Piinapenkissä

Kranio-Pekan kommenttien perusteella otin viime kuussa tarkempaan tarkasteluun asian, johon en ole uskaltanut tai halunnut puuttua, vaikka olisi omien tuntemusteni mukaan ehkä jo pitänyt. Satulan. Minulle ihana, kallis satulani on ollut mukava istua, mutta varovasti olen epäillyt, että sama mukavuus ei ehkä koske Kessiä. Olin pidempään ihmetellyt kummallista ilmiötä, jossa satulahuovat aina ratsastuksen aikana lähtevät taaksepäin - riippumatta siitä, miten hyvin ne on aseteltu. Sen sijaan muuta merkittävää heilumista tai keikkumista en ollut huomannut. Satulan hankin samaan aikaan kuin Kessi tuli (kesällä 2013) ja loistavalla tuurillani jouduin tietysti ostamaan upouuden. Pari kertaa kuluneen vuoden ajan olin tiedustellut satulanmyyjältä tarkistustoppausta ja kerran jopa tuota epäilemääni istuvuusongelmaa, mutta vastaus oli aina sama: ei mitään vikaa, jatka vaan. Istuvuus täydellinen. Jep.

Tyhmä minä, että en tehnyt asialle aiemmin mitään. Nimittäin toppaukset paljastuivat (ei mitenkään yllättäen) komeasti lintassa oleviksi. Tähän vaikuttaa tietysti hevosen ja ratsastajan rakenteen ja vinouksien lisäksi se, että toppaukset nyt vain ylipäätään painuvat. Uudessa satulassa tarkistustoppauksia suositellaan ehkä jopa muutamien kuukausien, mutta ainakin noin vuoden kuluessa. Nyt oli aika tehdä asialle jotain.

Jo ensimmäinen korjaustoppaus paransi ratsastuskokemusta kummasti. Satulaseppä jätti kuitenkin harkittavaksi, kannattaisiko rungon istuvuutta tarkistella uudestaan. Etukaari voisi ehkä olla liian kapea. Tähän diagnoosiin päädyimme itsekin: tuntui, että käsi ei mene kaaren ja hevosen väliin riittävän sujuvasti. Ratsastajan istuessa kyydissä tuskin ollenkaan.

Kun tallille oli muutenkin tulossa kilpaileva satulaseppä, pyysin arviota tilanteesta. Tässä vaiheessa jo sata- ja tuhatlappusten kuvat vilistivät silmissä. Tiedän harvoja niin epämiellyttäviä projekteja kuin satulan sovittelu. Sen lisäksi että se on vaikeaa, on se myös yleensä kallista tai vieläkin kalliimpaa. Piste i:n päälle on se suunnaton vaiva, mitä vanhasta satulasta eroon pääseminen aiheuttaa - jos sitä ylipäätään kukaan huolii kelvolliseen hintaan.

Yllätyksekseni satula itse ei saanut pahaakaan tuomiota - huolimatta siitä, että kyseessä ei ole ko. kauppiaan välittämä merkki... Sen sijaan oma-aloitteinen diagnoosini liian kapeasta satulasta korjattiin: penkki onkin itse asiassa liian leveä! Leveys aiheuttaa sen, että vöiden kiristäminen ja paino satulassa painavat liian leveän etukaaren liian lähelle hevosta ja samalla nostavat satulaa takaa. Tämä kuitenkin saadaan korjattua siedettävän helposti kaarta muokkaamalla ja toppauksia uusimalla. (Edellisen toppaajan tekemä toppaus oli luonnollisesti satulasepän mielestä luokattoman kehno. Oma mutinani "mutku se tuntui hyvältä sekä minusta että hevosesta" sivuutettiin olankohautuksella.)

Satula lähti siis muokattavaksi ja se tulee takaisin ehkä tällä viikolla, ehkä ei.

On se silti ison luokan vitsi, että tästä hevosesta löytyy kapeitakin kohtia.

Pistää kuitenkin miettimään. Miten paljon esimerkiksi laukannosto-ongelmat ovat olleet satulasta johtuvia? Omalla satulallaan ratsastavalla valmentajalla niitä ei (tietenkään) ole esiintynyt ollenkaan, ei myöskään minulla hänen satulassaan. Vaikka ongelma enimmäkseen on varmasti satulassa istuja, voisiko välineellekin antaa tässä osittain syytä?

Oli aika kaivaa varastosta esille Piinapenkki. Kessin vanha estesatula, jonka myöhemmin kaupanteon jälkeen sain myyjältä itselleni. Alunperin en halunnut sitä ostaa, koska se tuntui mitoiltaan minulle niin huonolta. Tässä suhteessa muutosta ei ollut tapahtunut. Mutta kokematon silmäni kyllä väitti, että sen istuvuus myös Kessille olisi mahdollisest vielä huonompi kuin koulusatulan. Karvaromaanin kanssa sain satulan viriteltyä jossain määrin käyttökelpoiseen kuntoon.

Hieno yhtälö: hevonen on ratsastettavuudeltaan mukavampi kuin suunnilleen koko syksynä, mutta ratsastaja hetkuu eteenpäin kippaavassa satulassa ja on jokaisessa isommassa askeleessa lähdössä tangentin suuntaan.  Ensimmäiset päivät puristin istunnalla aivan liikaa. Vaikka Kessi antoi osittain ymmärtää, että ei tämäkään satula ihan mieleinen ole, on ratsastus loppujen lopuksi ollut yllättävän ongelmatonta ja liike sujuvaa. Satulaliima auttaa jonkun verran istumista, mutta tässä vaiheessa kokeilua satulaa koskettavat ratsastajan ruumiinosat olivat jo ihan vereslihalla. Olemme siis siirtyneet treenimuotoon, jossa osin talutellaan, osin ratsastetaan ja vielä enemmän lotrataan linimenttiä sekä rasvataan, talkitaan ja asioidaan vessassa lämpimän vesisuihkun kanssa. Minä niin rakastan tätä lajia!

Voi kun se satula tulisi takaisin. Voi kun se olisi nyt sopiva. Ja maksaisi kaiken lisäksi vähän.