Juoksemista älä lopeta

Herra Charly on viime viikon aikana taas konkreettisesti muistuttanut minua niistä ominaisuuksista, joista hänessä pidän. Viikko sitten kehumani reippaus ei olekaan hävinnyt mihinkään - minulla on joka päivä ollut ratsastettavana oikein reipas ja menevä hevonen. Ehkä treeni on tehnyt Charlylle hyvää, ehkä ruokinta on viimein kohdallaan ja vatsavaivat parantuneet ja elämänhalu palannut sen myötä - tai ehkä olen itse oppinut ratsastamaan?

Treenailimme lähinnä koulukisoja varten, ja kisojen aattona Charly oli täydellisen upea kouluhevonen ilman mitään apuohjia tai mitään muitakaan ulkopuolisia apuvälineitä. Kisapäivänä kävimme vielä tunnilla, jossa valvovan silmän alla saimme suorittaa osan kouluohjelman liikkeistä. Ilokseni myös väistöt oikealle alkavat sujua Charlylla aika letkeästi. Myös kisat menivät aika nappiin: Charly oli reipas ja suorituksemme oli todella tasainen. Tuomaripisteitä ei herunut mitenkään avokätisesti, mikä ei täysin olekaan ihme. Verryttelyssä nätisti peräänannossa pompotellut hevonen jännittyi aika tavalla joutuessaan siirtymään sisälle maneesiin, jossa oltiin melkein yksin, joten käden vastustelua ilmeni aina välillä. Pari siirtymistä ei ollut niin hyviä kuin itse olisin toivonut, ja vasemman laukan nostosta tuli ruma potkaisu (tätä olin etukäteen vähän pelännytkin). Sen sijaan peruutus onnistui todella suorana ja tarmokkaana! Parhaat pisteet saimme alakertaan teiden ratsastamisesta, joskin kommentti oli "ratsasta tiet paremmin". Minusta kuitenkin lähes ylitimme itsemme. Siksi haluaisinkin nyt käydä kokeilemassa parit koulukisat, joissa voisin testata, saisiko suorituksesta pienellä riskinotolla vielä enemmän irti.

Minua ihmetyttää joidenkin koulutuomarien tyyli arvostella: pöytäkirjan perusteella suorituksessamme ei ollut mitään hyvää. Toisaalta olemme saaneet reilusti huonompiakin pisteitä siten, että paperiin oli silloisen tuomarin puolesta kirjattu muutama kehittämiskohde sekä maininta siitä, mikä suorituksessa oli positiivista. Olen enemmän "kissakin kiitoksella elää" -tyyppiä, joten pienikin myönteinen palaute tai edes mukavasti perusteltu kehittämisehdotus arvostelupöytäkirjassa olisi paikallaan, jotta jatkoharjoittelu olisi jollain tavalla mielekkäämpää!

Ruunien nössöjengi relaa ansaitusti kisakauden rasituksista.

Mutta ei meidän reissua ilman ylimääräistä actionia: Charly ei tuntenut suurta intoa kotimatkalle lähtemiseen (no, kukapa nyt ilolla kävelisi traileriin pimeässä maneesin takana) ja herran teutaroiminen seinän takana säikäytti sisällä vuoroaan odottavat kilpailijat sillä seurauksella, että yksi osallistujaparka sai kesken ratansa seurakseen villiä laukkaohjelmaa läpi maneesin suorittaneen kanssakilpailijan. Kuulemma sisälle kuului myös kohtuullisen hyvin allekirjoittaneen Charlylle pitämä puhuttelu. Se sisälsi aika paljon sellaista, joka ei kuulu helmikorvakoruisen, meikatun ja hillityn tyylikkään kouluratsastajattaren sanavarastoon.

Paluu arkeen ei kumma kyllä lannistanut Charlya. Seuraavalla tunnilla teemana oli jälleen kokoamisharjoitukset ja askeleen säätely. Kavalettien näkeminen sai herran oikein innostumaan. Ravikavaleteille menimme vielä tyylikkäästi boing-boing-boing askelta kooten ja askelen suuntaa nostaen, mutta laukkaympyrätehtävässä painelimmekin sitten jo tukka putkella, joskin kootusti tukka putkella! Lisäsin samantapaisia kavalettitreenejä myös seuraavan päivän itsenäiseen ratsasteluun. Kanssaratsastaja totesi, että joku pieni ja valkoinen tulee koko ajan lujaa jostain suunnasta. Pysyvä ilmiö vai ohimenevä harha? Kovasti uskon ja toivon viimeisen parin viikon liikkuvan ja ei-jalallakäskettävän Charlyn säilyvän!