli enemmän tai vähemmän päin peetä. Tässä tapauksessa kinuskinruskean karvan peittämää pyöreää hevosen peräpäätä, joka suurelta osalta oli ongelmien alku ja juuri.

Muutos huonompaan oli taas kerran niin hidas, että sen huomaaminen oli vaikeaa. Kunnes erittäin selvästi oli nähtävissä ja tunnettavissa, että Kessin ristiselkä ja peräpää olivat jumissa, mikä vaikeutti toimintaa etenkin laukassa. Pukittamista ja muulinpotkuja jumit eivät toki estäneet, ja ratsastaminen siksikin oli ah-niin-riemukasta. Kuten aiemmin tuli jo mainittua, samaan aikaan alkoivat myös vatsaoireilut. Kumpi oli syy ja kumpi seuraus? Yhtä kaikki hevosen kutsumanimi oli jo varsin vakiintuneesti vaihtumassa Pieru-Iitaksi, kunnes oli aika tehdä asioille jotain.

Hovilääkärin vierailulla todettiin jumiutunut selkä, johon saatiin hoitoa ja hoito-ohjeita. Tilanne koheni selvästi,  mutta ei vielä täysin nollaantunut. Samaan aikaan tehtiin ruokinnassa muutoksia, jotka myös auttoivat (tämä ansaitsee ihan oman postauksensa). Kolmas merkittävä korjaus oli muuttaa koko tyyli, jolla ratsastin. Kessille on aina ollut tyypillistä hakeutua helposti kuolaimen alle, ja selkäoireilun alkaessa se itse koko ajan aktiivisesti pyrki muotoon, joka on julkisessa keskustelussa tyrmätty pahimmaksi mahdolliseksi. Turpa ryntäissä on tietysti hieman vaikea liikkua eteen. Niinpä lähdimme valmentajan kanssa hakemaan korjausta siten, että alkukäyntien ja ravien aikana annan sen liikkua korostetunkin pitkällä ohjalla, pyrkimättä ollenkaan eteen-alas. Voin myöntää, että minulle tämä oli uskomattoman vaikeaa, kunnes vähitellen opin uskomaan, että hevonen loppujen lopuksi hakeutuu itse juuri sopivaan muotoon ja kantaa itsensä, vaikka saisikin valmennuksen alkuvaiheessa jolkotella hirven näköisenä 15-25 minuuttia. Tämä oli minulle selvästi kaikkein vaikein osuus.

Suunta oli parempi, mutta ei edelleenkään täydellinen. Minua kiusasi lähes joka kerta tunne siitä, että hevonen vetää itsensä välillä ristiselästä täysin linkkuun. Minulle tunne tuntui lähinnä "häntä koipien välissä" olemiselta - video tai maneesin peili paljasti ennemminkin täysin lukkiintuneen, joustamattoman takaosan. Ja en todellakaan keksinyt, miten asian voisi korjata. Kunnes sattumalta yhtenä iltana seurasin kaverin hevosen osteopatia/kranio/fysio/jotain -hoitoa, ja kysyin hoitajalta, mitä mieltä hän oli minun hevosestani, ja voisiko sillekin jotain tehdä. Lähtötietoina mukavasti se, että tamma ei suhtaudu mitenkään suopeasti hoitajiin ja edellinen kiropraktikkokäsittely ainakin oli sille aivan liian raju, ja siksi pelkään kaikkia vähänkin manipuloivampia hoitomuotoja.

Sain ensihoidoksi pari painaisua ristiselkään (ja kommentit hevosen kaikkea muuta kuin ihanteellisesta rakenteesta) ja lupauksen siitä, että Kessi tullaan katsomaan ajan kanssa lähiviikkoina. Kuin ihmeen kautta "ensiapu" tuntui jo auttavan ja siksi odotukset olivatkin kovat kun sovimme Kessille oman hoidon toissaviikkolle. Neiti oli juuri niin ennakkoluuloinen kuin ajatella saattaa, joten hoito aloitettiin varovaisesti. Ilmeisesti selkäjumi oli jumiuttanut myös etupään, joten ensimmäisellä kerralla keskityttiin ennen kaikkea etuosaan ja lapoihin, mutta edettiin myös selkään ja lonkkiin kevyesti. Ero on ollut ihan huikea, nyt alkaa tuntua, että saan hevoseni takaisin!

Eikä tässä vielä kaikki... Osteo/kraniohoidon jälkiohjeena sain käskyn myös kiireelliseen satulan uudelleen toppauttamiseen, koska selvästi vaikutti siltä, että toppausten lyttääntyminen on aiheuttanut selän etuosaan ja sään ympäristöön kipupisteitä. Satula topattiinkin uudestaan nyt pari päivää sitten ja ero on ihan käsittämätön. Vähän kyllä hävettää: satulan hankkimisen jälkeen kyselin aluksi aktiivisesti tarkistuksen ja toppauksen perään ("Ei tarvetta" sanoi satulakauppias). Ja vaikka oma takapuoleni hetkittäin sanoi, että istuvuus ei ole ihan perfecto, en tehnyt asialle kuitenkaan mitään. Sain myös kommenttia siitä, että on siinä ja siinä, että satula voi olla käymässä liian kapeaksi, eli mahdollisesti uusi satulavaihtorumba voi olla lähitulevaisuudessa edessä. Alkuun kokeillaan tosin vain uudelleen topattuna. Vaikka ratsastusongelma istuukin yleensä ennen kaikkea satulan päällä, mietityttää nyt jälkeenpäin, miten paljon siitä, että Kessi kiukuttelee vähemmän valmentajalle (joka ratsastaa omalla satulallaan), johtuukin ihan puhtaasti siitä, että omassa satulassani on ollut vikaa.

Tällä hetkellä kaikki hyvin ja valoisammin ajatuksin kohti tulevaa. Tarkkaillen taas tarkemmin pieniä muutoksia hevosessa ja tällä kertaa tarttuen niihin ajoissa... Tosin yksi asia pitää korjata seuraavaksi: oma vinouteni, joka korostuu nyt erityisen paljon, kun hevonen ja satula ovatkin suorassa!

Pieru-Iitastakin on kuoriutunut taas nätti Prinsessa.

2 kommenttia:

  1. niin tuttua, niin tuttua....kavin tanaan tunnilla ja kuulemma paremmin meni mutta 'takajalat liian hitaat'...juupajuu....koskahan kaikki palikat olisivat kohdallaan....tsemppia ja toivon tosiaan etta satulaongelma ratkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Ei ne palikat taida koskaan olla ihan täysin kohdillaan... täälläkin tosiaan tuli kommenttia, että kun nyt on oikaistu sun hevonen ja satula, niin voisitko ystävällisesti yrittää istua itsekin suorassa. Joo yritin. Sillä seurauksella, että tänään kyllä tuntee eilen ratsastaneensa. Ihan uusia lihaksia ja liikeratoja löytyi :D

      Poista