Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 30. elokuuta 2015

(Epä)pyhä kolminaisuus

Kolme niitä aina on. Yksi tasapainosta aina puuttuu.

Raha, aika, terveys.

Jos sinulla on rahaa ja aikaa harrastaa, puuttuu terveys - joko itseltä tai hevoselta.
Jos sinulla on terve hevonen ja aikaa, puuttuu raha haluamiesi valmennuksellisten unelmien toteuttamiseen.
Jos sinulla on rahaa ja terveyttä, puuttuu aika.

Tuttu tasapainokolmio, jonka kanssa jokainen hevosharrastaja pallottelee viikoittain. Se toimii kuin tasapainolauta. Hetkisen kuvio pysyy koossa, mutta sitten jostain nurkasta aina keikahtaa.

Mutta entä sitten, kun kolmiosta häviääkin yhtäaikaa kaksi kulmaa?

Vuosien aikana minullekin on tullut eteen yhtä ja toista, mutta tänä kesänä olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, että kaksi osatekijää katosi. Harvinaista kyllä, tällä kertaa kyse ei ollut terveysongelmista, joiden kanssa olen taistellut vuodesta toiseen. Nyt puuttui raha ja aika - isosti.

Olen normaalituloinen töissäkäyvä itsensäelättävä aikuinen. Parin vuoden takainen työpaikanvaihdos henkisesti hyvin palkitsevaan ja motivoivaan työhön, johon on joka aamu kiva lähteä, varmisti tosin samalla, että jättisuuria optioita, bonuksia tai huippuliksoja ei tässä taloudessa nähdä. Toisaalta ajankäytöllisesti hevosharrastus hyvällä omallatunnolla on ollut mahdollista - ennakoimattomia ylitöitä tai muita yllätyksiä ei ole siinä määrin, että se olisi aiheuttanut poikkeusjärjestelyjä.

Mutta tänä kesänä heräsivät pitkästä aikaa vanhat, kiinnostavat työrprojektit, joissa tulevia ylityötunteja ei kovin lasketa. Samaan aikaan kukkaronnyörit kiristyivät uhkaavasti kodinvaihtoprojektin myötä. Yleensä niin positiivisesti harrastukseeni suhtautuva puoliso alkoi olla painokkaasti sitä mieltä, että eukosta olisi enemmän hyötyä maalisudin varressa tai lautoja kantamassa - ja remppaamista muutenkin edistäisi kuulemma kovasti, jos "kaikki rahat ei menisi hevon suusta sisään ja peeceestä ulos".

Yritin tasapainoilla. Huono omatunto seurasi koko ajan, riippumatta mitä osa-aluetta priorisoin. Tiesin (ja tiedän edelleen...) tilanteen jatkuvan vielä ainakin loppuvuoden. Kuitenkin kyse on vain tilapäisestä muutoksesta, jonka pitäisi helpottaa. Mutta silti olin ensimmäistä kertaa ikinä niin kamala ihminen, että jonkin aikaa jopa vakavissani harkitsin lopettamista ja hevosen myyntiä.

Huolten sanominen ääneen oli sekä puhdistava että pysäyttävä kokemus. Tsemppausta, kannustusta, voimien toivottamista. Aika moni kaveri epäili, että halu luopua liittyy pettymyksiin ja itsetunto-ongelmiin. Ei - ainoastaan harmaa arki ja "muu elämä" vaikutti näihin mietintöihin.

Tässä kuitenkin ollaan edelleen ja vakaasti jatketaan. Isoimpana tekijänä positiiviseen päätökseen olivat muutaman läheisen sanat siitä, miten ei pidä luopua siitä,  mikä on omalle henkiselle hyvinvoinnille tärkeintä. Ja miten ei pidä tehdä hätäisiä päätöksiä, joita ei voi jälkikäteen peruuttaa - tiedossa on kuitenkin tilapäisiä haasteita, ei mitään peruuttamatonta. Olisinko onnellinen ensi vuoden alussa, kun kukkarossa on taas enemmän rahaa ja aikaakin oletettavasti riittää mutta minulla ei olisi hevosta? Minulla ei olisi Kessiä? Olisinko valmis käymään etsimisen, löytämisen ja opettelemisen tien taas kerran uudestaan, vailla takeita onnistumisesta?

Näillä mennään. Koska aika/raha-tasapainoilu on edelleen hankalaa, voi blogipäivityksetkin olla hetkittäin tyyppiä "näin illalla karsinassa hevoseni, joka söi" tai "ratsastajan ihannepainon saavuttaminen pelkän Amican lounasruoan avulla".  Yritän silti kehittää muutakin sanottavaa. Koottuja ajatuksia siitä, miten lähdin tilannetta ratkomaan, seuraa piakkoin. Toivon mukaan joistain ajatuksista on hyötyä muillekin kolmion kulmien tasapainottajille.

En usko, että olen ensimmäinen ja ainoa ratsastaja, joka joutuu käymään läpi ison pohdinnan siitä, onko luovuttaminen viisautta vai suurinta tyhmyyttä.

17 kommenttia:

  1. Tuotahan se monesti on ja vaikka joskus on ollut useammankin hevosen loukussa, nyt ihmettelen, mitä mietin kun vielä tovi sitten taas vakavasti harkitisin toisen ostoa rinnalle. Luojan kiitos päädyin vain yhden rautiaan konkurssiin!

    Minulla nimittäin on nyt onnekseni harvinaisen "helppo" tilanne; On rahaa valmentautua, mutta ajankäytöllisesti olen vapauttanut itseni tietyistä tavoitteista ja velvoitteista siten, että aikaa kuluu tallilla entistä vähemmän ja vastaavasti vapaa-aikaa ja muuta elämää entistä enemmän. Kun tässä vielä terveys pelaisi molemmilla toivotusti, niin tilanne olisi varsin ideaali..

    Suosittelen siis todellakin luovuttamista/tai jostain luopumista. Tavoitteiden alentamisen kautta yllättävästi kukkaro kiittää jos hevonen puolen vuotta jättääkin käymättä säännöllisissä valmennuksissa. Kun osaa luopua, hellittää kiristys yläpäässäkin melkoisesti ja itseasiassa osaa taas nauttia siitä mitä käsillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun järjestelysi kuulostaa aika ihanteelliselta! Onni onnettomuudessa tosiaan on, että tällä hetkellä minullakin on huollettavana vain yksi kaviokas. Ja lisää ei tule;)

      Tavoitteet on tältä vuodelta laskettu jo valmiiksi varsin matalalle tasolle, mutta entisestään tässä joutuu vielä vähän nipistämään. Sehän tässä eniten kaiveleekin, että *kerrankin* kun moniongelmakoni olisi terve, niin sitten ei realiteetit vaan anna periksi...

      Poista
  2. Tuo on kyllä niin totta. Mulla juuri nyt se tilanne, että olisi aikaa ja jopa rahaa, mutta ei ole itsellä sitä terveyttä. Ja saletisti käy niin, että kun taas tervehdyn (toivottavasti), niin töissä alkaakin yt:t tai jotain muuta mukavaa.
    Joskus on pakko katsoa totuutta silmiin ja tehdä päätöksiä. Mutta on totta, että toisaalta se on hevosihmiselle juuri hevonen, joka pitää toivoa ja mielenterveyttä yllä, antaa voimia pinnistellä aina päivästä toiseen. Itse luopuisin varmasti viimeisenä hevosesta, mutta joskushan on pakko laittaa muita asioita edelle, esimerkiksi mies tai perhe...sillä jos ne menettää, ei hevostelukaan tunnu enää miltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja! Siitä olen kiitollinen, että terveystilanne tällä hetkellä toimii sekä itsellä että hevosella. Sinä olet kyllä niin sitkeä sissi, kun olet kuluneen vuoden taistellut myös aika monenlaisten haasteiden parissa.

      Luulen itsekin kuuluvani niihin, joilla hevonen on viimeinen mikä lähtee. Siksi ei tilapäisratkaisuja haluaisi tehdä.

      Poista
  3. Kolahti. Täällä ollaan tilanteessa jossa olisi terveyttä ja aikaa, mutta ei rahaa. Ei ollut rahaa hevosyrittäjänäkään mutta nyt työttömänä on vielä vähemmän. Olen totta kai joutunut miettimään, miten hevos(t)en käy jos en saa töitä. Omassa tallissa sinällään kulut on melko helppo vetää minimiinsä, mutta toisaalta työtön ei ihan hirveän kauaa lyhennä maatilan lainaa. Ja sitten jos ja kun toivottavasti jossain vaiheessa saan töitä, ei enää olekaan aikaa harrastaa koska perhe vie aina omansa. Äidillä on aina huono omatunto - jos olen tallissa, mietin etten ole lapsen kanssa, ja jos olen lapsen kanssa, mietin että hevonen jäi tänäänkin liikuttamatta. Ja minulta sentään kombosta puuttuu esim. tallimatkoihin menevä aika kokonaan!

    Olen yleisesti ottaen hyvin kiinnostunut siitä, miten aikuiset ihmiset hoitavat tämän epäpyhän kolminaisuuden kanssa tasapainoilun, ja etenkin jos kuvioon vielä liittyy lapsia. Kiitos siis tästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, se huono omatunto on kaikesta pahimpia osioita näissä ongelmissa! Olet kyllä onnekkaassa asemassa siinä, että hevoset ovat omassa tallissa. Puskuri kestää vastoinkäymisiä taloudellisesti ja ajallisesti on silloin olennaisesti helpompi. Hyvä jos kirjoituksesta on apua - ja tämä kommenttiboksi vasta sisältääkin hyödyllisiä, ihania ajatuksia!

      Poista
  4. Tuttuja ajatuksia. Itse onneksi taistelen tällä hetkellä vain ajan kanssa. Yritän opetella tuota Lauran mainitsemaa jostain luopumista, omalla kohdalla lähinnä sitä etten yritä olla täydellinen hevosenomistaja. Poni voi pitää vapaapäivän kerran viikossa ja sillä voi käydä lainakuski kerran viikossa, jotta minulla jää enemmän aikaa muuhun elämään. Jos olisin sinun tilanteessasi niin yrittäisin etsiä muuta ratkaisua kuin hevosesta luopuminen, juurikin tuon oma henkinen hyvinvointi-aspektin takia. Mutta, helppohan se on täältä ruudun takaa sanoa. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinvointi-aspekti on tärkeä! Olen itsekin jo pitkään yrittänyt opetella sitä ei-täydellisyyttä. Jos kello on paljon ja takki tyhjä, ei hevonen mene pilalle, jos se ei minua päivän aikana näekään. Onneksi ollaan tallilla, jossa hoitoon voi luottaa aika sataprosenttisen täydellisesti. Ei ole painetta siitä, että pitäisi itse olla koko ajan tarkistamassa, miten asiat sujuvat.

      Poista
  5. Hyva kirjoitus ja tunnen tuskan. Minulla on myos krooninen aikapula. Ja joskus myos motivaatio on alhaalla, koska tuntuu, etta edistys on niin hidasta. Olisi kiinnostavaa kuulla lisaa ajatuksiasi tasta aiheesta ja tsemppia taalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varmaan aika samanlaisia haasteita... Kiitos tsemppauksesta, palaan niihin muihin ajatuksiin pian!

      Poista
  6. Mulla oli toissa kesänä sama projekti eli remontointiin lattiasta kattoon ostamamme suurempi asunto, vanha oli myymättä ja hevonenkin koko kesän sellaisella saikulla, että vaati päivittäistä tallilla käyntiä. Siinä oli mukavasti ressin aiheita yhdelle ihmiselle. Seuraavaksi kesäksi sitten otinkin täysloman lähettämällä hevosen neljäksi kuukaudeksi kesäsiirtolaan ja silloin ladatuilla akuilla painelen edelleen, vaikka hevonen onkin taas tänä vuonna kunnostautunut sairastupa ja -kulurintamalla oikein olan takaa.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, aika samantapainen tilanne! Minulla ei onneksi saikkuhevosta (koputa puuta) mutta muuten huoltoa vaativa, sekä vielä työkiireitä kaupan päälle. Voi olla, että jonkinlainen päännollaus on tarpeen ennemmin tai myöhemmin...

      Mutta kiitos kovasti, esimerkkisi kyllä kannusti, että tästä selvitään!

      Poista
  7. Niin kauan kun edes joskus tulee onnen pilkahduksia ja rauhoittumisen hetkiä (vaikka sitten iltaruokaansa syövää hevosta katsellen), on hevosen omistaminen kannattavaa. Jos se alkaa enemmän itsestäänkin muistuttaa pakkopullaa, on syytä tehdä pitkällisiäkin pohdintoja. Tosin ihmisyyden ja henkisen kehittymisen kannalta ajateltuna nuo pohdinnat ovat paikallaan, oli kyse hevosista tai ihan mistä vaan. Joskus täytyy kyseenalaistaa koko homma, että löytää itsensä ja onnensa ja mielekkyytensä.

    P.S. Olen aivan satavarma, että jos olisit lopettanut hevoshommat, olisi isäntä ollut tovin tyytyväinen. Vaan mitäs sitten, kun talo olisi maalattu ja keittiön listat asennettu? Olisi paaaaaljooooon aikaa yhdessä; luulen, että hän jo alkaisi tiedustella hevostelun aloittamisajankohtaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minna <3 Pakkopullaa tästä ei sentään koskaan tule kuin ehkä päiväksi kerrallaan. Hevostytöstä ei ehkä koskaan saa muuta tekemälläkään.

      Ja kieltämättä taidat tuntea meidän isännänkin sen verran hyvin, että juuri noin tuossa varmaan kävisi... (Just eilenhän se sanoi, että sitten kun tämä on valmis, niin voit ostaa vaikka uuden satulan, tai edes kiillottaa vanhan.)

      Poista
  8. Hei vähän ohi aiheen, mutta onkohan tämä ruuna sama Charly kuin oli Pikkupihalajassa tuntarina joskus öööö... melkein kymmenen vuotta sitten?

    Muistan siellä menneeni jollain juuri Suomeen tulleella kimolla uudella ruunalla, jonka nimi oli Charly, Reiskaksi sanottiin silloin... :) Enkä muuten muista olenko tätä jo joskus kysynyt? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole kysynyt, mutta aika todennäköisesti sama Charly :) Se on tullut Suomeen juuri jotain kymmenen vuotta sitten, ja mulle kerrottiin, että on ollut ensin jonkun aikaa Tuusulassa ratsastuskoulussa kokeiltavana ennen kuin tuli tuntsariksi meille Nuuksioon. Mulle ei vaan koskaan selvinnyt, mikä paikka Tuusulassa se oli...

      Tosi kiva kyllä kuulla! Ja pakko kysyä, mitäs tykkäsit? :D :D :D Olikohan se jo silloinkin melkoinen persoona... Ja minkähän takia se sieltä Pikkupihlajasta sitten lähti - mulle kerrotun version mukaan sai jostain syystä "potkut" mikä on kyllä helppo uskoa. Olisi kiva kuulla enemmän, jos vain muistat jotain!

      Poista
    2. Pikkupihlaja on Tuusulan Kellokoskella joten sama paikka ja hevonen! :D

      Muistan että olin ekoja ratsastajia sillä, heti kuitenkin lähdin sillä sänkkärille ja estetunneille :D
      Ei siitä mun "vakkarihevosta" tullut, mutta oli se ihan mukava peli! Vähän hitaasti syttyvää sorttia, mutta kun sai vähän vauhtia niin oli miellyttävä ;)

      En kyllä kuollaksenikaan muista miksi se lähti. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään epäsopiva tuntariksi, teki juuri sen mitä pyysi muttei yhtään enempää. :D silloin talllilla oli aika kova vaihtuvuus, liekö vain lähtenyt vaihdossa jonkun muun tieltä? Se ei ollut kylläkään mikään inhokki hevonen tallilla, sellainen "neutraali" .
      Oiskohan se ollut vähän sitä että oli vähän liian "laiska" niin kaikki naperot eivät saaneet sitä liikkeelle :D

      Mulla on jossain kuviakin siitä kun oon hyppärillä sen kanssa juuri kun se oli uusi... eriasia on vain löytää ne kuvat jostain :p ei ollut digikameroita silloin kaikilla!

      Poista