Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Suoraan, suoraan!

Suuren osan tammikuusta olemme talvitreeniohjelman mukaisesti hunningolla eli valmentaja on ansaitulla kesälomallaan. Juuri ennen hänen lomalle lähtöään sain viimeisellä tunnilla ihan uusia palikoita loksahtamaan kohdalleen, tosin melkoisen työn ja tuskan kautta. Näin ollen päätin, että saavutetuista eduista on pidettävä kiinni, eli sitä huippufiilistä yritetään hakea joka päivä pieniä pätkiä.

Ai mitä huippufíilistä? No sitä kun hevonen on entistä paremmin pohkeen edessä, nousee edestä ylös ja takajalat ovat hyvin alla. Tuntuu hetkittäin jopa ihan ratsastajalta. Hämmentävää kyllä, jopa se "vaikea" laukkakin sujuu varsin mallikkaasti.

Koska lievästä huolimattomuudestani on ollut sen verran paljon puhetta, päätin että tämän ns. lomakauden teemana on se, että keskityn huolellisiin teihin ja hevosen suoruuteen. Erityisesti keskityn kulmiin ja käännöksiin ja katson, että suora on suoraa eikä sinne päin. Sen lisäksi yritän keskittyä ainoastaan fiksuun perusratsastukseen enkä pelleile liiallisilla vaativilla tempuilla, vaikka Kessi tuntuisikin "liian" hyvältä ja helpolta. Sitten päästiin taas pykälä eteenpäin. Oli mahdollisuus päästä Minin tehotreeniin ja paluuseen perusasioiden lähelle. Keskityimme tunnin verran pelkkään hevosen suoruuteen ja toisena sivuteemana siihen, että minä en tee mitään turhaa.

Olen hieman huono kuvailemaan yksityiskohtaisesti eri valmentajien antamia yksityiskohtaisia neuvoja. Toisaalta siksi, että neuvot jälkikäteen kirjoitettuna eivät välity täydellisinä eikä välttämättä siten kuin ne alunperin sanottuna on tarkoitettu. Toisaalta siksi, että yleensä neuvot ovat tarkoitettu minulle ja hevoselle tietyssä tilanteessa, ja jollekin muulle annettu korjausehdotus ei välttämättä olisi yhtä pätevä. Kuitenkin voinen lyhyesti sanoa, mikä oli keskeinen idea viikonlopun treeneissämme: hevonen liikkuu suoraan, jos sen selkäranka on suora. Ja sitä voi suoristaa ratsastamalla sisätakajalkaa ja ulkoetujalkaa lähemmäs hevosen keskilinjaa. Suora hevonen taas kykenee kantamaan itsensä entistä paremmin. Minun osuuteni oli taas käyttää pohjeapuja vain silloin, kun niitä tarvittiin ja muun aikaa antaa olla - pitää vaikka jalat korostetusti irti kyljistä.

Oman istuntani suhteen sain pari uutta ahaa-elämystä. Ensimmäinen oli ajatus siitä, että pohjeapuja voi käyttää siirtämällä pohjetta eri kohtiin sen mukaan, onko tarve oikaista etu- vai takaosaa. Toinen ajatus liittyi taas siihen, että en yritä tarkoituksella venyttää jalkojani pitkiksi, koska sillä tavalla saan painettua kantapäät liian alas ja sitä kautta polvet ja reidet kireiksi. Miniä nauratti, että ei minulle saada pitkiä kouluratsastajan koipia venyttämälläkään - eli parempi on pitää rentoina ne koivet, mitkä minulle on annettu ja ratsastaa niillä.

Tunti oli Kessille yllättävän rankka, vaikka tehtävät eivät olleet vaikeita. Sen sijaan korostettu hidas ja aktiivinen tahti ja jalkojen tarkka asettelu oikeisiin kohtiin oli sille haastavaa - varsinkin kun sen perusajatus on aina ollut, että vauhti korjaa virheet. Seuraavan päivän itsenäinen treeni samoissa merkeissä oli jo paljon helpompaa! Jotain opeista oli selvästi jäänyt Kessin mieleen ja hyviä paloja oli helpompi toistaa. Pakko on tosin tunnustaa, että pari kertaa itse hätkähdin ja ajattelin sen kyttäävän ja säikkyvän jotain näkymätöntä, kun hevonen kasvoi yhtäkkiä korkeutta ja sai ryhtiä ihan ennenkuulumattomalla tavalla. Ei - kyse oli vaan siitä, että se oli suora ja kantoi rintakehänsä ja itsensä oikein.

Kessi keskittyy ydinosaamiseen.
Voi että on hyvä mieli. Pieniä asioita ihmiskunnalle ja pieniä suuria asioita meille, mutta suunta on vahvasti parempaan. Täytyy kyllä sanoa, että kotijoukkojen ilme oli sanoinkuvaamaton, kun yritin selittää, että ratsastimme tosi hitaasti ja suoristimme hevosta, ja sitten minä opin, että saan liikuttaa pohjettakin muutaman sentin taaksepäin ja sitten minun ei pidäkään venyttää jalkoja pitkiksi vaan rentouttaa polvet...

Paitsi että... no, silmätulehdukseltahan se vähän alkaa näyttää. Lääkkeitä odotellessa yritän olla googlaamatta erilaisia silmäsairauksia ja niiden dramaattisia hoitokeinoja.

6 kommenttia:

  1. On kyllä vaikeaa kirjoittaa valmennuksista niin että saisi ne opit ja ahaa-elämykset välitettyä muille. Meillä oli tosi hyvät valmennukset viikonloppuna, mutta en kyllä osaa sitä antia kirjoittaa ulos kunnolla. No, jospa osaisin sentään hyödyntää opit jatkossa omassa ratsastuksessani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se ehkä on kuitenkin tärkeintä;) En usko, että kovin moni ainakaan minun blogiani lukeva kuvittelee saavansa täältä mitään "ammattilaisen neuvoja", mutta sen verran varon asioiden selittämistä väärin tai epätarkasti, että mieluummin jätän kirjoittamatta liian yksityiskohtaisesti, etenkin jos on ollut kyseessä joku vähän erikoisempi ohje.

      Poista
  2. Mulla meni vuosikymmeniä (!!), ennen kuin sain korviini sellaisenkin jalon opin jalan käytöstä, että usein kovin takana käytetty pohje on suorastaan hevosta hidastava (noh, toki jos samalla ratsastaja joutuu ottamaan joko tukea reidellä tai keikahtaa hieman istuinluillaan liikettä vastaan), mutta olen jo useita vuosia hyödyntänyt jalan käyttöä aika edessä tietyissä terävyyttä, kokoamista tai muuten vaan nopeaa terästäytymistä haettaessa. Nyt miettiessäni en oikeasti keksi mitään tilannetta, jossa kovin taakse viety pohje apuna käytettäessä mitään erityisesti edistäisi - kyllä se jalan paikan siirto on luokkaa 5 cm sinne tai tänne ja varsinkin taakse vietynä jalka ei itseasiassa enää paljoa "vaikuta" muuten kuin asemansa puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, yritän sisäistää... Epäilemättä se siirto on näissä minunkin harjoituksissa ollut muutaman sentin luokkaa, mutta tuntuu paljolta, kun olen jotenkin elänyt siinä uskossa, että pohkeen paikka on pohkeen paikka ja piste. Nythän puhuttiin enimmäkseen siitä suoruuden jumppaamisesta. Täytyy miettiä nyt tuota jalan käyttöä edessä, josko siitä olisi jotain iloa. Siis sitten kun tulee eteen joku siihen sopiva tilanne tai tehtävä.

      Poista
  3. Kuulostipa tutuilta nuo Minin teesit! Ja se tunne, kun hevonen ensimmäisen kerran todella nostaa etuosansa ylös on jotain sanoinkuvaamatonta! Minin treenit ovat hevosellekin aivojumppaa, ja Willi on aina tunnin jälkeen selvästi väsyksissä, mutta tosi mietteliään ja levollisen näköinen. Noista jaloista, mä olen ottanut tavaksi käyttää oikeastaan enemmän polvea ja reittä, jos haluan korjata etuosaa (en tiedä onko tämä oikea tapa vai ei), ja alapohjetta vain, kun haluan vaikuttaa takaosaan. Willin kanssa pitää olla aika selkeä taakse viedyn jalan kanssa, jos haluaa reaktion vain sivulle, koska jos/kun sen mielestä on vaikeaa siirtää takajalkoja sivusuunnassa, se tuppaa vaan hiihtelemään isompia harppauksia eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin on ollut samanlaisia fiiliksiä! Teillä taitaa vielä olla se onnellinen mahdollisuus päästä nauttimaan Minin opetuksesta säännöllisemminkin... Huomasin, että ainakin pieni polvien käyttö toimii myös minulla hyvin - ja nyt ei sitten tosiaan puhuta mistään alkeistuntilaisen polvella puristamisesta;) Meilläkin muuten huomattiin tuo sama levollisuus ja mietteliäisyys. Viimeiset treenit olivat yhdessä toisen tamman kanssa, jota Kessi normaalitilanteessa ei voi sietää, mutta ratsastuksen jälkeen ne olivat melkein jo kaveeraamassa.

      Poista