Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Mitäs me ristiinpurijat

Kävimme taas Lennun kanssa hammaslääkärillä.

Noin 530 kg vastusta hauistreenissä.

Kuulemma oli jo hyvä aika tullakin: edellisestä käynnistä oli sovitut puoli vuotta aikaa ja hampaissa alkoi näkyä epätasaisuutta. Kokonaistilanne oli kuitenkin parempi kuin viimeksi, eli nyt tavoitteena oli vain jatkaa aiemman mukaista raspausta: Leonilla ylähampaat kasvavat nopeammin, mikä kuluttaa voimakkaasti alahampaita purtaessa. Oikea hammasrivi on aaltoileva: suoran pinnan asemesta se muodosti aaltokuvion horisontaalisesti, ja vähän jopa sivuttainkin. Ylähampaat kaipasivat reilumpaa hiontaa ja lyhennystä.

Tällä kertaa ylähampaiden kimppuun käytiin reippaammin myös etuhampaiden osalta. Suun toiminta niin hevosella kuin ihmiselläkin vaatii, että poskihampaiden pitäisi päästä vastakkain. Kun etuhampaat ovat vinot ja liian pitkät, vaikeuttaa se purentaa. Leukaluut etsivät asennon, jossa poskihampaat löytävät toisensa, riippumatta siitä, miten etuhampaat kohtaavat. Leonin tapauksessa yläleuka siirtyy pykälän verran vasemmalle, että isoimmat hampaat saisivat tilaa. "Tämän hevosen koko turpahan on ihan vino" sanoi lääkäri. Jätin mainitsematta, että myös ratsastajalla on täysin samanlainen ristipurenta, jota kouluaikoina useamman kouluhammaslääkärin voimin yritettiin hoitaa potilaan vastusteluista huolimatta.

En tiedä, olisiko minunkin hampaat saatu kuntoon yhtä helposti: raspi ja viila vetäisivät pois reilun siivun ylähampaita ja vähän alahampaitakin. Ero näkyi selvästi. Olen väännellyt lääkärikeikan jälkeen omaa naamaani peilin edessä ja miettinyt, pitäisikö omallekin purennalle tehdä jotain.

Pari päivää raspauksen jälkeen Lennu oli ihan superhyvä suustaan. Valitettavasti sen jälkeen alkoi taas pahanpäiväinen narskutus ja irvistely ja ohjalle painaminen. Seuraan nyt tilannetta, onko kyseessä hoidon ohimenevä jälkivaikutus vai pitäisikö meidän pyrkiä uudelle vastaanotolle.

Hampaista huolimatta ratsastukseen on löytynyt taas tekemisen meininki. Ei siihen tarvittu mitään muuta kuin taas ihanat valmentajat, jotka jaksoivat tsempata ja kehua pienistä onnistumista, mutta toisaalta taas pakottaa oikeasti tekemään töitä kun siihen on tarvetta. Esteiden hyppelykin kuuluu nyt pitkästä aikaa vakio-ohjelmaan ja... ja... ja... se tuntuu niin kovin luontevalta. Itsestään selvältä. Minun jutulta. Vaikka kuulemma parin ensimmäisen hypyn aikana näytin vielä siltä, että minulla olisi 5 kiloa kakkaa housuissa??!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti