Eväsretkellä Raaseporissa

Kisakauden avaus tuli kokeiltua toissa viikonloppuna. Aikaisemminkin on tullut sanottua, että lähinnä ajankäytöllisistä syistä tällä kaudella saattaa kisaaminen olla hieman rajoitettua. Kun treeneissä oli mennyt hyvin, päätin kuitenkin mennä kokeilemaan. Saisi siitä ainakin jonkinlaisen vertailupisteen, johon voisi verrata seuraavaa mahdollista kisakertaa (ehkä ensi vuonna?).

Kärryttelimme Kessin kanssa Hangontietä Raaseporiin. Kisapaikalla tulikin heti melkoinen yllätys, kun hyvien säiden vuoksi verryttely oli siirretty kokonaan ulkokentälle vaikka itse kilpailusuoritus ratsastettiin edelleen maneesissa. Ei tässä muuten mitään – kentän pohja oli aivan sula ja suorastaan erinomainen, mutta edellisillan myrskytuulesta oli jäljellä sen verran jälkipuhuria, että meno aakeella laakeella ulkokentällä oli paikoitellen kovin pinkeää hallikauteen tottuneilla hevosilla. Kun villavilttimmekin oli lentänyt pari kertaa tiehensä, päätin ottaa rauhallisesti ja varman päälle. Päädyin kokeilemaan ensin kaikki avut ja askellajit läpi ja käyttämän lopun valmistautumisajan lähinnä hevosen rentouttamiseen, koska esimerkiksi pohkeen edessä olemisessa ei ollut minkäänlaista ongelmaa.

Yksinään reissaamisessa on kaksi inhottavaa kohtaa. Oman vuoron seuraaminen voi olla haasteellista, jos kuulutus ei kuulu kunnolla tuulessa. (Toiseen haasteelliseen kohtaan palataan myöhemmin.) Lähinnä onnenkaupalla osuin maneesin ovelle oikeaan aikaan. Ja siinä saimmekin neuvotella. Mitään pelkäämätön hevoseni keksi, että tuonne sisälle ei mennä. Napakasta raipankäytöstäni olisi saanut varmaan melkoisen youtubehitin aikaiseksi, mutta neuvottelutilanne oli kerrasta poikki, koni maneesissa ja uskalsin sentään päästää pitkät ohjat lukuisten untuvavaatekerrosten riisumisen ajaksi.

Rata ei ollut ihan parasta parhautta verrattuna siihen mihin kotona pystymme. Väittäisin edelleen, että jostain ihmeellisestä syystä radalla lähtee ns. normitilanteeseen verrattuna 2-3 prosenttiyksikköä. Siltä tuntui nytkin. Ohjelmana oli onneksi tuttu turvallinen KN Special, ja vaikka meidän oletetut huippukohdat (=keskikäynti, laukka-käynti-siirtyminen) eivät olleet aivan parhaimmillaan, mitään rikkeitä tai muita omituisuuksia ei tullut. Ainoastaan askelta liian aikaisin tullut ennakoitu laukannosto sekä laukkaympyrän korjaamiseksi käytetty napakampi sisäpohje jäivät radan aikana harmittamaan. Ilmeisesti ennakoidut nostot eivät näkyneet ison hevosen takaa, sillä näistäkään ei tullut mitään huomautuksia.

Ihan hyvillä mielin radalta ulos ja Kessi pääsi ansaitusti mättämään naamaansa rinteestä löytyviä heinätupsuja. Nyt palataan toiseen yksinmatkustamisen ongelmaan: milläs menet sisätiloissa olevaan kansliaan tms, jos sinulla on käsihevonen kädessä? Ystävällisiä apukäsiä löytyi ketjuksi sen verran, että sain portailta käsin huhuiltua arvostelupaperin käteeni.  Prosentit (62,8 %) olivat oikein mukavat siistiin mutta vähän tasapaksuun suoritukseen nähden. Erityisen iloinen olin suorituksen tasaisuudesta: yhtään viitosella tai sitä huonommalla numerolla alkavaa arvostelukohtaa ei ollut, ja "tärkeät" istunta- ja teidenratsastamispisteetkin olivat nousseet molemmat 6,5:een. Totesin, että tällaisella ei tietenkään sijoituta, ja olin jo valmistautunut pakkaamaan Suursyömäri-Kessin takaisin traileriin, mutta ajattelin jäädä vielä katsomaan luokan lopussa starttaavaa tuttavaa. Lähtemällä kesken kaiken trailerille missaisin todennäköisesti heidän ratansa kokonaan, ja mikäs siinä oli odotellessa – auringossa, vaikkakin jäätävässä tuulessa. Rinteestä löytyi monenlaista syömäkelpoista risua ja heinänkortta, joten Kessinkin viihtyvyys oli parempi kuin hyvä.

Vähitellen ihmiset paikalla vähenivät ja paikalla pyöri enää pari palkintojenjakoon selvästi valmistautuvaa ratsukkoa ja me. Juuri kun ajattelin, että nyt on aika lähteä, kuulin kuulutuksista (jotka edelleen kuuluivat ulos tuuleen vähän kehnosti) jotain nimeäni muistuttavaa. Sijoitus? Vauhdilla lounastajan vyötä kireämmälle, takaisin selkään ja maneesiin (ja summanmutikassa arpomaan sopivaa kohtaa rivistöstä, koska tässä vaiheessa ei ollut vielä aavistustakaan, mikä sijoitus oli). Neljäs sija tuli kotiin viemisiksi, mikä on ihan kelpo avaus kaudelle. Eivätkä ne paremmatkaan sijat olleet näköjään kaukana!

Reissusta jäi hyvä mieli. Yksinään kulkeminen sujui ongelmitta, ja muutenkaan ei ollut mitään suuria haasteita, jotka vaatisivat erityistä työstämistä. Ehkä pimeistä maneesinovista kulkemista voidaan treenata kotona ...  

Jatkoa varten treenataan taas lisää rutiinia sekä haetaan vähitellen lisää sitä säpäkkyyttä ja liikettä, joka kyllä on olemassa. Kotitreeneissä suurimmaksi haasteeksi on huomattu takaosankäännökset, joten varmuuden välttämiseksi yritetään keskittyä sellaisiin ohjelmiin, joista varmat ongelmakohdat puuttuvat. Hyvillä mielin eteenpäin – täytyy tunnustaa, että minulla kisakuume pääsi vähän liikaa syttymään positiivisesta kokemuksesta! Toivottavasti mahdollisuuksia tulee eteen vielä kuluvan kauden aikana.