Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

torstai 14. kesäkuuta 2012

Myötä- ja vastamäessä

Ypäjän Sennumeeting on nähty ja koetty - nyt jo toista kertaa. Mukaan mahtui kaikenlaista - sekä huikeita onnenhetkiä ja pieniä onnistumisia sekä ahaa-elämyksiä mutta myös monenlaista hankaluutta ja takkuilua, jota en osannut odottaakaan, kun lähdin suurin odotuksin matkaan, ajatellen kaiken olevan tällä kertaa todella paljon helpompaa.

Tällä hetkellä päällimmäinen tuntemukseni on jonkinlainen epäusko: taasko näin? Ainako minut pudotetaan pilvilinnoista, kun hetkenkin kuvittelen asioiden menevän hyvin? Ilmeisesti tällainen useamman päivän valmennus ei saa tätä ratsukkoa tuomaan parempia puoliaan esiin. Suurin yllätys matkassa oli, että tähän asti aina ja kaikessa täydellisen rennosti ja mukavasti käyttäytynyt hevonen käyttäytyi pari päivää kuin jännitetty viulunkieli. Hevosen jännitys ilmeni täysin yllättäen ja tilanteissa, joissa voin vilpittömästi sanoa, että se ei johtunut minusta. Tämän kanssa joudutaan ehkä valitettavasti tulevaisuudessakin tekemään töitä - tai ainakin varautumaan.

Kun kaikki muut (ihan totta) vetävät aina ohi molemmin puolin kovaa ja korkealta, on oma edistykseni takkuista. Tuleeko tästä ikinä oikeasti yhtään mitään? Kyseessä on ainoa asia, joka merkitsee paljon tai tuottaa elämääni jotain positiivista - ja silti siinä koko ajan koetellaan. Leirikämppis kiteytti yhteisiä tuntoja jostain kuulemallaan ajatelmalla "tullaakseen hyväksi täytyy ensin olla vähemmän hyvä". Kiltti ratsastajien suojeluspyhimys, voisinko saada edes pieniä hetkiä olla hyvä?

Ehkä nukuttuani yön yli minulla on jotain järkevämpää sanottavaa.

4 kommenttia:

  1. Musta tuntuu monesti ihan samalta, etenkin kisojen tai valmennuksen jälkeen. Normaaleissa oloissa kotona treenatessa tuntuu siltä että mikä vain on mahdollista, taivaan vain ollessa rajana! Mutta sitten kun valmentaja tulee niin samalla tulee paluu maan pinnalle. Kisoissa se paluu on johonkin reilusti maan alle ja tekisi yleensä vain hävetä omaa suoritustaan... Pitänee myös itse lohduttautua tuolla leirikämppiksesi ajatuksella!

    Sitäpaitsi, sinähän itse tiedät ne onnistumiset ja hetkellisestä onnistumisestahan tulee jo aivan mahtava fiilis. Kyllä siitä saa vähän lohdutusta, kun itse huomaa kehittyneensä tai onnistuvansa jossain. Edistystä on kuitenkin varmasti tapahtunut, vaikka se tapahtuisikin hitaasti. Positiivinen ajattelu tuntuu usein vaikealta, mutta se auttaa epätoivoon. Siihen auttaa myös ihanat hevoset, joita sinulla on kaksikin (;

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos ihanista sanoista! Taitaa tosiaan olla aina niin, että kisoissa tai ulkopuolisissa valmennuksissa on joku pieni jännitys tai muu "epätavallisuus", jonka takia ne parhaat hetket jäävät saavuttamatta. Ihan varmasti jos pitkällä aikavälillä tarkastelee niin jotain kehitystä tapahtuukin, mutta tässä päivittäisessä elämässä sitä on välillä vaikea havaita, kun kaikki tuntuu niin samalta.

    Mä luulen, että ratsastuksenopetuksen lisäksi tarvitsen ennenkaikkea henkisen valmentajan kehittämään myös ajattelupuolta:)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Niinpä, tätähän se aina välillä on...

      Poista