Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Satulat sokkotestissä

Sorry, tyypit. Kerta (ainakin yksi) vielä kiellon päälle ja palataanpa vaihteeksi taas satula-asiaan. Kun edellisessä viestissä hämäsin käyttämällä kuvituskuvina täysin epäsopivaa vaihtoehtoa, raahasin tänään ulos aurinkoon sekä tamman että satulakisan tämänhetkiset semifinalistit. Joskin on vielä mahdollista, että lopullinen voittaja ilmestyy kuvioihin jostain aivan puskista...
 Kaikki kokeiltavat ovat istuinkokoa 17,5 ja leveyttä (noin) wide. Matkan varrella olen oppinut taas seuraavia ahdistavia faktoja:
  • edes sama kokonumero ja leveys eivät tarkoita, että saman valmistajan kaksi satulaa olisivat identtiset. Kun ne tehdään enimmäkseen käsityönä, voi uusissakin satuloissa olla isojakin kappalekohtaisia eroja.
  • käytettyjä satuloita on yleensä vielä muokattu, joten rungon painettuja leveystietoja voi pitää lähinnä ohjeellisina.
  • Minulla on hämmentävää kyllä melkoisen pitkät jalat (muuten vähäiseen pituuteeni nähden). Siksi valitettavan monissa satulamalleissa ongelma on siinä, että polveni tulevat polvitukien etupuolelle tai muuten joudun vääntämään itseni epäluonnolliseen asentoon. Siksi istuimien koko on käytännössä pakko olla 17,5 tai jopa 18, vaikka testimielessä minut työnnettiin liikkeessä kerran jo 16,5-kokoiseen ponisatulaan.
  • 18 alkaa pituudeltaan olla helposti jo liian pitkä Kessin satulansijaan.
  • Hevosella itsellään on melkoisen vahvoja mielipiteitä satuloiden sopivuudesta. Valitettavasti hän ei osaa tarkasti kertoa, mistä puristaa. Mutta jos kohdalla on epämieluisa vaihtoehto, ei se kertakaikkiaan jää ratsastajallekaan epäselväksi.
 
Itselläni on jo jonkinlaisia näkemyksiä semifinalistien hyvyydestä ja huonoudesta, mutta koska porukalla pähkiminen on aina kivempaa, saa allaolevia väitteitä aivan vapaasti kommentoida ja väittää vastaan.  (Kaikki satulat kuvattu tässä ilman vyötä, mutta pelkkä vyön kiristys ei näillä aiheuttanut painopisteessä ja istuvuudessa juuri minkäänlaista muutosta.)


Satula 1:
Sama malli kuin meidän aiemmassa satulassa. Puoli tuumaa eroa istuinkoossa on mitattu jollain ihme viivottimella - rinnakkain penkkien kokoero on huikea. Testaajaa hämmentää myös isot laatuerot näiden kahden satulan viimeistelyssä. Vai lieko tätä kokeiltavaa kappaletta kaltoinkohdeltu jonkun satulasepän toimesta. Hämmentyneenä kysyn myös, ovatko pehmeät, lähes lötköt paneelit nyt joku uusi juttu vai olenko itse vain niin pihalla, että en ymmärrä sellaisten päälle? Sama kysymys myös seuraavasta satulasta.
Mutta muuten
- istuu selkää myöten mukavasti
- painopiste melkoisen keskellä; tosin vyö kiinni ja ratsastettuna sanoisin, että kaipaisi vähän nostamista edestä
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä ja takaa
- selkärangalle hyvin tilaa
- painaako gussettipaneelin kulma lapaan? Tosin näin lötkyillä toppauksilla ei varmaan vielä, mutta olisi tiukemmin täytettynä mahdollista.
- satula on todella painava (myös verrattuna siihen saman merkin kokoa pienempään).

Satula 2:
Uusin tulokas. Yksityiskohtia, blingiä (yök) ja überpehmeät toppaukset. Paljon kaikkea, mutta asennoidun siten, että lähtökohtaisesti torpataan vain pinkit shettissatulat, koska yksityiskohdat kuitenkin enimmäkseen peittyvät ahterini alle.
-  istuu selkää myöten mukavasti
- painopiste näyttäisi näiden kuvien perusteella olevan pienen aavistuksen edessä (?), vastinhihnojren suunta selvästi eteenpäin
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä ja jossain määrin takana
- selkärangalle hyvin tilaa
- painaako gussettipaneelin kulma lapaan? Tämä satula on ehkä aavistuksen edellistä tiiviimpi edestä.
- t
- näyttää asialliselta, ei ratsastettuna liiku tai tee muuta ihmeellistä, mutta parin kokeilupäivän jälkeen tamman selkä on kipeä ja se protestoi jo pelkkää penkin läsnäoloa. Mutta ei mitään näkyvää ongelmaa. Erikoista. Tästä syystä kuitenkin pudonnee pois pelistä.


 Satula 3:
Jos pelkästään minulta kysyttäisiin, valitsisin ehkä tämän. Istuu omille koivilleni hyvin ja hevonenkin liikkuu reippaana ja tyytyväisenä.
- napsahtaa paikalleen kuin hanska; ei tarvitse paljon kysellä, onko siinä missä pitää
 - painopiste taas hieman edessä; tosin vyö kiinnitettynä ero tasoittui
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä mutta takana minun makuun liikaa irti, ja se onkin tämän satulan suurin mutta
- selkärangalle hyvin tilaa
Jossain väitetään että näillä ns. ranskalaistyyppisillä satuloilla saa takaosa noustakin, jos se ei läpsytä ratsastaessa. Mutta tuskin kuitenkaan määrättömän paljon: mikä on liikaa? Tästä satulasta jää ahdistava epätoivo: niin paljon hyvää, mutta ehkä ei sitten kuitenkaan paras mahdollinen...



 Satula 4:
- istuu selkää myöten mukavasti
- tässä saa kuvan suhteen siristellä silmiä: onko satula taas etupainoinen vai hämääkö alatallin katto, ja painopiste olisikin keskellä?
- paneelit hyvin hevosen myötäisesti edessä ja takana (paremmin kuin edellisellä) - tosin takana paneelien muoto ehkä vähän liian pyöreä hevosta vasten (tai taas huono kuva?)
- selkärangalle hyvin tilaa
- Ei huono, mutta ei suuria tunteitakaan.





Vaihtoehdoissa on sekä villa- että lateksitopattua. Haluaisin mieluummin tietysti villaa. Jännityksen säilyttämiseksi en myöskään kerro satuloiden merkkejä, vaikka ne ovat varmaan kuvista luntattavissa. Samoin hinnat pidetään piilossa. Kolmen satulan hinta on suunnilleen X ja yhden 2X. Saatte nyt siis arvostella aivan puhtaalta pöydältä.

Mitä mieltä: meneekö näistä mikään jatkoon? Mitä lähdetään etsimään seuraavalla kierroksella? 

16 kommenttia:

  1. Mää en paljoa satuloiden sovittamisesta mitään ymmärrä, mutta olen huomannut että se oma fiilis on tärkeä. Jos jokin tuntuu mättäävän, niin silloin niissä joku mättää vaikka miten kuvat ja sovitus sanoisivat toisin. Mutta jos penkki tuntuu istuvan pyrstön alla ja sen kanssa on kiva kevennellä menemään, niin ei silloin kovin pahasti voida olla pielessä. Tälleen nyt hieman raa'asti yleistäen. :)

    Mun suosikki ehdokkaista on tuo sinunkin suosikkisi. Siinä ei silmiin pistä pahasti mikään ja vastinhihnatkin tulevat hyvänoloisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon myös, että fiiliksellä täytyy olla merkitystä. Silloin kun olo on sellainen, että satulaa ei tarvitse erityisesti miettiä ja jos hevonen on innokkaana korvat hörössä, on kaiken järjen mukaan pakko olla aika hyvä tilanne.
      Mutta samalla näistä olisi kiva oppia aina vaan enemmän. Tallikaverilla oli kerran juuri samanlainen tilanne kuin minulla satulan nro 2 kanssa, eli kaikki näyttää tosi hyvältä, mutta käytännössä se ei sitten toimikaan. Just tällaista olisi kiva ymmärtää. Onneksi sovitusajat ovat olleet kohtuullisia, että ei ole vielä mitään "osta sika säkissä" -tilannetta...

      Poista
  2. Heh, keep'em coming! Näin satulafriikkinä (ja yberherkän ongelmaselkäisen omistajana) on ihana lueskella muidenkin satulapohdintoja! En siis ole yksin ongelmieni kanssa, ja muidenkin hevosilla on jyrkkiä mielipiteitä satuloista!

    Tää satuloiden sovittelu on mun mielestä muutenkin niin mystistä hommaa, ja olen kuullut eri satulasovittajilta niin ristiriitaisia kommentteja, että olen lähtökohtaisesti jo erittäin skeptinen kaikkien muiden paitsi hevosen mielipidettä kohtaan. Esim. tuo satulan painopistejuttu, mistä se pitää katsoa?! Pitääkö verrata etu- ja takakaaren korkeuksia jotenkin, vai katsoa vain istuimen syvintä kohtaa? (itse katson mieluiten juuri istuinta, mihin kohtaan syvin kohta asettuu. Willi on tästä(kin!) tosi herkkä, eli ei saa yhtään istua liian takana) Mun silmään esim. satula nro 2 ei näytä siltä, että painopiste olisi liian edessä, melkein päin vastoin. Tekisi melkein mieli kysyä, että olisko se liian kapea, jolloin jää edestä liian ylös, mikä selittäisi myös sen, että vastinhihnat sojottavat etuviistoon? Tosin voi olla, että mulla on tän leveysasian suhteen vähän kieroon kasvanut kuva, koska en ole eläissäni nähnyt esim. Willin selässä liian leveää satulaa, en edes tiedä miltä sellainen näyttäisi.

    Jos satula ei läpätä selässä, en pitäisi isona ongelmana sitä, että toppaukset takana nousevat hiukan irti selästä. Jos siis satula muuten asettuu selkään eikä keiku. Silloin ei ainakaan ole vaaraa siitä, että paneelien takareunat painaisivat lanneselkää. Ääni siis myös kolmosvaihtoehdolle.

    Ai niin, ja jos haluat vielä kokeilla eri vaihtiksia, niin täällä olis joutilaana yks amerigo classic, joka ei Willille enää kelpaa, enkä tiedä jaksanko sitä enää yrittää rukata... Tosin se voi olla teille jo liian leveä, kun se on tehtaalta tullut leveytenä +3 ja siitä on vielä sentin verran levitetty, eli vastaa kai nyt leveyttä +4 (ja puristaa taas Williä...)

    Tsemppiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa (heh) kuulla, että samoja huolia on muillakin! Kommenttiboksissa uskallan ehkä itsekin reippaammin sanoa, että satulasovittajilta on tullut keskenään hyvinkin ristiriitaisia mielipiteitä, ja välillä on vaikea todellakin päättää, ketä uskoa ja missä määrin. Olenkin yrittänyt tehdä niin, että tunnustelen ennen kaikkea niitä omia ja hevosen tuntemuksia ja vedän siitä johtopäätöksiä esimerkiksi sopivan leveyden suhteen. toinen sovittaja sanoo ehdottomasti MW, toinen W -> liikkuu paremmin kaikella, mikä on selvästi W -> leveää siis etsitään.
      Tuo kakkonen on aika hämäävä ja nyt kun luin kommenttisi, saan kyllä ihan kiinni siitä mitä sanot. Ratsain tuntuu, että se voisi hyvinkin olla jonkun verran liian kapea, ja jotain outoahan siinä on pakko olla, kun hevonen siihen reagoi.
      Usko tai älä, Amerigo Classicia minulle on suositeltu ja pidetty sitä mahdollisesti sopivana, mutta niitä ei ole missään tullut eteen. +3 kuulostaa aika leveältä, mutta numerot on numeroita. Onnistuisiko sinun vaikka vähän mitata sitä, voisimme sitten katsoa olisiko järkeä yrittää sovitella...?

      Poista
    2. Classic ja Vega on mun käsityksen mukaan rungoltaan aika lailla sama, tiedoksi vaan (Vegaa kun olet jo kokeillut). Toki näissä on yksilöllisiä eroja paljonkin.

      Poista
    3. Minun hevoselle näyttää sopivalta sekä Vega että Classic, mutta Vegalla ei tykkää liikkua, Classicilla on oikein tyytyväinen. Ota näistä selvää :D

      Poista
    4. Kiitos molemmille! Voi siis ehkä olla, että Classic ei ole se oikea, kun se Vegakaan ei ollut. En ehkä yritä sitä nyt aktiivisesti etsiä...

      Poista
  3. Ma kavin lapi samaa oman hevoseni kanssa ja lopulta loytyi sopiva satula - merkiltaan Custom. En tieda onko tama satula rantautunut suomeen. Ongelma oli etta hevosella on isot lavat, iso saka ja suora selka. Juuri mikaan satula ei sopinut. Hevosella oli ollut ilmeisesti vuosia sopimaton satula. Kylla satula vaan on niin tarkea...

    VastaaPoista
  4. PS. Custom on alunperin amerikkalainen mutta niilla on tiettavasti tehdas Hollannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, minulle Custom oli ihan tuntematon merkki, mutta vaikuttaa laadukkaalta! En ole itse niitä ainakaan Suomessa missään nähnyt, toki käytettyjä voisi hyvällä tuurilla löytääkin. Sehän näissä onkin haastavaa, kun mennään parhaalla vaihtoehdolla, kunnes sitten kokeilee jotain muuta ja huomaa, että eihän se aikaisempi "hyvä" niin kovin hyvä ollutkaan :(

      Poista
    2. Custom on nyt rantautunut Belgiaan ja on esim Hollannissa todella suosittu. Muuten minusta tuo 3 naytti parhaalta satulalta. 4 ei mielestani ole etupainoinen, ehka kuvakulma tosiaan hamaa. Custom on mittatilaussatula....mutta ei niin kallis kuin muut sellaiset.

      Poista
    3. Nelosen kohdalla se taitaa olla tuon toisen kuvan katto, joka hämää. Täytyy vielä tutkia customia tarkemmin!

      Poista
  5. Mullakin on joku outo sairaalloinen kiinnostus satuloihin...
    Mun mielestä toi numero 3 näyttäisi näistä parhaalta. Kuvista on kyllä vakea sanoa (niinkuin muutenkin), mutta painopiste olisi mun mielestä oikeassa kohdassa. Paljon riippuu toki siitä, miten paneelit ottavat kiinni koko matkalta. Painopiste on metka juttu, kun tottuu katsomaan takapainoista satulaa, niin sellaiset tasapainossa olevat näyttävät etupainoisilta. Tosin se missä kohdassa painospisteen pitäisi olla, riippuu mun käsityksen mukaan paljolti siitä, missä se hevosen selän "painopiste", eli matalin kohta on. Mandyllä se on heti sään takana, mutta monella muullahan se voi olla paljon taaempanakin. Joillakin selkä laskee koko matkan, millainen siihen sitten pitää olla, vaikea sanoa ...:) Paneelit ovat toki jonkun verran irti takaa, ehkä inan liikaa. Jos tätä toppaisi edestä ryhdikkäämmäksi ihan aavistuksen, niin voisko olla hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika samanlainen näkemys kolmossatulasta :) Painopiste on melko vaikea arvioitava ylipäätään, eikä hommaa tee yhtään helpommaksi, että on sitten valmistajia (esim. Amerigo) jotka tekevät nimenomaan vähän etupainoisia satuloita, jolloin joutuu katsomaan juuri sitä, onko etupainoa valmistajan toivomalla tavalla vai liikaa.

      Poista
  6. Mun mielestä näistä ei yhdessäkään ole riittävän leveät ja suorat gussetit Kessille. Kaikissa nousee takapaneli liian jyrkästi ja kontaktipinta-ala taakse jää kapeaksi. Mutta valokuvista on tietenkin hankala katsoa. Muuten tasapainon suhteen minusta tuo viimeinen oli paras. Paras tapa arvioida satulan painopistettä on laittaa liitu siihen satulan päälle. Se valuu tasapainon kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuota gussettiasiaa mietin itsekin. Tosin kuvasta tilanne ei ehkä näy täydellisesti.

      No kerrottakoot nyt tässä vaiheessa, että koko jengi lähti vaihtoon. Kolmonen arvioitiin tässä yhteydessä melkein hyväksi, eli kaikki muu pelitti, leveyttä aavistus liikaa. Tämä olisi ollut ehkä korjattavissa romaanilla, mutta koska löytyi kaksi vielä parempaa, myös kolmonen lähti tällä hetkellä takaisin kauppaan.

      Poista