Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Hiljainen heinäkuu

Koko Suomen lomaillessa kesä-heinäkuu on yleensä yksi vuoden kiireisimpiä kausia työasioissa ja siksi blogikin on ollut kohtuullisen hiljainen. Vuorokaudessa on kuitenkin tunteja aika rajallinen määrä. Kaikki kuitenkin rullaa  mukavasti omalla painollaan. Kessi on nauttinut laidunelämästä 24/7 ja se näkyy suoraan ratsastettavuudessa. Selkä toimii paremmin kuin tarhakaudella. Huonona puolena on kuitenkin väsymys, kun laidunelämä näyttää yli kuukauden jälkeen jo vähän ryydyttävän. Ratsastus on ollut siis kuskille melkoista hikitreeniä, mutta laidunlötkö hevonen on suorittanut kaiken tarkasti ja sievästi. Lisäenergialle voisi kuitenkin olla pientä tarvetta...

Mutta tiedättekö, mikä on kaikkein parasta? Kun illalla kävelee laidunten suuntaan, tunnistaa Oma Hevonen sinut jo kaukaa ja lähtee innokasta hölkkää sinua vastaan porttien suuntaan. Nämä hetket merkitsevät tällä hetkellä paljon enemmän kuin saavutukset ratsailla. Valmentajan parin viikon takaisia sanoja lainaten: "Leo oli oikeasti hyvä hevonen - tämä ei ole läheskään niin hyvä hevonen, mutta te kaksi vaan olette jotenkin niin toisillenne sopiva pari!"

2 kommenttia:

  1. Minustakin ihan parasta on käydä kesäiltaisin laitumella ja katsoa, kuinka oma poni laukkaa portille odottamaan. Rapsutella ponia ja saada vastalahjaksi niskahierontaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joskus ne ovat juuri tällaiset pienet hetket, jotka merkitsevät eniten :)

      Poista