Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

maanantai 21. lokakuuta 2013

Se ei mee pois

"It's been seven hours and fifteen days..."

Ei, vaan siitä on vuosi. Vuosi kirkkaan kuulaasta syyspäivästä, jolloin aurinko loisti jo vähän matalalta puiden latvusten lomasta. Vaahteroiden syvä keltainen sekoittui varpujen ja köynnöksien polttavaan punaiseen. Leon mutusteli heinää lainatrailerissa, koska oma oli huollossa. Ajoin kisapaikalle yksin. Ajoin väärään paikkaan ja meinasin hermostua. Löysin kuitenkin perille ja ah mikä helpotus - parkkipaikka oli sen verran tilava, että pois pääsisi peruuttamatta. Varustauduimme ja menimme kentällä olevaan verkkaan. Leon oli rento ja rauhallinen ja katseli tyytyväisenä muita hevosia. Verkka meni hyvin. Suureksi hämmästyksekseni pääsimme asiallisesti myös maneesiin (Leon vihasi vesilammikoiden ylittämistä). Ratsastimme varmaan siihenastisista parhaan ratamme. Leon ei enää esittänyt yli-innokkaana koko osaamisrepertuaariaan, vaan ainoastaan pyydetyn ohjelman.



Luokkien välillä kävimme lähimaastoissa kävelemässä. Olimme ratsukko, parivaljakko, yhtä. Niin täydellinen ratsastuspäivä kuin olla voi. Toinenkin luokka sujui hyvin. Ei suuria hetkiä ratsastusurheilun kannalta, mutta meille ehdottomasti merkki siitä, että suunta on oikea. Kotiin päästiin onnellisina ja kokemuksia rikkaampina. Sillä hetkellä tuntui, että maailma oli auki. Aiemmat takkuilut ja vastoinkäymiset olivat menneen kesän lumia. Valmentajan vaihdon tuoma itseluottamuksen kehittyminen alkoi selvästi näkyä.

 


Olisinko sinä päivänä uskonut, että runsas kuukausi myöhemmin istun Viikissä katsomassa leikkausta, ja että tasan puoli vuotta myöhemmin maagisesta kisapäivästä olen juuri menettänyt hevoseni, ja järjestän konemaisesti hautausjärjestelyjä?

Olisinko uskonut, että tasan vuosi maagisesta kisapäivästä myöhemmin olen uuden hevosen onnellinen omistaja? Vaikeuksia ja takaiskuja kokenut, mutta niistä vahvistunut - ja samalla ottanut eteenpäin ihan hurjia harppauksia ratsastajana?

Leoa on edelleen kova ikävä. Sen vahvuus vaihtelee ja se muuttaa muotoaan. Välillä tulee aina pohdittua "entäs jos" asioita. Suru repesi uudestaan loppukesästä, kun hevosmedioissa uutisoitiin näyttävästi erään ulkomaisen kasvattajan toimintaan liittyneitä epäkohtia. Leon oli myös sieltä. On selvää, että ministerihampainen pieni ruuna ei varmaan ole ollut hoidon priorisoinnissa olympiaratsujen kanssa samalla viivalla. Olisiko uutisoinnissa kerrotuissa asioissa syy ja selitys Leon-paran herkälle vatsalle ja ruoansulatusongelmille? En olisi voinut tehdä asioille mitään. Ajatus tahattomasta osallisuudesta hevosmaailman pentutehtailuun oli hyvin ahdistava - mutta kuinka ns. tavallinen hevosenostaja olisi voinut tietää? Minua helpottivat ainoastaan ystävien vakuuttelut, että viimeiset vuotensa Leon on joka tapauksessa elänyt hyvissä oloissa, hoidettuna ja rakastettuna.

 


Vähän aikaa sitten näin unta Leosta. Niin todentuntuista unta, että heräsin hiestä läpimärkänä. Unessa Leon oli tullut minua vastaan suuren tallin ovelle. Kävelimme yhdessä sisälle talliin, jossa oli paljon hevosia. Jotkut olivat epämääräisellä tavalla tuttuja. Hoidin Leonia ja jotain toista hevosta. Ja yhtäkkiä Leon oli poissa. Uni oli kaunis, mutta hyvin ahdistava. Sängyssä täristessäni minulla oli vahva tunne siitä, että Leon oli tullut kertomaan, että sillä on kaikki hyvin ja että se halusi viettää aikaa kanssani. Mutta se oli samalla tulossa myös hakemaan jotain - tai jonkun.

Unen näkemisen jälkeen pelkäsin monta päivää Kessin puolesta. Tällä hetkellä alkaa tuntua, että unen kohde taisi olla joku muu.

7 kommenttia:

  1. Tämä kirjoitus osui kyllä mulle nyt kohdalle juuri tänään täysin. Olin äsken maastossa uuden tallilaisen kanssa ja hevoshistoriasta puhuessamme jouduin taas kerran sanomaan sen: "Mulla oli upea kouluponi joka kuoli leikkauksessa reilu vuosi sitten". Että se vaan vieläkin kirpaisee sanoa asia ääneen ja kuulla kuinka oma ääni särkyy. Ei ikävä mene kai koskaan ohi.

    Kaunis tuo uni ja sen tulkinta. Toivon välillä että Goldy tulisi mun uniin, ehkä unessa voisin tuntea ja muistaa pienet yksityiskohdat jotka alkaa ajan kuluessa unohtua.

    VastaaPoista
  2. Isot rutistukset teille molemmille <3 Ei ikävä varmasti koskaan kokonaan katoa, mutta toivottavasti muuttuu ajan kuluessa aina vähän vähemmän lohduttomaksi.

    Tänään on näemmä kaipuuta ilmassa monella suunnalla: meillä haudattiin viimein Leevi-koiron tuhkat kirsikkapuun juurelle.

    VastaaPoista
  3. Voi miten kaunis kirjoitus. Jotenkin aistin tästä sun tunteet ja tietyllä tavalla itsekin tunnistan omat tunteeni tästä, vaikka oma "Leonini" ei olekaan poissa lopullisesti, mutta poissa minun luotani silti. Tuo uni on kaunis ja uskon, että juuri noin on. Leon halusi tulla sinua tervehtimään, nuuhkimaan ja lohduttamaan, kertomaan, että kaikki on hyvin ja että on iloinen, että olet löytänyt uuden hevosystävän. Ehkä se toikin tullessaan teille onnea, ikään kuin siunauksensa teidän yhteiselle, alkavalle tulevaisuudelle.

    VastaaPoista
  4. Se tuli hakemaan mun elämän hevosta...

    VastaaPoista
  5. Ihan varmasti oli Leon menneisyydellä vaikutusta siihen, että kävi miten kävi. Aina kaikki maailman rakkauskaan ei riitä pelastamaan hevosta.

    VastaaPoista
  6. Olen seurannut blogiasi jo pidempään, ja haluaisin kiittää huumorin lisäksi rehellisyydestäsi. Kaltaiselleni hevoskuumeiselle tekee hyvää lukea myös niistä omistajan ei niin mukavista hetkistä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos näistä kirjoitteluista on apua! Hevosen omistamisesta voi sanoa, että paljon se antaa - paljon se ottaa. Aina ei tosiaan kaikki mene ihan viimeisen päälle.

      Poista