Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Hyvää syntymäpäivää minulle!


Olihan sitä jo odoteltu. Ei synttäriä sinänsä (vaikka onkin aina kivaa täyttää 21 yhä uudelleen ja uudelleen) eikä varsinkaan influenssa B:tä, joka oli ensimmäinen perille saapunut "lahja". Odotukset kohdistuivat ennen kaikkea itse itselleni tilaamaan lahjaan, joka tuli kovaan tarpeeseen.

Muutaman kerran olen jo blogissakin ehtinyt avautua kypäräongelmastani: nykyinen kypärä on ollut kovin mieleinen ja päähän sopiva, mutta siinä ei ole ainoatakaan tuuletusreikää. Useamman vuoden päivittäinen käyttö on ajanut sen siihen pisteeseen, että se ei ainoastaan hieman tuoksahda vaan suorastaan löyhkää. Tiedättekö sen tunteen, kun lähtee tallilta kotiin ja hieman heilauttaa päätään ja mun hiukset haisee? Ei kiva. Toistaiseksi eivät ole auttaneet mitkään pesuaineet, sen paremmin kypärämerkin omat kuin päivittäistavarakaupan vakiokamakaan.

Pidempään sitä suunnitelmaa on siis pyöritelty: jonkunnäköinen tuulettuva kypärä olisi hyvä, mutta sen pitäisi olla myös päähänsopiva. Inhoan sitä tunnetta, että kypärä tuntuu loppuvan ylös takaraivolle. Siksi kesäkäyttöön ostettu Hööksin kevytkypärä palvelee lähinnä juuri helteisimpinä päivinä. Se, että halusin kypärän ulottuvan edes jossain määrin niskaan, sulki pois aika monta mallia. Toinen toive (ja harhaluulo) oli, että kypärässä voisi parhaimmillaan olla irrotettava, pestävä sisus. Näitäkään ei ollut paljon. Ihmeellinen juttu sinänsä, kun kaikista moottoripyöräkypäristä on jo vuosia pystynyt purkamaan sisukset erikseen pestäviksi. Miesten harrastus vs. naisten harrastus..?

Kolmas, ehkä tärkein vaatimus oli puhtaasti esteettinen. Kuten edellisen postauksen kommenteissa tuli jo todettua, minulla on pieni pää, jonka takia lähes kypärä kuin kypärä näyttää pesuvadilta - erityisesti, jos ne ovat kovin leveitä korvien kohdalta. Voi jos löytyisi vielä sellainen malli, joka ei olisi kovin ulkoneva!

Viimeinen kauppakierros tuli tehtyä alkuvuodesta, kun naapuruston kalliiksi tunnettu hyvinvarusteltu hevostarvikeliike tarjosi kanta-asiakkaille kaikesta -25%. Siellä seistä nökötin pitkiä pätkiä tuijottelemassa peiliin pitkään haaveiltu Samshield päässä, kunnes myönsin itselleni sen faktan, että ei se tunnukaan omassa päässäni kovin kotoisalta. Täytyy sanoa, että vähän jopa helpotti - jostain syystä olen ajatellut niiden olevan erityisesti "oikeille ratsastajille" eikä meille taviksille. Onneksi sitäkään ei tarvitse miettiä, kun se ei vaan sopinut. Sen sijaan istuvin merkki löytyi (ei varmasti kovin yllättäen) taas tutusta ja turvallisesta. Hinnoitteluasioista emme silloin päässeet myyjäliikkeen kanssa yksimielisyyteen, luvatusta alennuksesta huolimatta.

Olin periaatteessa päättänyt, että uusi kypärä ostetaan vasta sitten kun tietyt tavoitteet on saavutettu, mutta hajuhaitta pakotti ennenaikaisiin toimiin. Eikä se tavoitteen saavuttaminen kovin kaukana ole - osa siitä on jo tehty! Kun bongasin netistä sopivan tarjouksen, ostopäätös oli nopeasti tehty.

Hän on täällä tänään:



 

 
 
Ihan putkeenhan ostos ei tietenkään minun maailmassani mennyt. Sillä välin kun paketti seilasi brittien ja koti-Suomen väliä, levisi hevospiireissä tieto siitä, että EU on lakkauttanut ratsastuskypärien sertifiointiin käytetyn standardin EN 1384 ja ilmeisesti sitä myötä sen brittiläinen vastine BS EN 1384 on myös lakannut olemasta. Standardi on tarkoitus korvata uudella, mutta uuden antamisen ajankohdasta ei ilmeisesti vielä ole tietoa. Vanhan standardin mukaisten kypärien myynti ja käyttäminen ei sinänsä ole kielletty, mutta esimerkiksi Englannin ratsastajainliitto on tehnyt jo päätöksiä, että pelkästään vanhan standardin mukaisten kypärien kisakäyttö olisi sallittua enää vuoden 2015 ajan. Suomessa ei vastaavista päätöksistä ole tietoa, mutta ajatus siitä, että olisin suoraan ostanut "vanhentuneen" kypärän, ei kovasti houkutellut.
 
EDIT 25.4.2015: Suomen ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 17.4.2015 pöytäkirjan mukaan: "Ratsastuskypäriltä vaaditaan jatkossa aiempaa suurempaa turvallisuutta. EU-komission uusi standardi edellyttää parempaa suojaa kuin aiemmin käytössä olleet standardit. Kypärän tulee kestää, mikäli hevonen kaatuu tai astuu kypärän päälle. Uusi kypäräsääntö on ollut sääntövaliokunnan käsittelyssä. Uusien standardien mukaisten kypärien käyttövaatimus astuu voimaan vuoden 2017 alusta. Ratsastajainliitto antaa lausuntonsa Suomen Standardisoimisliitolle huhtikuun aikana."
 Onni onnettomuudessa: jos kypärä on EU-standardin lisäksi saanut jonkun muista voimassaolevia kypärästandardeista (PAS015:2011, ASTM F1163:04a) on kypärä joka tapauksessa edelleen täysin hyväksytty ja vaatimusten mukainen. Ja mitäs siellä kypärän sisävuoressa lukeekaan:
 
 

Kypärä - etenkin ehjä ja sopiva kypärä - on iloinen asia. Kun päänsä tuotoksilla leipänsä ansaitsee, ei kiinnosta joutua tilanteeseen, jossa pään terveys ja turvallisuus olisi vaakalaudalla. (Perheenjäsen väittää välillä jo nyt, että minulla on pakko olla joku vaikea toimintahäiriö aivoissa, joten turha on riskeerata pääkoppansa terveyttä yhtään enempää...) Edellisen kerran kopsahti kypärä sementtiin pari kesää sitten, ja silloin tallin lattialla kompastumalla. Ehkä siitäkin syystä vanha kypärä oli jo vaihdon tarpeessa? Ja nyt voin kokeilla sen vanhan pesemistä vielä järeämmillä konsteilla uudestaan, kun ei tarvitse varoa ainoansa pilaantumista...


Lisäplussana erityiskiitokset testiryhmän hyväksynnän saaneesta pahvilaatikosta.


7 kommenttia:

  1. Tykkään ihan tosi paljon sun tavasta kirjottaa ! En oikein muuten jaksa seurailla blogeja, mutta aina odotan että millon sulta ilmestyis uusi postaus :) Toivottavasti on hyvä kypärä, itelläkin olisi tarve uudelle kun on tultu alas vanhan kanssa varmaan liian monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Kypärä tuntuu hyvältä ja napakalta päässä, kunhan nyt vain raaskisi ottaa sen käyttöön :)

      Poista
  2. Mulla on nyt yksi kevytkypärä ja toinen hankintalistalla - on ne vaan niin mukavia päässä ja käyttäjäystävällisiä irrotettavine vuorineen!

    Umpipottia olen kyllä surutta pessyt lavuaarissa- pyykinpesujauhetta sisään ja kynsiharjalla kunnon jynssäys ja sitten saunaan kuivumaan. Hyvin ovat kaikki kestäneet, pitäähän niiden kohtalainen (= Suomessa huomattavasti enemmän kuin kohtalainen!) määrä vettäkin kestää ihan ratsastuksessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevytkypärät on kivoja - niissä vaan niin moni jää sen säätöpyöränsä kanssa ylös takaraivolle, että minulla jää joidenkin niiden kanssa vähän hutera olo. Tiedän, ihan mun omaa omituisuutta...
      Nyt varmaan uskallan jynssätä sitä vanhaa kypärää entistä reippaammin, kynsiharjahinkkausta se on saanut tähänkin asti, mutta ei kunnon uittamista!

      Poista
    2. Kypärän voi puhdistaa sisäpuolelta laimealla mäntysuopa tai toluliuoksella mikrokuituliinalla pyyhkien ja sen jälkeen ilmavasti kuivaten. Saunalämpötiloja ei kypärien kiinnitykset turvallisesti kestä, kuten ei myöskään vedessä seisottamista tai liottamista. Lämpö ja liotus käsitellyt kypärät ovat ratsastuspäähineiden turvallisuusluokassa, eli sama jos ratsastaisit ilman kypärää.

      Poista
    3. Korjaan sen verran, että lämmitettyyn saunaan kypärä ei suinkaan mene, vaan saunan peruslämpötila on meillä sen verran sopiva noin 25 astetta, että se kypärä kuivuu siellä lauteella hyvin.

      Liotus ei myöskään ole tarkoitus, vaan se, että sen pesun suorittaa rohkeasti veden alla ja kunnolla jynssäten, puristaa pahimmat vedet mahdollisimman hyvin pois ja sitten kuivumaan.

      Poista
    4. Kiitos hyvistä vinkeistä! Näin itsekin ajattelin, että saunaa ei varmaan lämmitetä (ainakin meillä saunanlauteet ovat mitä mainioin paikka pyykin kuivatteluun ihan huoneenlämmössä). Testailen näitä ideoita nyt vanhan kypärän kanssa, katsotaan mitä tapahtuu vai onko se jo menetetty tapaus :D

      Poista