Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Puhu pukille

Rakas joulupukki,

tänä vuonna olen ollut oikein kiltti tyttö ja hoitanut hevosia mallikkaasti ja hetkittäin muistanut hoitaa itseänikin, vaikkakin vähemmän. Olisinko siis jonkunlaista joululahjaa ansainnut?

* Lisää aikaa olisi oikein kiva saada.
* Samoin kelpaisi myös lisää itsekuria oman kunnon ylläpitämiseen muutenkin kuin ratsailla. Laiska ihminen voisi toivoa myös suoraan hyvän ratsastustaidon, mutta ettei nyt oltaisi ihan kohtuuttomia, niin alotetaan siis vaikka siitä kunnon kohottamisesta.
* Anopillani on kiva pieni talli, jossa muutamaan vuoteen ei ole enää kukaan hirnunut. Ehtisikö jotkut tontuistasi käydä siellä naputtelemassa vuosi sitten puretut tarhatolpat ja aitalangat paikalleen? Samoin laitumille voisi laittaa aidat takaisin, kiitos. Siellä olisi mukava välillä lomailla ja nauttia metsäreiteillä ja pitkillä hiekkateillä ratsastamisesta. Maneesia tai omaa kenttää ei tonttujen tarvitse tehdä, sillä ne löytyisivät ihan naapurista. (Jos onnistuu, voi koko paikan toki siirtää myös noin 150 km etelämmäksikin?)

Ja sitten jos ajatellaan ihan materialistisia toiveita, on alla muutamia pitkä- ja lyhytaikaisella haavelistalla olevia asioita. Ei näitä nyt opiskelevien tai eläkeläispukkien tarvitse oikeasti hankkia, kunhan haaveilen...


* Tupsupipo oli kova sana vuonna 1985 ja olisi nyt taas uudelleen. Tässä yksi esimerkki. Koska harrastan palelemista, on mukavaa että tänä syksynä pipoissa näyttää olevan jo valmiiksi fleecevuori. (Equilinen pipo maksaa paikallisessa 49 euroa, mikä on aika päätähuimaava hinta piposta. Onneksi vuoden 1985 tupsupipo löytyy vielä omasta varastosta!)



* Sukkia ei koskaan ole liikaa. Kahden pyykkiä raahaavan kissan taloudessa olen huomannut, että kirjavat värit ovat eduksi ja helpottavat sukkaparin löytämistä mitä ihmeellisimmistä paikoista. (esimerkkisukat Equiline n. 20-30 eur(!!!) ja Hööks, n. 6 euroa)


* Kingslandin mid-season 2011 -malliston kisapaidat iskevät värimaailmallaan. Suostuisin käyttämään. Olettaen, että ensi vuonna päästäisiin jonnekin kisoihinkin asti. (Paitojen hinnat Suomessa näyttäisivät olevan noin 50-60 euroa)


*Voiko ihmisellä olla liikaa toppaliivejä? Ei ehkä pukevin, mutta ah niin kätevä vaatekappale ratsastajalle. Tämän Spooksin liivin mallinimi on Charly. Tarvitseeko sanoa enempää? (hinta http://www.spooks.de/ sivuilla on 99 euroa)

 *Tässä oikeasti ikuisuusunelma: terapiasatula tai lampaankarvasatula. Kuvittelen, että tuollaisella olisi superihana lönkötellä maastossa ja kentälläkin. Hintaan 295 euroa taidan jäädä todellakin vain kuvittelemaan vielä monta vuotta!
* Jos ei karvaista satulaa, niin jotain pörröistä kuitenkin? Mountain horsen fleece näyttää aika houkuttelevan lämpöiseltä...

* Thelwellin heppaseinäkalenteri olisi kiva ensi vuodelle (noin 12 euroa heppakaupoissa).
* Tämän voisin kyllä ihan oikeastikin ottaa! Kappahlin fleeceaamutakki, jossa on kimoja heppoja (19,95 euroa).

Niin että tässä olisi joulupukille ajattelemisen aihetta. Sitä aikaa, tai ylimääräisen vuorokauden viikkoon, voisin ehkä ottaa kaikkein mieluiten.

Voisin esitellä myös erikseen haaveita sarjassa "mitä hevoseni ihan ehdottomasti tarvitsee". Oletan kuitenkin, että jos hevoselta itseltään kysytään, se haluaisi lähinnä vain vapaapäivän ja porkkanaa.


(Kuvat lainattu valmistajien sivuilta)

2 kommenttia:

  1. Minä kävin eilen haaveilemassa KL:n piposta, hinta sama kuin tuo Equiline. Jäänee haaveeksi.

    Pitää kyllä harmitella, että nuo Lena Furberg- sukat Hööksillä on tarkoitettu lapsille: minun pohkeillani tuo heppakuvio ei näytä kovin hyvältä. Silti niitä sitkeästi pidän, aivan kuten Furberg- kuvioitua pinkkiä satulahuopaakin.

    VastaaPoista
  2. Moikka, Spooks:n tuotteista löytyi muutama muukin ihanuus niin utsinkin, että oletko tilattunut sieltä mitään ja jos olet niin toimiko homma ok?

    VastaaPoista