Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kuukauden korjaussarja

Se on aina kovin hämmentävää, kun minun hevoshistoriallani asiat menevät jonkin aikaa tasaisen hyvään suuntaan. Pitäisikö varautua jo siihen, että maailmankaikkeus pudottaa kohta jonkun ansaitun pommin myös hevoselämän tielle? Juuri pääsin ihmettelemästä, että nyt itse asiassa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen minulla on talvikaudelle hevonen, jolla voi ratsastaa - ja jonka säilyminen hengissä seuraavaan päivään on enemmän itsestäänselvyys kuin iltarukousten vakioaihe.

Lyhyesti sanottuna: kaikki on kovin hyvin Kirkkonummen perämetsissä. Se oli ehkä se satula, se lihasjumi tai se maha - tai ne kaikki yhdessä. Nyt on taas valoa tunnelissa ja toimiva hevonen.

Koska aina pitää yrittää jotain parantaa on taas kuukauden korjaussarjan aika. Näihin asioihin olen erityisesti panostanut ja samoja teemoja jatketaan myös seuraavan kuukauden treeneissä, että hyvät asiat saadaan iskostettua lihasmuistiin riittävän pysyvästi:

  • Alkukäynnit taluttaen maastakäsin. Ennen tunteja ja itsenäistäkin ratsastusta olen yrittänyt mahduttaa aikatauluun aina vähintään 15 minuuttia taluttelua. Tekee hyvää sekä minulle että hevoselle. Vie toki sen 15 minuuttia enemmän vähäisestä ilta-ajasta, mutta antaa paljon. Molempien kropat ehtivät lämmetä työntekoa varten ja ainakin ratsastajan ajatukset nollautuvat paremmin kävelyn aikana kuin kiirekiirekiireessä maneesiin syöksyessä.
  • Kädet pysyvät paikallaan jo huomattavan paljon aikaisempaa paremmin. Valmentajan haukansilmällä on tähän edelleenkin välillä huomautettavaa. Väittäisin, että turhia pakkoliikkeitä on silti selvästi alkusyksyä vähemmän. Ja hevonenkin rentoutuu entistä nopeammin ilman että se itse tarjoaa turparyntäissä -esitystä heti alkuun (ja tähän esitykseen minä en enää lähde mukaan). Kesällä tehty ohjien teippaus oli kerrassaan nerokas idea. Se auttaa entistä paremmin hahmottamaan sopivaa ohjaspituutta, eivätkä narut liu'u käsissä kovinkaan paljon ilman että sen itse huomaisin.
  • Pohkeet. Pohkeet pohkeet pohkeet ja niiden käyttäminen! Yksi positiivinen asia sentään jäi työkaluksi Piinapenkissä vietetyistä viikoista: ihme kyllä huomasin saavani pohkeeni paremmin kiinni estesatulassa, ja pääsin huomaamaan, miten helppoa hevonen on saada  pohkeen eteen sitä pohjetta käyttämällä. Joo - kuulostaa ihan idiootin hommalta taas kerran! Samaa fiilistä haen myös koulusatulan kanssa. Lyhyillä jaloillani se ei ole ihan helppoa, mutta yritän kiinnittää tähän huomiota. Haasteellisempiin hetkiin on ollut puolestaan aivan nerokas  vinkki ratsastaa kuin shetlanninponia eli napauttaa muutaman kerran napakasti pohkeilla. (Kiitos Laura!) Toimii näköjään Kessi-poniin paljon paremmin kuin raippa tai kannus, ja aiheuttaa vähemmän protestointia. Tosin protestit taisivat kadota kokonaan satulan toppauksen jälkeen. Koputa puuta.
  • Asenne. Ehkä vähitellen alan uskoa ja luottaa siihen, että hevonen ei ole kuolemassa tai menemässä rikki joka kerta, kun joku huono hetki tai päivä osuu kohdalle. Myönnän, että minun on ollut vaikea vaatia asioita hetkinä, jolloin olen kokenut, että vastustelu tai vaikeus johtuu hevosen fyysisestä epämukavuudesta. Tämä on varmaan ikuinen taistelu, jota moni hevosenomistaja käy itsensä kanssa: uskooko kurin ja jämäkkyyden johtavan tuloksiin senkin uhalla, että liikutaan hevosen epämukavuusalueella tai laitetaan se toimimaan fyysisistä rajoitteistaan huolimatta? Vai vaihtoehtoisesti ajatellaanko, että on oikein tehdä ainoastaan sitä, mikä on selvästi helppoa ja mahdollista? En varmaan ikinä keksi tähän ainoaa oikeaa vaihtoehtoa. Tällä hetkellä seilaan enemmän sinne epämukavuusalueella käymisen puolelle. Se tosin koskee myös omia fyysisiä ja henkisiä rajoitteitani. Tällä hetkellä on aika vahva luottamus siihen, että minulla on sittenkin riittävän terve hevonen, joka kykenee kohtuullisesti selviytymään vaadittavalla tasolla.
Vuoden 2015 alkuun pitäisi varmaan keksiä pieniä välitavoitteita. Kuitenkin tämä koko edessä oleva talvitreenikausi ja terveenoloinen hevonen pistää olon niin nöyräksi, että en helposti kykene sanomaan, mitä haluaisin. Oma haasteensa ensi vuonna on, että ajankäytöllisistä, minusta ja Kessistä riippumattomista syistä, en todennäköisesti pysty edes kilpailemaan kuin rajoitetusti jos sitäkään. Se tuntuu itse asiassa yllättävän pahalta, vaikka en voi väittää olleeni tähän astikaan mikään "oikea" kilparatsastaja. Konkreettisia tavoitteita olisi vain paljon helpompaa asettaa kisatuloksiin perustuen. Nyt täytyy yrittää kehittää muita, toimivia mittareita. Sen kun tietäisi, mitä ja miten. Pientä kohtalon ivaa on, että nyt kun kaikki tuntuu ratsastuksen kannalta niin kovin mahdolliselta, tekisi mieli asetaa itselleen koviakin treenihaasteita ja katsoa mihin paukut riittävät. En vain tiedä, mikä on toteuttamiskelpoista ja järkevää.

Mutta eikös minulla ole ennen kaikkea kaunis ja ihana hevonen? <3

Hei, porkkanasetä! Sun taskussas on porkkanaa!
Mä tulen ja räkäisen tuohon linssiin niin voit keskittyä olennaiseen ja syöttää minulle herkkuja!

14 kommenttia:

  1. Miten siis teippasit ohjat? Mä olen ajatellut että pitäisikö laittaa joku värillinen teippi suunnilleen niille tietämille mistä pitäisi pitää kiinni. Edellisissä ohjissa oli nappulat mutta nykyisissä ei ole ja välillä se ohjanpituus on mitä on.

    Hyvää pohdiskelua tuossa asenne-kohdassa. Samoja juttuja on tullut mietittyä, ja paljon.

    Ihanaa että teillä vaikuttaisi nyt olevan hyvä kausi menossa. Se jatkukoon! Minäkään en luultavasti pysty ensi kaudella juurikaan kisaamaan, mutta olen aika sujut asian kanssa. Enemmän mieli palaa treenaamaan ja oppimaan uutta. Saa nähdä miltä sitten tuntuu kun kisakausi starttaa, voi olla että fiilis on eri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin teippasin, eli värillistä lätkäteippiä ohjan ympäri suunnilleen siitä sopivimmasta kiinnipitokohdasta. Värillinen teippi ei tosin ole enää kovin värillinen, mutta on toiminut muuten hyvin. Mullahan on kaikenlisäksi nappulaohjat, mutta niissä on nappuloita sen verran tiheässä, että pelkästään katsomalla on aika vaikea hahmottaa, onko kohta oikea.

      Ajattelinkin, että en ole yksin noiden asennepohdintojen kanssa. Niissä on aika vahvasti pari eri koulukuntaa ja en voi väittää olevani kumpaakaan ääripäätä. Tämä sairastelevien hevosten kanssa tusaaminen on vaan pistänyt vähän eri mittakaavaan pohdinnat siitä, onko ongelmien syynä aina kipeys.

      Treenata ja oppia uutta minäkin haluan, mutta pitäisi keksiä, millä voin mitata onnistumista. Ehkä se pelkkä hyvä fiilis riittää, vaikea sanoa...

      Poista
  2. Noora, mitä hirveämpi keltainen erkkateippi, jesseteippi tai pinkkinä hohtava merkki - SE on se minkä haluat piilottaa koko kansalta ja pitää nyrkkisi sen päällä :) hyvin paljon keinoa olen suositellut minäkin - myös itselleni...

    Sannalle neiti K:lle toivottelen yhä vain parempia hetkiä vuodelle 2015. Teidän treeneistä on kiva lukea ja edistymistä ilo satunnaisestikin seurata. Olen joskus saanut itse sellaisen ohjeen, jossa sanottiin, että "kovenna reeniä ja vaadi enemmän jollet ole varma onko se hevonen hyvä vai huono, jos se menee oikeasti pahemmaksi, se haluaa eläinlääkärin, jos kettuilu jatkuu sinä haluat valmentajan ja joskus ongelmat vaan ratkeaa sinä päivänä kun kasvatat selkärangan, kaivat kaapista sporrat, martingaalin ja kouluraipan ja PÄÄTÄT, että nyt loppuu keskikavion vilauttelu." Ekan kopukan kanssa tämä toimi havinaisen hyvin, ja tämän jälkeen olen pärjännytkin pääsääntöisesti kahden viimeisen konstin avulla.. Eikä muuten tarvinnut sporria saati raippaa käyttää, hevonen vain totaalisesti huomasi asennemuutoksen,mjonka myötä kurittomasta papasta tuli kuuliainen ratsuruuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin, meidän pinkit teipit eivät ole enää niin pinkit, mutta eipä niitä todellakaan tehnyt mieli päästää julkisella paikalla näkymään...

      Kiitokset tsemppitoivotuksista! Sinulla on loistava taito pistää sanoiksi hyviä ajatuksia, näistäkin sanoista otan kopin ja yritän pitää mielessä. Ja kasvattaa sitä selkärankaa;) Toivottavasti taas seuraavan kerran kun tiemme kohtaavat saan näyttää jotain edistymistä eikä esitellä sitä keskikaviota...

      Poista
    2. Sanna, en nyt halua masentaa mutta sulla on TAMMA.... keskikavio on sen "oikeus". Jos haluaa päästä helpolla/helpommalla, hankkii ruunan ;)

      Poista
    3. EEiiiii... ehkä mä lähetän sen sukupuolenvaihdokseen? :D

      Poista
    4. Toi Lauran saama ohje on kyllä yksinkertaisuudessaan oikeastaan aika nerokas ja toimiva! Sellaista se vaan on että kun omistaa hevosen joka on todistetusti ollut aiemmin kipeä, niin ei ole aina helppo ongelmatilanteissa päätellä onko se taas kipeä vai mättääkö joku muu.

      Mutta joo, taidanpa lähteä tästä sinne teippiostoksille...

      Poista
    5. No just tämä: kun se hevonen on todistetusti ollut aiemmin isosti kipeä... Ehkä tässä vähitellen oppii, että sillä syyllä ei voi selitellä iänkaiken.

      Poista
  3. Samoja ajatuksia itsellanikin, nykyinen hevonen on tosin terve mutta satulan paalle pitaisi saada vahan asennemuutosta...se taytynee ottaa vuoden 2015 tavoitteeksi ! Tsemppia ja hyvaa uutta vuotta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa! Otetaanko yhteinen asenneprojekti? Täytyykin vielä kirjoittaa ensi vuoden tavoitteet ylös, tämä asennepuoli eli henkinen selkäranka siellä listan kärjessä...

      Poista
  4. Asennetta etsitään täälläkin. Nyt näin ratsastuskouluratsastajana nautin vaihtuvista hevosista ja nautin, jos saan ratsuni kulkemaan kelvollisesti edes lopputunnista...

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta sinullekin! Toisaalta tuo vaihtuvien hevosten ratsastus (ja hyvässä opetuksessa, kuten teillä) on varmaan erittäin hyödyllinen kokemus sekin. Ja kateellisena joskus illalla pimeässä räntäsateessa ajellessa voin miettiä teitä kaikkia ystäviä, joilla ei ole OMAA hevosta jokapäiväisenä huolenaiheena ja hoidettavana, vaan ne vapaapäivät voi ottaa hyvällä omallatunnolla.

      Poista
    2. Se on ehdottomasti se paras syy olla omistamatta hevosta. Tosin joskus sitä kyllä kovasti ikävöi niitä huolia ja erityisesti sitä suhdetta. Olen kyllä onnekseni sillä tavalla vaihtelunhaluinen ja toistaiseksi nautin tästä "sinkkuudestani", että otan siitä kaiken ilon irti. Sillä tavalla kevytkenkäisesti. ;-)

      Poista
    3. Hah, pieni kevytkenkäisyys välillä on ihan hyväksi;)
      Eikä koskaan tiedä, minä päivänä Se Riittävän Oikea kävelee vastaan...

      Poista