Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

maanantai 1. joulukuuta 2014

Testissä Chia de Gracia - auttavatko chiansiemenet ongelmavatsaan?

Kenellekään ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että pitkin syksyä olen tuskaillut Kessin vatsaongelmien kanssa. Kiukuttelu, ilmavaivat, kylkien aristaminen ja haisevat kakkakasat ovat olleet arkipäivää. Ei ilmiö sinänsä uusi ole: viime talvena oli samoja oireita. Toistaiseksi hoitokeinona ovat olleet kaurasta luopuminen ja muuten ns. vatsahaavaystävällinen ruokavalio, toistuvat omepratsolikuurit ja yritys ummistaa silmät ja korvat oireilulta.

Olinkin todella iloisesti yllättynyt, kun Chia de Gracian Mirva oli lukenut blogistani vatsaongelmista, ja otti yhteyttä kysyäkseen, haluaisinko kokeilla Kessin kanssa chian siemeniä vatsan hoitamiseen. Chia ei ollut minulle tuotteena täysin outo: yksi pieni pussukka superfoodia ihmisille tuli hankittua viime talvena, ja alkuosa pussista upposi aika mukavasti viilin tai smoothien joukkoon. Sitten eräänä kauniina aamuna pussi jäi vähän huolimattomasti keittiön pöydän reunalle ja - no, sanotaanko, että pienet siemenet leviävät tehokkaasti laajalle alueelle. Kokeilu jäi sattuneesta syystä kesken, mutta hämärästi muistan siementen tuoneen hyvin kylläisyyden tunnetta tavalliseen aamupalaan verrattuna.Hevosen chiasta minulla ei ollut aiempia kokemuksia.

Chia-siemenet ovat etelä-amerikkalaisia öljykasvin siemeniä, jokta ovat hieman pellavan tyyppisiä. Niissä väitetään olevan erityisen hyvä aminohappokoostumus; myös lysiiniä, jota usein on niukasti suomalaisessa heinässä ja kaurassa. Chiassa on rasvaa noin 30 prosenttia ja omega-3- ja -6-rasvahappoja elimistön tarvitsemassa 3:1-suhteessa. Rasvahapot vaikuttavat mm. ihon, jouhien sekä karvan kuntoon ja laatuun. Chialla väitetään olevan paljon positiivisia vaikutuksia mm. karvan laatuun, kesäihottumaan ja moniin muihin iho-ongelmiin. Tunnetuin chian vaikutus lienee kuitenkin sen apu hiekan poistossa ja vatsavaivoissa. Chia de Gracian kotisivujen mukaan siemenet geeliytyvät  nopeasti ja kylmässäkin vedessä. Ne muodostavat hevosen suolistoon kalvon, joka suojaa suolistoa ja on apuna mm. vatsahaavaumien ym. hoidossa. Moni vatsavaivainen, suolisto-ongelmista tai jatkuvasta löysästä lannasta kärsivä hevonen on väitetysti saanut avun chiansiemenistä. 

Pari päivää myöhemmin posti toi parin kilon pussillisen chian siemeniä ja aloitin kokeilun mielenkiinnolla. Olin jo noin viikkoa aikaisemmin alkanut vähentää omepratsolikuuria kohti nollaa ja toivoin sen vaikutusten kestävän tai näkyvän vielä pidempään. Suunnilleen samaan aikaan chiapussin aloittamisen myötä Kessi sai myös viimeisimmän lääkärintarkastuksen ja hoitoa selkäänsä. Siksi olin alkuun varovaisen skeptinen: jos kuvittelisin näkeväni muutoksia, voisivat ne johtua mistä tahansa em. tekijöistä. Täydellisessä maailmassa olisin tietysti odottanut kokeilun alkua pidempään,  mutta eihän kaikki-mulle-heti-tänne -ihminen niin toimi!

Ensimmäisen muutoksen huomasin muutaman päivän kuluttua. Kessin harjan tyvi oli kesästä asti ollut melko hurjan näköinen, kiitos tarhakaverin hampaiden. Kuiva, vaaleaksi paahtunut hamppu alkoi mielestän yhtäkkiä näyttää selvästi terveemmältä ja kiiltävämmältä. Huonokarvaiseksi Kessiä ei ole voinut missään vaiheessa moittia, mutta myös karvanvaihto sai nopean siistin lopun chian aloittamista seuraavalla viikolla. Etenkin harja ja häntä ovat kasvaneet ja tuuheutuneet hurjasti. Totesimme valmentajan kanssa, että tätä hevosta ei tarvitse klipata talveksi. Viime aikoina olen huomannut, että vaikka treeneissä tulisikin kova hiki, turkki on ilman suuria toimenpiteitä kuiva noin vartissa. Helpottaa mukavasti iltapuuhia. Harmi, kun viime talvi meni suurelta osin toipilaana - en ihan täysin osaa verrata karvan laatua ja kuivumista viime talven kokemuksiin, mutta arvelen jotain eroa entiseen olevan.

Mutta entä se vatsa, se suurin, äänekkäin ja haisevin ongelma? Kylkien aristelu ja potkiminen loppui aika pian chian aloituksen jälkeen. Vähitellen ratsastettavuus palasi normaalitasolle. Toki edelleenkin huomaan, kun kakkatauko lähestyy, mutta nyt se ei sentään kokonaan keskeytä treeniä samalla tavalla minutteja ennakoiden kuin tilanteen ollessa pahimmillaan. Myös lannan haju ja koostumus on normaalia ja ylimääräisiä ilmavaivoja ei ole havaittavissa.

Aluksi turvotin siemenet veteen, mutta rohkaistuin sittemmin kokeilemaan niitä myös kuiviltaan. Suureksi helpotuksekseni ne näyttävät maistuvan kuivana Kessille melkein paremmin, eikä mitään pelkäämääni ongelmaa vatsassa turpoavista siemenistä ole ollut havaittavissa. Käyttöohjeessa sallitaan molemmat tavat.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tutustumispussi. Kertoilin Mirvalle jo alustavia kokemuksiani ja totesin, että todennäköisesti jatkan siementen syöttöä nyt edelleen jotta voisin paremmin hahmottaa, mitkä positiiviset muutokset Kessissä olivat ruokinnasta ja mitkä taas ehkä ulkoisista tekijöistä johtuneita. Puolivahingossa kauppareissu siirtyi ja siirtyi, ja olin tässä välillä noin pari viikkoa ilman chiaa.

Mitä tapahtui? Sattumaa tai ei - nähtiin Pieru-Iitan paluu! Kylkiin ei saanut koskea, kaikki vatsan alueen ronkkiminen selästä ja maasta aiheutti protestointia ja voi tuhannen tulimmaista, miten nätti ja naisellinen tamma haisi ja paukkui... Tässä taukojaksolla mitään muita muutoksia hevosen elinoloissa ei tapahtunut.

Vieläkin voisin uskoa sattumaan, mutta uuden chiapaketin avaamisen jälkeen oireet lievenivät parissa päivässä ja paluu normaaliin iloiseen hevoseen tapahtui noin viikossa. Ainoat kiukkupäivät ovat olleet selvästi itseaiheutettuja: uuden olkipellettikuorman tuloiltana ja seuraavana päivänä vatsa oireili taas (ja sillä ahdettujen papanoiden määrällä se ei ole todellakaan ihme!) mutta hieman normaalia suurempi chia-annos iltapöperöiden joukossa lievitti mielestäni oireita.

Me jatkamme tyytyväisinä kokeilua - mielenkiinnolla odotan vaikutusten kestävyyttä pidemmällä aikavälillä ja haluan myös tarkkailla, vaikuttaako esimerkiksi kipeytyvä selkä nyt samalla tavalla vatsaoireiden lisääntymiseen. Meidän syksytreenikauden tämä kokeilu todennäköisesti pelasti.

10 kommenttia:

  1. Itse olen hyvinhyvin skeptinen tämän suhteen, koska oikeat tutkimustulokset puuttuvat. Brändi on tosin siitä huolimatta lyöty hyvin läpi.

    Eipä sillä, meinasin itsekin koittaa näitä jossain kohtaa ponilleni, mutta vielä en ole saanut skeptistä minääni muutettua. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itsekin olen kovin skeptinen kaiken "terveysvaikutteisen" uuden suhteen. Voihan nyt ihmisenkin osalta sanoa, että varmasti on paljon terveyshyötyjä syödä mieluummin parsakaalia ja kalaöljyä kuin sipsejä ja limua, ja epäilemättä chiansiemenet ovat ainakin hyvä hyvien rasvojen lähde.

      Mutta vaikutukset ja niiden kokeminen ovat aina niin kovin yksilöllisiä, että paljon on kiinni arvioijasta! Itsekin olen yrittänyt miettiä, miten paljon huomaamissani asioissa on ollut "jotain muuta" olosuhdemuutosta tai vain tuuria. Siksi nimenomaan aion jatkaa kokeiluani vähän pidempään, että toivottavasti erottaisin, onko ratkaisevaa nimenomaan chia vai joku muu.

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä. Kuulin viime kesänä Chian hyödyistä joidenkin kesäihottumaisten hevosten elämässä, ja siementen kokeilun aloittaminen talven aikana on ollut suunnitelmissa omalle moniongelmaiselle pikku murheenkryynille. Tällä hetkellä meillä mussutetaan pellavaa, jota en haluaisi pois illasta jättää. Täytynee perehtyä aiheeseen tarkemmin ja miettiä Chian syötön aloittamista vaikka aamupöperöiden kanssa - kiitos kun muistutit tästä aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tästä oli apua! Pellava olisi varmaan myös kauhean hyvä, perinteinen vaihtoehto moneenkin vaivaan, mutta meillä se menee valitettavasti siihen harvinaiseen joukkoon ruokia, jotka eivät maistu.

      Poista
  3. Mielenkiintoista, kuulun itsekin skeptikoihin kaikenlaisen hypettelyn suhteen, mutta vakuuttavasti kuvailit tätä kokeilua ja pääasiahan on se, että teille ne auttoivat, todella hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen melkoinen skeptikko kanssa;) So far so good. Toivon todellakin, että hyvät vaikutukset jatkuvat pidempään!

      Poista
  4. Minähän olen jo pidempään hehkuttanut chian nimeen, mutta nyt olen aloittanut hehkutuksen myös ruusunmarjajauheesta :) Kummallakin on ollut hämmästyttävä yhteys muutoksiin meidän kaikilla hepoilla! Ja pieni tauko välissä palautti tutut ongelmat, jotka taas poistuivat, kun chia ja ruusunmarja palasivat ruokavalioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Heli! Ruusunmarjan syöttämisen aloitin itsekin viime keväänä, tosin kesän ja alkusyksyn olen pitänyt siitä taukoa. Muistaakseni senkin vaikutukset tuntuivat hyvältä. Ruusunmarjan hyödyllisyyden nivelille ja yleiskunnolle osasi kemisti-isäni perustella varsin vakuuttavasti, pitäisi varmaan itsekin kokeilla...

      Poista
  5. Hei, jos hepalla monenlaisia vaivoja, kannattaa katsastaa ruokavalio,syövätkö täysin kemiallisesti keinotekoisia teollisia ruokia vai luonnonmukaisia ruokia. Me saimme onneksi apua Balanssiin hevosille ja ratsukoille pitävän Tiinan kehoituksessta herätyksen tarkistaa ruokavalio. Tästä lähti parannus, vaihdoimme pikkuhiljaa ruokavaliota luonnonmukaisempiin vaihtoehtoihin.Lopulta se vaihdettiin kokonaan uusiksi. Chian siemenet ovat oikeasti hyvä vaihtoehto. Ne vaikuttavat moneen asiaan, vatsaan, karvaan, ihoon ja huomaa myös kavioiden rakenne meillä parani, mitä ei muilla oltu saatu kuntoo. Suosittelen ehdottomasti, Meiltä on kysytty monesti millä pesette hevosenne talvella kun kiiltävät noin upeasti. Ja mikä parasta sillä on hoidettu koirankin turkki kiiltäväksi ja poisti koiran hiivankin korvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla kokemuksia muiltakin! Meilläkin on teollisia ruokia varsin vähän, mutta ruokavaliota voisi ainakin omasta mielestäni saattaa vielä luonnonmukaisempaan suuntaan. Ei kuitenkaan kaikkea kerralla!

      Poista