Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kootut mokat: Yhden pysähdyksen taktiikalla

Olen tästä ehkä joskus maininnutkin, mutta kerrottakoon tarina uudestaan koko karuudessaan.

***

Heinäkuu 2014. Hellettä mittarissa liki 30 astetta. Edessä arviolta runsaan tunnin ajomatka kisoihin. Team Kessin lisäksi matkassa on mukana myös tallikaveri Pia* ja hevosensa Pompe* (*nimet muutettu). Koska aiemmat matkakokemukset ovat osoittaneet, että Pompe tanssii trailerissa ripaskaa tyttöystävän hävitessä näköpiiristä, valitaan kulkupeliksi hevosauto, joka toivottavasti kestää vähän paremmin 700-kiloisen mörssärin tanhuamista.

Hevosauto on juuri palautunut edellisen retkueen kisareissulta (riittävän) siivottuna ja vakiokäytännön mukaan tankattuna. Emme ole käyneet ko. kisapaikalla aiemmin. Minä yleensä navigoin (suunnistajan elämänkumppanina tämä on luontaista, halusin tai en) ja Pia ajaa. Vähän naureskellaan, mikä voisi mennä tällä kertaa pieleen, joskus on ollut hihhih niin kovin hassunhauskoja sattumuksia aiemmilla reissuilla.

Tallilla on ihan riittävästi väkeä seuraamassa lähtöämme. Ai sinnekö meette kisoihin? No sitten kannattaa ajaa kyllä eteläpuolen reittiä, sieltä me aina mennään. Suunnistaja-navigaattori mutisee, että kartan ja googlemapsin mielestä kannattaisi ajaa kyllä pohjoiseen ja moottoritielle, mutta minut äänestetään kumoon. Kaikki muut ovat kyllä käyneet kyseisellä paikkakunnalla kisoissa ja kaikkihan nyt tietää, miten sinne kannattaa ajaa. No ei kai siinä. Jos ne kerran tietävät paikan niin sitten se varmaan on niin. Totellaan asiantuntijoita.

Helle liimaa reidet penkkiin ja aurinkolasit ovat tarpeelliset. Ikkunoista saa onneksi vähän ilman kiertämään, mutta vastapainona radion kuuluvuus on normaaliakin huonompi. Kun hakemalla löytyy vain veretseisauttava humppakanava, on parempi tyytyä vain pitämään ikkunaa auki. Helteestäköhän johtuu, että reggaerekka etenee normaaliakin nihkeämmin? Onneksi alkumatkassa ei ole kovin montaa jyrkkää ylämäkeä, mutta meno on kovin verkkaista aina kun joudutaan ajamaan yhtään vastamäkeen. Miten paljon laidunruohoa Kessi ja Pompe ovat oikein syöneet?

Vähitellen on pakko vilkuilla kelloa. Alkumatka on tuttua reittiä, mutta menon ollessa näin nihkeää ajoaika on selvästi normaalia hitaampi. Riittääköhän se matkaan varattu aika? Valtatieltä käännytään rauhallisemmalla pienelle maantielle, jossa onneksi ei olla tientukkeena. No ei kai tässä mitään hätää, täällä voi päästellä vähän reippaammin tarpeen vaatiessa. Sanon kuolemattomat sanat: onneksi meidän ei tarvi pysähtyä mihinkään syömään, vessaan tai tankkaamaan.

Satansjävlaskit.

"Mutsi ei oo tankannut autoa. Meillä on tankki melkein tyhjä."

Alkaa soittelu. Mikset oo tankannut? Paljonko tällä voi ajaa sitten kun viisari näyttää jo punaista? Ai ei varoita mitään sitten kun tankki on ihan tyhjä? No kuule ei voida tankata ÄsTeeYkkösellä on ohitettiin se jo v***u vartti sitten! No kuule kun täällä on vaan pelkkää skuttaa!

Tässä vaiheessa hiki valuu jo aika tosissaan. Kohta ohitetaan yksi risteys, josta kääntymällä tiedän, että siellä olisi jonkunlainen huoltoasema - kuitenkin niin kaukana, että jos sinne lähdetään, ei olla ikinä ajoissa perillä. Ei sinne. Googlemaps näyttää, että edessäpäin voisi ehkä mahdollisesti olla huoltoasema. Ko. jumalanhylkäämä kyläpahanen ei tosin kuulosta ihan tällä vuosituhannella olevalta. Onkohan sitä huoltsikkaa oikeasti? Nyt ei ole kuitenkaan vaihtoehtoja. Normaali kisajännitys ja mahakipu onneksi häviää, kun on pakko ajatella akuuttia selviytymistä. Ja nyt tiessä alkaa olla reippaita ylämäkiäkin. Niitä edetään hi-taas-ti. Bensan säästämiseksi kaikki mahdolliset laitteet on sammutettu. Jos rekka hyytyy ylämäkeen hevoset kyydissä, mitäs me sitten tehdään?

Tässä vaiheessa sentään jo yhteinen kisahoitajakin herää yläsängystä.

Mittari on jo aikaa sitten painunut ohi punaisen, kun vihdoin vasemmalla näkyy kaksivärinen mainos. Se on olemassa! Se on auki! Siellä myydään dieseliä! Nyt ei isommin ajatella vaan kaarrretaan parhaiten ajoreitille osuvalle mittarille, toivoen että  autossa olisi sentään tankki mittariin nähden oikealla puolella. Kumpikaan meistä ei ole ennen tankannut tätä autoa. Diesel tipahtelee tankkiin käsittämättömän hitaasti. Hiki tipahtelee nenänpäästä ja valuu rinnuksille. Minuutit kellossa tikittävät todella paljon nopeammin kuin tankki täyttyy.

Vihdoin ollaan valmiita. Auto hyrähtää käyntiin selkeästi aiempaa reippaammin.  This is a short connection but we will make it. Vielä on vähän toivoa ehtiä ajoissa. Ehkä kisapaikalla voi kysyä, saisiko lähtöjärjestystä vaihtaa? Ote ratista, nasta lautaan ja liikkeelle mittarilta.

Crash Boom Bang.

Järkyttävä rytinä ja pauke kuuluu jostain auton peräosasta. Hienoa, Kessi on epäilemättä taas kaatunut ja kuollut. Se siitä sitten. Huoltsikan juotto-osastolla istuneet kaljaukot sprinttaavat vauhdilla huitoen automme perään. Pakko pysäyttää tien toiselle puolelle ja mennä tutkimaan, mitä tapahtui.

Kerran eksyin traikku perässä tällaisellekin pihalle. Sillä oli kummasti ratsua motivoiva vaikutus. Kuva ei liity tapaukseen.
 Auto näyttää ehjältä. Siellä on kaksi pulskaa, mutta ehjää ja tyytyväistä hevosta. Sen sijaan mittarikatoksen kattopellit roikkuvat ankean näköisesti painovoiman vetäminä kohti maata. Miten tuo on mahdollista? Kas, hevosauton katto ei olekaan suora, vaan takaosassa on pieni spoileri, joka selvästi otti kiinni katoksen reunaan, joka puolestaan teki mutkan alaspäin.

Juoksujalkaa kassalle selvittämään tilannetta. Me kuulkaa rikottiin teidän katto, mutta nyt on tosi kiire. Me tullaan kyllä parin tunnin päästä takaisin, oikeasti tullaan. Mutta just nyt ei kuule voida jäädä selvittämään tätä yhtään pidempään. Kassatyttö on yllättävän ymmärtäväinen. Ei olla ehkä ekat, jotka ovat kattoa rutanneet. Omistaja ei ole nyt paikalla, mutta jos tullaan juttelemaan paluumatkalla.

Hiki valuu. Kallis reissu tulossa. Pakko ilmoittaa auton omistajalle, joka ei varmasti osallistu maksutalkoisiin vakuutuksenkaan kautta. Samalla soitolla selviää, että ne kaikki muut ovat olleet kisoissa ko. paikkakunnalla ihan eri tallilla, joka on tällä puolen kaupunkia. Ei siellä, missä meidän pitäisi olla. No olisiko pitänyt tietää, että siellä voi olla monta eri tallia?

Tunkevat nykyisin harvinaisen paljon liikennevaloja pikkukaupunkien keskustoihin. Hidasta, hidasta, hidasta. Seuraan karttaa toisella kädellä ja toisella yritän ujuttaa kisahousuja hikisiin jalkoihin. Ehdimme sentään paikalle ennen starttia. Kun sprinttaan takaisin kansliasta autolle vielä paljain jaloin, meitä molempia kuulutellaan jo valmistautuvina ratsukkoina.

(Itse kisaosuus meni muuhun reissuun verrattuna ihan hyvin verkkaamattomilla hevosilla, kiitos kysymästä.)

Paluumatkalla hikoiluttaa ja tuskanhiki puristaa myös lompakkoa. Googletan kattopellin hintoja. Jotkut valotkin katoksessa varmaan oli. Ei sellaisia vihreitä tai sinisiä raitoja saa varmaan ihan valmiina peltinä rautakaupasta, ne pitää varmaan tilata?

Omistaja ei ole vieläkään paikalla, mutta myyjä soittaa hänelle. Kuulostaa olevan vanhempi mieshenkilö eikä kovin huumorintajuinen. Kai meillä on kasko? Jaa, ei ole teidän oma auto edes? No mitenkäs yrityksen vakuutukset? Kotivakuutukset? Kun on niin kovin työlästä tuollainen katosremontti. Pääkonttorilta laittavat aina korjaajan tulemaan ja se sitten maksaa. No ehkä tämä voidaan helpommallakin tehdä. Että jos vaikka muutama satanen kassalle käteisenä ja sitten voitaisiin ehkä harkita, että sitä vakuutusyhtiötä ei tarvitsisi vaivata.

Kaivelemme tyhjän oloisia lompakoitamme. Ei kannattane tarjota Visaa? Onkohan täällä kylällä jossain pankkiautomaattia? Paljonko korteilta irtoaa kaksi päivää ennen tilipäivää? Pitäisiköhän tarjoutua grillin puolelle tiskaamaan?

Jos me vähän jutellaan tässä mun juristin kanssa, sanoo Pia.

Puhelimessa on hyvin hiljaista. Kuuluu lähinnä hengitystä. Jaa, juristi? Ääni on hieman aiempaa epävarmempi. No sopisiko rouville, että jos annatte viiskymppiä siihen kassalle ja se olisi sitten mukavaa viikonloppua.

Hymyilyttää. Kassatyttöäkin hymyilyttää. Hetken tie on kevyt kaksin konien kanssa kulkea.

Kuvan ajoneuvot eivät liity tapaukseen.

11 kommenttia:

  1. HAhahah:Dd kiitos illan nauruannoksesta! Huippu

    VastaaPoista
  2. En kestä, ihan loistava :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt kohta vuoden päästä alkaa jo naurattaa - silloin ei oikein vielä irronnut...

      Poista
  3. Ihana keissi. ;) Kun menee pieleen, niin sitten menee... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin - olen joskus todennut olevani sellainen oman elämäni Aku Ankka...

      Poista
  4. Mä niin, niin sympatiseeraan tuota hikoilua ratin takana...

    VastaaPoista
  5. Upeaa tekstiä, ihan järkyttävää tosielämän kulkua. Ja minä kun luulin että meidän maantienliikenteen katkaisut olivat kamalaa suomiretkeilyä. Olen kerran ajanut wanhalla nissanilla tankkausautomaattin lommon mutta tuo on kyllä pohjat, voin kuvitella pienen ripauksen siitä tunteesta. Tässä maassa on yksi ihan hyvä kisapaikka johon en ehkä enää mene, siinä paikassa on joku kirous. Ensimmäisellä kerralla kaikki meni hyvin kunnes trailerista lähti rengas päätyen suohon. Paikalle poliisit ja tie poikki että saadaan hevoset maantielle kauniiseen kesäiltaan, varatunkki 100km päästä ja renkaan etsiminen suosta kahden pultin kera (traileri pääätyi huollettavaksi 9 kertaa kun se korjaus ei sitten mennytkään ihan putkeen..) Eikun kotiin ja ensi vuonna uudestaan, sillä kertaa juurikin noin että pääset hevosen luo ja ilmoille raikaa "ja valmistautuu.." EI HITSI MINÄ HANKIN HAMSTERIN!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala :D

      Ja miksei mulle ole koskaan tullut mieleen vaihtaa HAMSTERIIN? Olisi elämä varmaan paljon helpompaa. Tosin omat riskinsä siinäkin: hamsterin voi vaikka hukata tai astua sen päälle. Millaisiahan olisivat tiukkapipoisten hamsteritätiharrastajien kisat???

      Poista
    2. Pakko tunnustaa että minullakin OLI hamsteri, annoin se pois eräälle hamsterirakkaalle tädille joka kertoi kuukauden kuluttua hukanneensa se uunin taakse. Se siitä hamsterista, siirryn kastematoihin..

      Poista