Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 koosteena

Vuosi 2013 - varmasti tapahtumarikkain, kamalin ja eniten suuria onnistumisia sisältänyt vuosi vielä kerran. Olkaa hyvät:

Tammikuu
Leo oli juuri jouluksi kotiutunut leikkauksen jäljiltä, ja kuukauden alku meni vauhdikkaasti pesten haavaa ja vaihtaen siteitä vähintään 2 kertaa vuorokaudessa. Ohjelma sisälsi myös pientä ja lisääntyvää kävelytystä. Ratsastusmahdollisuuksien varmistamiseksi olin hankkiutunut liikuttamaan ennestään tuttua E-ruunaa. Ikä ja elämänmuutokset olivat tehneet entisestä E:stä kömpelön ja könkkäisen, enkä varsinaisesti ollut pahoillani, kun sain kohteliaasti kieltäytyä jatkosta E:n muuttaessa kauemmas toiselle tallille. Onnistumisen elämyksiä sen sijaan tarjoili tuikea mutta kaiken osaava Assi-tamma, jonka kanssa vähitellen sain uskoa siihen, että paljon on vielä edessäpäin.

Helmikuu
Vaikka tallilla väittävätkin, että Assi ei ole mikään opetusmestari, sain silti jatkuvia ahaa-elämyksiä sekä henkistä itseni voittamista. Leon kuntoutuminen eteni todella hyvää vauhtia, ja odotin innolla pääsyä oman hevosen selkään maaliskuun alussa.

Maaliskuu
Vihdoin takaisin oman hevosen selkään! Vaikka Leo oli aluksi vielä ruosteessa, alkoi yhteistyö sujua. Vähitellen palattiin kevyestä käyntityöstä ihan täysipainoiseen ratsastukseen. Olikohan aloitus kuitenkin liian nopea? Kuukauden loppupuolella alkoi ilmentyä pieniä lihasjumeja, hampaiden narskuttelua ja vatsan potkimista, josta tietysti huolestuin kovasti.

Huhtikuu
Musta kuukausi. Juuri kun kaiken piti olla niin hyvin, nukkui Leo pois suolikiertymän uusiutuessa 7.4.2013. Ikävä ja tuska oli kova, mutta menetys tuntui siedettävämmältä kestää, kun olin jo nähnyt raskaan toipumisajan ja ehtinyt jollain tasolla hyväksyä ajatuksen siitä, että huonosti voi käydä. Oli kuitenkin selvää, että ratsastus jatkuu. Koska olin juuri innoissani ehtinyt luovuttaa Assin ratsastuksen toisille, jatkoi ratsunani Santeri, joka oli kaikin tavoin huippu, mutta ei kuitenkaan tarjonnut "se oikea" -fiilistä. Varovasti aloitin myyntipalstojen lukemisen ja jopa koeratsastusten järjestämisen.

Kuukauden huippuhetki oli tietysti matka Göteborg Horse Showta katsomaan. Olenhan sanonut, että katsoimme kouluratsastuksen maailmancup-finaalia eturivissä? Ai olen? Ai miten niin kertonut sen rasittavan monta kertaa? No mutta hei, ei sitä nyt joka päivä katsota kouluratsastuksen maailmancup-finaalia eturivissä!

Toukokuu
Vähitellen alkoi vahvistua tunne, että se ensimmäinen koeratsastettu hevonen oli oikea. Kessi tuli taloon. Loistavasti sujuneiden koeratsastusten perusteella ilmoittauduin reteästi Kessin ensimmäisenä päivänä omalla tallilla pidettäviin rataharjoituksiin. Ratsastin tuomarin eteen ja keskeytin, koska mielestäni hevosella ei ollut jarruja. Alku menikin ihmetellessä, miten ihanasta (ja edelleen käsiteltäessä ihanasta) hevosesta tuli vaikeasti ratsastettava, alta juokseva kamaluus. Jännitin ja olin harmistunut. Onneksi syyksi selvisi sopimaton lainasatula ja väärät kuolaimet. Yhteistyö lähti käyntiin hiljalleen, valmentajan silmien alla vähitellen rentoutuen.

Kesäkuu
Juuri kun ratsastus alkoi olla mallillaan, kompastuin tallin pihalla taluttaessani Kessiä talliin superonnistuneen ratsastuksen jälkeen. Tulos: venähtäneet nivelsiteet. Muutama viikko tukisiteitä ja käyttöä jalan keston mukaan. Kesäkuu meni siis enemmän ja vähemmän kevyessä höntsäilyssä ja katsoessa muiden ratsastusta, kun nilkka ei vielä kestänyt painon varaamista jalustimelle.

Kesäkuun tärkeintä antia olikin puolikuntoisena osallistumiset Katri Syvärisen henkisen valmennuksen luennoille. Siellä aloin vähitellen tajuta, miten jännitystä ja huonommuuden tunteita voi hallita. Nämä ovat olleet jälkikäteen arvioituina vuoden tärkeimpiä muutoksia!

Heinäkuu
Laidunkausi ja lämmintä! Asiat menivät koko ajan parempaan suuntaan. Odotettu kisadebyyttikin suoritettiin kuun loppupuolella. Jännitin kamalasti etukäteen, mutta kaikki meni paikan päällä hyvin. Vaikka ratsastin mielestäni siististi, pisteet eivät olleet kovin mairittelevat. (Tähänkin löytyi selitys myöhemmin vuoden aikana, kun opin ymmärtämään, mitä asioita radalla oikeasti halutaan nähdä.)

Elokuu
Kuukausi alkoi komeasti: ensimmäistä kertaa sijoituimme harjoituskisoissa! Tunne siitä, että työ kantaa vihdoin tulosta, oli aika huumaava. Valitettavasti sen jälkeen paketti levisi käsiin: seuraavana päivänä kaveri ratsasti Kessin, ja sitä seuraavana päivänä minua odotti vastusteleva, ärsyyntynyt ja täysin selättömänä liikkuva, pää kenossa liikkuva hevonen. Olin ymmälläni. Onko Kessi vain herkkä ratsastajan vaihdoksille, tekikö lainaratsastaja jotain täysin luokatonta vai oliko sattunut jotain muuta? Onneksi pääsimme pian tallilla käyvän eläinlääkärin tutkittaviksi. Kessi tutkittiin päästä häntään ja jalkoja piikitettiin. Selästä otettiin röntgenit, joissa ei kuitenkaan näkynyt mitään. Hoidon ja kävelykuurin jälkeen pääsimme taas treenaamaan. Oma selkäni, joka oli vähitellen kesän aikana alkanut kipeytyä, alkoi olla todella ärtynyt, mikä tietysti haittasi tekemistä.

Syyskuu
Rohkeasti ensimmäisiin aluekisoihin Laaksolle! Kaikki meni yleisten järjestelyjen suhteen niin hyvin kuin voi kuvitella. Jännitykseni tuntui olevan jo paremmin hallinnassa. Itse asiassa eniten jännitin sitä, että kisojamme oli katsomassa läheinen, itsekin ratsastava ystävä, joka ei ollut aiemmin nähnyt ratsastustani. Itse kisasuoritus oli vähän epätasainen, sisältäen mm. ohjelmaan sisältymättömän pysähdyksen ja kakkauksen suoraan tuomarin eteen, mutta pääasiallinen tavoite, eli "hengissä selviäminen" tuli täytettyä. Valitettavasti pian kisojen jälkeen oli pakko myöntää, että oma selkäni estää ratsastuksen täysin. Valmentajan sanoin "olet alkanut istua pyrstö pitkällä kuin Aku Ankka" - ja kun valmennukset alkoivat keskeytyä kivun ja kiukun kyyneliin, oli aika tehdä jotain. Apu löytyi kiropraktikolta ja vaikutukset alkoivat näkyä hämmentävän nopeasti! Pääasialliset syyt jumeihin olivat uuden työpaikan kalusteissa, joiden piti muka olla fysioterapeutin asianmukaisesti säätämät. Kun vääntelin ne itse uudestaan ehdotetulla tavalla, ovat työpäivät olleet paljon sujuvampia!

Kävimme myös pikkukisoissa lähitallilla, joissa ratsastin melkoisen hyvän KN Special -radan. Se antoi uskoa, että suunta on oikea.

Lokakuu
Hieman yllytettynä menin "ennen aikojaan" VDC:n seurakisoihin ratsastamaan ensimmäisen HeA-ratani. Kovatasoisessa seurassa napsahti odotettu viimeinen sija, mikä oli täysin ansaittua pienet rikkeet ja oma jännitys huomioon ottaen. Mutta silti tunne oli aika  huikea: kehitystä oli selvästi tapahtunut ja eteenpäin oltiin menossa. Oma selkä parani koko ajan, kotitreenit sujuivat enimmäkseen huipusti ja tulevaisuus näytti valoisalta. Laukkatyö oli ongelmallisinta, mutta senkin sain toimimaan aina lopuksi.

Lokakuun lopussa tulikin sitten jälkikäteen arvioituna vuoden toiseksi huonoin päivä, eli kisareissu Ypäjälle. Fiilis oli hyvä ja odotukset oikeasti korkealla, mutta homma meni ihan pipariksi surullisenkuuluisan kaatumisen johdosta. Jälkikäteen on tullut jossiteltua kaikenlaista, mutta tapahtunutta ei saa tietenkään muuttumaan. Tosin tällä hetkellä mietin, voiko kaikki siltikään johtua tästä yhdestä ja ainoasta tapahtumasta?

Marraskuu
Kaatumisesta huolimatta Kessi tuntui melko mukavalta pientä lihaskireyttä lukuun ottamatta ja ensimmäiset pari viikkoa tuntui siltä, että taidettiin päästä lähinnä pelkällä säikähdyksellä. Ongelmat alkoivat sitten kasautua. Kotitallin rataharjoituksissa rävähti ensimmäistä kertaa oikean laukan nostoissa kunnon pukkisarjat. Siitä huolimatta taistelin vielä seuraavana päivänä toisissa harjoituskisoissa luokan ulkopuolisena kelvollisen HeA-radan, joka olisi osallistujana oikeuttanut luokan voittoon... Sen jälkeen homma paheni nopeasti sille asteelle, että totesin olevan kävelykuurin paikka. Marraskuun lopussa pääsimme Viikkiin tutkimuksiin, joissa löydettiin mahahaava ja selkäligamentista vakavia muutoksia.

Marraskuussa myös Charly tuli takaisin kotiin. Stressiäni lisäsi sekin, että Charlyn väitettiin olevan niin huonossa kunnossa, että lopetus olisi hevoselle armeliain vaihtoehto. Kuvittelin siis lähinnä hakevani sitä kotiin kuolemaan. Kuten myöhemmät ajat ovat osoittaneet, arviot Sedän kunnosta osoittautuivat vahvasti liioitelluiksi. Mieleni tekisi avautua aiheesta paljonkin. Rohkaisen kuitenkin vastaisen varalle muita ylläpitäjiä ja ylläpitoon antajia puhumaan tarpeista niiden oikeilla nimillä.

Joulukuu
Joulukuu kului lääkäreitä odotellessa, pelätessä, itkiessä ja jännittäessä. Charlysta sentään oli kivaa ratsastuksellista seuraa! Tällä hetkellä kuitenkin kaikki on vielä täysin auki, enkä tiedä, millä tavalla ensi vuonna asiat tulevat järjestymään.

6 kommenttia:

  1. On sulla ollut kyllä uskomaton vuosi. Toivon koko sydämestäni sulle parempaa uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
  2. Kiva oli lukea kuinka jaksat olla viela positiivinen. Itsellani oli vastaava musta vuosi hevostelussa 2011, nyt menee jo paremmin. Kylla asiat selviavat, rohkeutta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotan jollain tavalla että asiat selviävät tavalla, joka on tarkoitettu! Hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä taitaa olla osin vähän samanlaisia pohdintoja.

      Poista