Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

perjantai 9. elokuuta 2013

Käärmeitä paratiisissa

Viikon kohokohta oli kaverin käynti tallilla. Eikä minkä tahansa kaverin, vaan juuri sen, joka on aikanaan omistanut Kessin emän! Tämä hauska yksityiskohta selvisi minulle ihan sattumalta. Muistan kyllä, että joskus aina puhuttiin neiti T:n entisestä hevosesta, mutta koskaan ei olisi tullut mieleenkään, että kyseessä on sama hevonen, jonka nimi lukee Kessinkin passissa emän kohdalla. Tätäkin parempaa on tietysti enää se, että kaverin hevoskaupat tehtiin aikanaan kun hevosta vieroitettiin rautiaasta tammavarsastaan... Löytyi siis ihminen, joka on tuntenut varsa-Kessin ja osasi kertoa siitä monta hyvää tarinaa!

Valitettavasti Kessi ei halunnut ratsastuksellisesti esitellä tärkeälle vieraalle parastaan. Viime päivät meno on ollut muutenkin vähän takkuista: ilmeisesti selkä tai joku muu paikka jumittaa. Muistaakseni pari viikkoa sitten kävimme erään kanssabloggaajan kanssa kommenttiboksikeskustelua siitä, että hevostemme selät saisivat toimia paremmin. Sitä saa mitä tilaa, sillä muutamana päivänä tilanne tuntui todella huonolta. Toisaalta eilen Kessi esitteli taas parastaan osaamistaan. Sairaiden hevosten spesialistina päätin silti näyttää sen ensi viikolla eläinlääkärille. Voin sanoa, että mieliala ei ole erityisen positiivinen. Ehkä otan pienetkin terveyshuolet turhan vakavasti Leon takia. Epävarmuus on aina inhottavinta. Voihan olla, että mitään kliinistä vikaa ei ole, ja huolehdin aivan turhia?

Kessi Kesävarsa aika tarkalleen 10 vuotta sitten. Tässä vaiheessa ei maailman murheet vielä paljon paina!

Lääkärin aikataulu sotki myös tulevat kisasuunnitelmat. Todennäköistä on, että saamme jotain hoitoa ja muutaman päivän kävelyloman. Viikon päästä olisi ollut useitakin potentiaalisia kisoja lähiseudulla - jopa uhkarohkeasti kaavailtu ensimmäinen aluestartti - mutta turvallisempaa lienee jättää ilmoittautumiset väliin, ettei viime hetkillä tarvitse turhaan perua. Onneksi vielä syksylläkin on vaihtoehtoja tarjolla. Silti olo on vähän mitäänsanomaton. Jostain Charlyn hankkimisen alkuajoilta asti olen toivonut, että joku päivä olisin tilanteessa, että vihdoin kehtaisin ottaa itselleni hyvällä omallatunnolla alueluvan. Nyt se on maksettu. Ja tuntuu tyhjältä. Pitäisi tuntua enemmän joltain - mutta ei tunnu.

Yksi asia ei Kessin menoa kuitenkaan hidasta: kun se tajuaa, että maastoon ollaan menossa, pitenee askel ja korvat nousevat iloiseen höröön. Sen verran rentoa menoa meillä on ollut, että yhtenä päivänä näin sahalaitaisen kiemurtelevan ison käärmeen vasta kun se liikkui Kessin etukavioiden välistä. Sydämeni pysähtyi hetkeksi, mutta Kessin liike ei sekunniksikaan. Ei se varmaan edes huomannut koko kyytä? Seuraavaksi kuulin takavasemmalta jalkamiehenä liikkuneen hölkkäseuralaisen kiroilevan. Käärme kuulemma tuli kohti ja olisi halunnut pistää. Nopeat reaktiot pelastivat tilanteen ilman ihmisuhreja ja myös kyy sai jatkaa matkaansa rauhassa. Ostoslistallani taitaa silti olla nyt jalkaa kaikkialta paremmin suojaavat suojat, jos käärmeosastoa on kotimaastoissa enemmänkin. Millaisia suojia te käytätte maastossa, olisiko suosituksia?

2 kommenttia:

  1. haaveilin aikoinaan omalleni Eskadronin "kenttäsuojista" .. niin ne ainakin itse luokittelin.
    Olivat siis koko säären ympäri peittävät, ei kuitenkaan pelkkää neopreenia vaan vähän kovempaa tavaraa. Siinä ei ois tullu risut eikä männynkävyt umpimetässä kahlatessakaan läpi ja riesaksi..
    Nämä näyttäis olevan samat kuin mitä silloin monia vuosia sitten kaupassa pyörittelin käsissä http://www.horsepro.fi/tuote/15030/ .. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkivinkistä! Juuri jotain tuollaista ajattelinkin. Tarkoitus on kuitenkin maastoilla aina muuallakin kuin pelkillä valmiilla poluilla, niin pelkkä neopreeni ei välttämättä tuo niin paljon suojaa kuin haluaisin.

      Poista