Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kahden vuoden mutka

Vasta nyt alan tajuta, millaisen matkan olen kulkenut parin viime vuoden aikana. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan minulla oli uusi hevonen, jonka terveydentilasta löytyi yhtä sun toista pientä sanomista. Hevonen ei ollut vielä täysin kotiutunut, se oli oppinut kulkemaan rullalla turpa ryntäissä ja se, mitä näyttävässä ravissa saavutettiin, menetettiin maailman kauheimmassa laukassa. Turpa rintaan ja menoksi - meiningillä sai kieltämättä kehuja kentän laidalta, miten hieno hevonen minulla on. Koska liikkumistyyli oli enimmäkseen altajuokseminen, oli sitä helppo tulkita reippaaksi eteenpäinpyrkimykseksi. Tuolloin kaksi vuotta sitten aloimme saada kelpo tuloksia lähialueen pikku koulukisoissa sillä tyylillä, että hevonen juoksi reippaasti alta ja ratsastaja yritti jotenkuten roikkua kyydissä.

Sitten tuli se päivä kun Kessi kaatui ja kaikki muuttui vähitellen mustaksi. En edes kunnolla muista, mihin kuiluun tunsin vajoavani sillä hetkellä kun seisoin klinikan käytävällä riimunnaru kourassa ja toisessa kädessä hoitokertomus, jossa todettiin, että tästä ei enää käyttöhevosta tule. Olin sinnikäs. Yhden hevosen äskettäin haudanneena ajattelin, että tämä ei nyt voi olla tässä. Vähitellen löytyi selityksiä sekä aiemmille ongelmille (alkavaa nivelrikkoa) että uusille (selkä, SI-nivel, tosin varsinainen diagnoosi epäselvä. Kuukaudet menivät, vähän yriteltiin ja kukaan ei uskonut enää meihin. Vihdoin kuitenkin puolikiukkuisesti ilmoitin tukijoukoille, että nyt katsotaan muutama kuukausi, ja jos mikään ei auta, niin sitten on aika antaa mennä.

Aloitimme nollasta. Aluksi pelkkää käyntiä varovaisesti, vähitellen ravia ja noin parin kuukauden jälkeen ensimmäiset laukka-askeleet. Lähes vuosi meni hyssytellen, jokaista muutosta varoen ja uusia takaiskuja peläten. Elin näennäisesti normaalia elämää ja harrastin, mutta käsijarru pohjassa. Aikaisempi valmentaja oli ehkä turhan aikaisin yllyttänyt meitä tasoani korkeampiin luokkiin ja tehtäviin. Kesti pitkään tajuta, että takaisinkin voisi palata. En ole ehkä täysin tajunnut sitä vieläkään.

Viime talven aikana tuli muutos. Tajusin, että tärkein edellytys on päivittäisen ratsastuksen laatu. Mikään lääkäri, hieroja tai fysioterapeutti ei voi korvata sitä, mitä teen päivittäin hevoseni kanssa. Minulta se vaatii työtä ja oppimista: hevonen pysyy selvästi paremmassa kunnossa kun se liikkuu oikein selkäänsä käyttäen. Sen lisäksi tärkeä osa hyvinvointia on runsas ulkoilu ja liikkuminen isossa tarhassa. Minun ratsastukseni sen sijaan vaati selvää ryhtiliikettä. Pompottaminen pari kertaa viikossa ryhmätunnilla jonon jatkona vaihtui harvempiin mutta tehokkaampiin yksityistunteihin. Aloitus oli varmasti yhtä rankkaa sekä minulle että hevoselle. Meiltä molemmilta meinasi loppua kunto. Mukavuusalueelta poistuminen ei ollut helppoa. Parempaan suuntaan mentiin kuitenkin koko ajan. Aktiivisempaan opetukseen tai valmentautumiseen panostaminen on parhaita valintojani ikinä.

Entä nyt? Muutama viikko sitten aloin vähitellen tuntea selvän muutoksen. Hevosen liikkumisessa on uudenlaista elastisuutta. Tai uutta ja uutta - jotain sellaista liikkuvuutta, jota siellä oli alunperin pari vuotta sitten. Nyt ehkä vähän työstetympänä. Enää laukka ei ole se selvästi surkein askellaji. Kessi laukkaa mielellään ja on eteenpäinpyrkivämpi ja reippaampi kuin aikoihin.

Elämä ei ole tietenkään täydellistä. Minä olen parin viime vuoden aikana (erityisesti viimeisen vajaan vuoden) kehittynyt selvästi. Kessi on kehittynyt - osin löytänyt vanhaa, osin oppinut uutta. Vielä on paljon matkaa edessä ja kokonaisuudessa on osioita, jotka harmistuttavat edelleen ja kaipaavat suurempaa korjausliikettä. Kuitenkin olen nyt enemmän tai vähemmän tilanteessa, jossa olisin voinut olla kaksi vuotta sitten. Kahden vuoden mutka on tullut tehtyä. Pitkä suora on edessä. Näin jälkikäteen tuntuu, että valinnat ovat olleet oikeita. Toisinkin olisi voinut käydä.

Ennen kaikkea tuo hömelö karvakorva on paras kaveri ja suuren ilon lähde lähes joka päivä. Niinäkin päivinä, kun hän on vähän neiti, jota kiukuttaa.

(c) Mikaela K.

10 kommenttia:

  1. Miten viisaita mietteitä! Luin omaa blogiani taaksepäin ja huomasin, että vuosi sitten olin rontannut hevoseni klinikalle koska se oli outo ja vino. Olihan siinä oltava jotain vikaa. Ei siinä ollut, paitsi että se liikkui väärin. Minä annoin sen liikkua väärin, turpa ryntäissä ja kipi kipi. Kuluneeseen vuoteen on mahtunut pitkääkin taukoa, mutta myös isoja muutoksia siinä miten minä ajattelen ja ratsastan. Ja nyt hevonen on... se on jotenkin niin toisenlainen. Fyysisesti ja henkisesti. Paljon parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Loppujen lopuksi suuri osa hyvinvoinnista taitaa olla kiinni oikeanlaisesta liikkumisesta, vaikka muiden "tukihoitojen" ja olosuhteiden vaikutusta ei voi kuitenkaan täysin nollata. Olisin itsekin voinut lisätä, että henkisesti parempi - se kuvaa olotilaa aika hyvin.

      Poista
  2. En enää pysy kärryillä, aina kun luen postauksen luulen että multa on jäänyt välistä postauksia lukematta, vuorotellen superia, talven yllättämää, nyt taas hyvää liikkumista. Nopeat käänteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sitähän hevoselämä on - parempia ja huonompia hetkiä ketjussa?

      Tällä kertaa oli tarkoitus ajatella muutosta pidemmältä aikaväliltä - kahden vuoden ajalta. Ei joka päivä tietenkään superia ole, mutta pidemmällä aikavälillä kehitystä on tapahtunut. Niin, ja jos jäit talven yllättämistä pohtimaan: lämpimämpi loimitus ja liikunnan lisääminen ovat olleet taikasanoja, joilla on päästy taas suht mukavaan menoon. Vaikka on toki myönnettävä, että tuon eläimen ruholle yli +20 asteen lämpötila tekisi pysyvästi erityisen hyvää...

      Poista
  3. Minä ainakin pysyin hyvin kärryillä! Allekirjoitan myös ajatuksesi oikean ratsastuksen merkityksestä hevosen terveydelle. Harvoi niitä pitkin ohjin kävelemällä rikki saa, mutta jos joku fyysinen vika niitä vinouttaa niin vinoushan vaan kertaantuu, jollei ratsastaja käske suoristumaan. Selättömyys, toispuoleisuus, etupainoisuus - nämä yhdistettynä heikkoon rakenteeseen tai fyysiseen vikaan niin pian on käyttökunnoton hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, vaatii vähän viitseliäisyyttä ja itskritiikkiä ratsastajaltakin selvittää puutteita omassa tekemisessään ja opetella korjaamaan sekä itseään että hevosta. Yritän opetella joka päivä sitä, että mieluummin vähän hyvää kuin liikaa huonoa. Ja oppia tunnistamaan syitä "väärien" tottumusten taustalla, kuten esim. että etupainoiseksi ja ohjaa painamaan valutaan silloin, kun on liikuttu kuntoon nähden liian pitkään liian paljon koottuna.

      Poista
  4. Kyllä minä ainakin ihan lukemalla pysyn kärryillä, mutta ehkä se vaatii tosiaan sen että lukee ja yrittää ymmärtää (myös sen pienen pilkkeen silmäkulmassa). Toivottavasti pääset nyt jatkamaan sitä suoraa tietä suuremmitta mutkitta. Onneksi et luovuttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin onneksi en luovuttanut! Nyt se on tietysti jälkiviisaana helppo sanoa.

      Kirjoittelen tyypillisesti iltaisin kaiken muun jälkeen, vähän väsyneenä ja usein turhia editoimatta. Siksi on hyvä, että välillä aina joku kyseenalaistaakin näitä ymmärrettävyyteen tai sanomiseen liittyviä juttuja :)

      Poista
  5. Mikään ei koskaan ole turhaa; kaikella on tarkoituksensa (joka jossain vaiheessa valkenee, jos vaan tarpeeksi avoinna pitää itsensä)! Näin minä ainakin ajattelen, kun meillä on Herra Laumanjohtajan kanssa, neljä vuotta yhdessä kuljettuamme, planeetat kohdillaan ja rauha ja hyvä olla keskenämme. Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa; ja ihmisen ja hevosen välinen suhde vain syvenee ja paranee, kun on synkkiä hetkiä ja vaikeita olemisia, mistä kuitenkin yhdessä jatketaan matkaa. Halit teille, kummallekin!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen kirjoitus, pystyin hyvin samaistumaan mietteisiisi. Mutta toisaalta olen myos sita mielta etta hevos-tai mista tahansa harrastuksesta (tamahan on meille kaikille harrastus) pitaa loytya tarpeeksi positiivisia hetkia, etta siina on jotain jarkea. Siksi jos homma menee liian negatiiviseksi tai vaikeaksi, mielekkyys on koetteella. Itselleni on kieltamatta viime aikoina ollut vahan tata ilmassa, vaikka ratsastus sujuukin paremmin - olen kai vain vasynyt. Jotenkin tuntuu, etta pitaako harrastamisessa olla nain paljon yritysta, eiko riita, etta toissa yrittaa ? mutta onneksi sinulla on positiivinen fiilis, se on hyva asia ! tsemppia !

    VastaaPoista