Onnellinen suomenhevosen omistaja!

Posti toi laskun hammaslääkärikeikasta. Siinä ei pitänyt olla mitään ihmeellistä, mutta olipa sittenkin: laskun mukaan hoidettu potilas on Kessi, suomenhevonen.

Olen suomalainen.

 Suomenhevonen? Puoliksi oikein... Pakko kai se on myöntää, että jos tamma on syntyperäinen tamperelaanen - siis kaupungista, josta on peräisin mustamakkara, Tappara, Popeda ja Konstaapeli Reinikainen - ei hevosessakaan kai kovin selvästi näy mitään fancya, tyylikästä, hillittyä eurooppalaisuutta vaan ennemminkin persjalkaista, takkutukkaista suomijunttia kaikella rakkaudella. Mutta että suomenhevonen? Ei siinä tietenkään mitään vikaa ole. Välillä jopa haaveilen omasta suomenhevosesta. Kessi, suokki? Näppäilyvirhe kansliassa vai onko tukeva rautias aina automaattisesti suomenhevosen näköinen?

Minulla on toki ennenkin ollut uskomaton tuuri hevosten vähän pieleen menneiden rotumäärittelyjen kanssa. Charly-pappahan oli rekisteröity Hippoksessa poniksi. Ihmettelin sitäkin aikani, kun saksalaisen passin mukaan kyse oli kuitenkin hevosesta eikä passin tiedoissa ollut mitään, mikä olisi puoltanut ponirotuisuutta. (Luonteessa sitä oli paljonkin, mutta paperilla ei mitään siitä kertovaa...) Tähän löytyi loppujen lopuksi myös aivan inhimillinen selvitys: tunnistaja oli käynyt tallilla tunnistamassa samalla kertaa hevosen ja ponin. Passien tiedot oli kirjattu muuten aivan oikein, mutta ilmeisesti rastit hevosen ja ponin kohdalla olivat menneet vastakkaisiin ruutuihin. Samaan aikaan tunnistettu poni muuttui hevoseksi, Charly kutistui poniksi. Virhettä ei koskaan korjattu kummankaan kohdalla - poni ei kisannut ja Challelle sillä ei ollut niin väliä.