Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

torstai 18. huhtikuuta 2013

Valkotakkinen setä

Lukija esitti kysymyksen, että miten niin olen hevoseton - mihin on kadonnut uljas valkotakkinen Charly? No minäpä kerron:

Viime keväänä ja alkukesästä olin siinä tilanteessa, että asiat olivat iloisesti leviämässä käsiin. Työhuolien ja kuskin sairastelun lisäksi oli kaksi liikutettavaa ja elätettävää hevosta, ja Charlyn ihanan pidempiaikaisen vuokraajan lopettaessa iloisen perhetapahtuman johdosta osoittautuikin yllättävän haastavaksi saada kanssaratsastajia aikapulaa helpottamaan. Persoonalliselle hevoselle, jonka elämänasennetta kuvaa parhaiten, että sen voisi kuvitella toimineen esikuvana kuuluisalle sarjakuvaponi Pollelle, ei ollut halukkaita vuokraajia mitenkän jonoksi asti. Varsin selvää oli myös, että herran kiinnostus mihinkään vakavahenkisempään ratsasteluun oli lähellä nollaa, jollei jopa negatiivinen. Innokas maastokaveri ja rapsuttelukaveri se toki oli, mutta ratsastuksellisesti toivomiani haasteita tarjosi ainoastaan Leo.

Onneksi ratkaisu tuli kuin itsestään kesällä: maallemuuttanut ystäväni toi vihdoin oman hevosensa kotitalliin ja tarvitsi hevoselleen seuraa. Charly lähti kesälaitumelle nauttimaan vapaapäivistä, ja minulle jäi aikaa harkita tulevaisuutta. Ystäväni samalla rakenteli tilalleen yritystoimintaa, ja nuorten hevosten pihattotalli aloitti toimintansa myös ulkopuolisin voimin.



Syksy toi jatkoratkaisun kuin itsestään: Charly oli ahkerasti liikuttanut ystäväni tytärtä (ja päinvastoin) ja niinpä päätimme, että kaikkien kannalta ihanin ratkaisu olisi, että Challepulla jää toistaiseksi maalle nuoren neidin hyppy-, treeni- ja maastoilukaveriksi sekä opettamaan nuoria hevosia tavoille. Jälkimmäisessä se on osoittautunut vallan mainioksi oppimestariksi, jokseenkin se käsitykseni mukaan on usein vielä vilkkaampi ja innokkaampi leikkimään, kuin nuoret kolmevuotiaat...

Charly on edelleen minun ja käyn sitä katsomassa säännöllisesti, viimeksi viime viikonloppuna. On onni nähdä elämästään nauttiva hevonen ja ystävän ihana paikka, jossa hevoset ovat hyvässä hoidossa.

Ja kyllä, minulla on ikävä. Ja kyllä, mietin useinkin, olenko tehnyt oikein. Mutta saan käydä Charlyn luona niin paljon kuin haluan (nythän minulla on siihen taas enemmän aikaakin) ja toisaalta minulla oli mahdollisuus keskittyä ratsastamaan niin kuin haluan toisen hevosen kanssa. Täytyy tunnustaa, että ratkaisun avain oli juuri se, että paikka löytyi nimenomaan tutulta, luotettavalta kaverilta. Vieraaseen paikkaan en olisi hevostani valmis antamaan, en tilapäisesti enkä pysyvästi.



Haetaanko Charly nyt kotiin? Kysymyksen on nyt moni esittänyt. Tosin kotitallilla lähes kaikki hyökkäsivät heti suru-uutisen kuultuaan muistuttamaan, että muistanhan, että Charly on eläkkeellä (lue: takaisin ei ole tulemista...). Viimeistään onnellisen, pulskan hevoseni näkeminen viikonloppuna varmisti, että sen korvien välille ei ole enää paras vaihtoehto palata kovaan treeniin tai kilparadoille. Aion kyllä nyt entistä useammin hinata itseni sen pyöreään selkään ja päästellä menemään pitkin vihertyviä vainioita ja mäntykankaita. Kauheasti toivon, että Charly vielä joku päivä tulisi "kotiin" mutta se päivä ei taida olla vielä nyt. Koska kaikki ovat varmoja, että Charly, terve pieni pukki, tulee elämään todella vanhaksi, on tässä vielä hyvin aikaa odottaa lisää tunteja vuorokauteen ja lottovoittoa.


Valkotakkinen ei joka hetki ole niin valkotakkinen.

Olen siis hevosellinen, mutta samaan aikaan hevoseton. Ja se, mitä siitä sitten seuraa, onkin toinen tarina, joka on hitaasti ja varmasti lähdössä liikkeelle.

12 kommenttia:

  1. Minä kyselin tästä valkotakkisesta herrasta, ja voi, miten iloiseksi tuo teksti minut teki.
    On varmasti oikea paikka ja kyllähän nuoret kaitsijaa tarvitsee. Uskon myös, että jos kerta se eläkkeelle jääminen on tehty, niin kukapa sieltä takaisin kaupunkiin ja työelämään tahtoisi?

    Nyt vaan uutta heppaa kehiin :) Lennun on hyvä olla, samoin Charleyn.

    Mä uskon, että suruun auttaa toiminta. Itse en ole menettänyt hevosta, mutta katsoin muutama vuosi sitten vierestä, kun pakettiauto sinkautti koirani ilmojen halki asfalttiin. Kun pääsin koiran luo, se vilkaisi, veti kerran korahtavasti henkeä ja sulki silmänsä. Se oli siinä.
    Tämä koira oli mulle kaikki kaikessa. Muutin yksin kaupungista ystävien keskeltä pois paikkaan, jossa mulla ei ollut yhtään kavereita. Hommasin koiran, että mulla on joku, jonka kanssa elää ja olla. Jäin työttömäksi ja koin muitakin isoja menetyksiä, mutta koira oli oikeastaan ainoa pysyvä asia, joka piti mut liikkeessä.
    Tämän eläimen (joka oli kuin lapsi mulle) menetys oli aivan karmea, painajaisia, itsesyytöksiä ja vaikka mitä. Mutta mutta...

    Tasan 10 päivää koiran kuolemasta otin (kaveri tuputti kasvattiaan) uuden. Pennun kanssa meni hienosti vapaa-aika ja ei ehtinyt surra menetystä. Pikkuhiljaa ei enää itkettänyt kuolleen ystävän muisteleminen, uurna hyllyn päällä muistuttaa menneestä, mutta pehmeä kerä kainolla pitää huolen nykyisestä.

    Edellisessä oli vain se hyvä puoli, ettei se juossut heppojen jalkoihin, nykyinen kun ei pidä noita kaviollisia elukoita minään, eikä siis varo/väistä yhtään. :/

    Mutta siis. Jokaiselle on paikkansa ja aikansa. Menetyksiä tapahtuu ja niistä aina oppii jotain. Me emme osaisi olla iloisia, jos emme ikinä kokisi surua.

    "Ei kuolema mitään ole. Hirvittävää on olla elämättä." – Victor Hugo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamalaa mikä tarina koirastasi, otan osaa! Tunteen täytyy olla varmasti aivan hirvittävä. Kiitokset kauniista sanoista muuten. Kyllä kaikkia tunteita tarvitaan, vaikka välillä ihmetteleekin, miksi.

      Poista
  2. Kas, Charlyhan majailee meidän melkein-naapurissa! Niin on pitkät hoksottimet etten osannut tällaista ajatella vaikka olen pitkään blogiasi seurannut ja tämän pihattopaikan pitäjän kanssa ollaan liki viikottain tekemisissä, kun kerran yrittäjinä toimitaan lähekkäin.

    On kunnioitettava ja rohkea ratkaisu päättää hevosen parhaaksi. Olen varma että teit niin molempien hevostesi kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sinä olet siis se toinen Sanna, josta olen kuullut myös:) Mukavaa tutustua!

      Poista
    2. Itse asiassa minä taidan olla kolmas Sanna enkä se josta ehkä teillä on enemmän ollut puhetta! Vaikka siis hänetkin tunnen.

      Poista
    3. Oho, sittenhän teitä (meitä) on todella monta! :)

      Poista
  3. Voi että kun Charly on onnellisen näköinen! Näyttää nauttivan uudesta kodistaan ja tehtävästään. Uskon että hevosen tyytyväisyyden näkeminen helpotti päätöstä. Hevosen eläkkeelle laittaminen on hieman outo juttu, tuntuu että niillä menee muutamakin vuosi monelta ihan ohi. Nämä viimeiset vuodet olisivat aivan mahtavia, jos hevonen pääsisi opettamaan (niin kuin Carly nyt pääsee) nuorta ja innokasta heppatyttöä (tai -poikaa).

    Tulevaisuuden käänteitä odotellessa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmy! Raskas päätös se oli, mutta kun joka kerta käydessäni on niin onnellinen hevonen, on tilanne ollut todella helppo hyväksyä.

      Poista
  4. Ihana Challe! Ihana eläkekoti!

    Jännittyneenä odotan mitä pääsi menoksi on suunnitteilla. Sinulla on hyvät tukijoukot ja heillä kokemusta kaikenlaisesta. Olet hyvissä käsissä ja uskon, että kaikki kääntyy vielä mielenkiintoiseksi ja uudenlaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna - kiitos tästä ja muusta tuesta! Vähitellen tämä tästä lähtee. Vaikka on vaikeaa, minun luonteellani on näköjään toimivinta juuri se, ettei saa jäädä tuleen makaamaan.

      Poista
  5. Maalaiskodit ovat ihania :) Oletko miettinyt uuden hevosen hankintaa tai aktiivisen ratsastusharrastuksen jatkamista? Saattoihan se jossain lukea, mutta on mennyt minulta ohi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat - maalla on mukavaa :) Uusi ratsu on hitaassa mutta aktiivisessa etsinnässä ja tässä välillä keskityn liikuttamaan muutamaa lainahevosta. Kiitokset tsemppauksesta!

      Poista