Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pappa, det hände en sak, men jag lärde mig massor

Alunperin otsikon sitaatti on peräisin kaverinkaverilta, ja tilanteeseen on liittynyt kolaroitu purjevene. Lause on sittemmin jäänyt elämään erinäisiin kaoottisiin tilanteisiin. Niitähän on tällä viikolla riittänyt.

Perjantaina suuntana oli hallimestaruudet Ypäjällä. Kotitreenit olivat sujuneet hyvin, ja sateesta huolimatta lähdin matkaan odottavaisin ja luottavaisin mielin. Tarkoitus oli startata aluetason HeB:0, se mukava ohjelma. Perillä alkoi tapahtua. Kansliassa ilmoitettiin varsin yksikantaan, että tämä ratsukko ei tänään starttaa. Kessin rokotustiedoissa oli pieni "juttu", mutta olin uskonut asian olevan kunnossa saamieni tietojen ja sääntöjen tulkinnan valossa. Nyt ensimmmäistä kertaa kilpailunjärjestäjä olikin toista mieltä. Starttilupa kuitenkin heltiäisi, jos onnistuisin saamaan Kessin viimeksi rokottaneelta eläinlääkäriltä todistuksen siitä, että historia on ollut aukoton. Siinäpä sitten reippaasti soittelemaan aiemmalle omistajalle ja selvittämään, kuka lääkäri hevosta on rokottanut, ja sen jälkeen toivomaan, että lääkärin saa kiinni ja paperit kuntoon ajoissa. (Selvyyden vuoksi sanottakoot, että tietenkään en yritä tulla rokottamattomalla hevosella kisoihin. Kessillä on ikäluokkakisoista lähtien katkeamaton kilpailuhistoria asiaankuuluvine rokotuksineen.) Onneksi minulla oli runsaasti odotusaikaa, koska matkaseuralaisen luokka oli ensin. Silti monesti on tullut oltua kisapaikalla rennommissakin tunnelmissa...

Vihdoin pääsin varustelemaan hevosta, päässä tieto siitä, että lääkäri on tavoitettu, mutta todistus ei ole vielä kourassa. Parhaassa tapauksessa suoritus siis mitätöidään, jos paperi ei jostain syystä tulisikaan perille. Kessi vähän vastusteli satulavyön kiristämistä, ja päätti tempaista itseään hevosautossa vähän reippaammin taakse. Kiinnityssysteemin paniikkilukko piti - ja piti siinäkin vaiheessa, kun Kessi kiskaisi voimalla uudestaan. Samassa olinkin autossa vetopaniikkia kehittävän hevosen kanssa - ja yksin. Kiinnitysmekanismin pettäessä Kessi tuli vauhdilla puolittain kaatuen taaksepäin. Tajusin olevani vaarassa jäädä alle, ja jotenkin kummassa heittäydyimme vastakkaisiin reunoihin lastaussiltaa. Kun kömmin pystyyn, seisoi Kessi ehjänä ja rauhallisena auton edessä odottelemassa. Tärisevin polvin sain sen talutettua takaisin autoon ja suitset puettua (kiitos ihanalle ihmiselle, joka tuli varmistamaan, olemmeko kunnossa!). Huolellinen tarkastelu osoitti, että hevosessa eikä ratsastajassa ei näkynyt tai tuntunut mitään vammoja. Siispä verkkaan jotenkin ihmeellisen pöllähtäneessä, mutta toimintatarmoisessa tilassa.

Alku hyvin, loppu huonosti. Adrenaliini alkoi loppua ja järkytys ja lihasjäykkyys tuntua verkan edistyessä molemmilla. Huippufiilikset sinetöi kuulutus, jossa kerrottiin sinisessä hevosautossa olevan levottomia hevosia - samalla näen, kun yksi seurueestamme lähtee vauhdilla katsomosta tarkistamaan toisen matkalaisen tilannetta autolle. Rata oli rehellisesti sanottuna kamalinta räpimistä, mitä olen Kessin kanssa tehnyt koskaan - jopa kotona kaikkein huonoimmatkin päivät mukaanlukien! Video paljasti armottomasti hartiat jäykkinä istuvan ei-hengittävän etukenoisen kuskin ja ohjia repivän ratsun, joka liikkuu takajalat tallissa jäykällä takapäällä ikäänkuin sillä olisi kakat housussa. Jonkinlainen saavutus on ehkä edes yrittää startata tuon kaatumisen jälkeen, mutta upeat 50,9 % , sisältäen huomattavan määrän rikkeitä, eivät todellakaan omatuntoa hivele. Ala-arvoisetkin pisteet olisivat olleet tästä fantastisesta loistosuorituksesta täysin oikeutetut. Muutamia hyvin lyhyitä siistejä pätkiä mahtui rataan, mutta enimmäkseen se oli tuskien taival. Harmittaa myös se, että muutama muu näkemäni kisasuoritus oli sellainen, että normitilassa olisimme olleet ihan kilpailukykyisiä muihin verrattuna. Jos, jos, jos.  Oli todella ikävää nähdä Mian pettymys meihin, ja vielä ikävämpää tunnustaa, että en yrittänyt tehdä riittäviä korjauksia niissä tilanteissa, joissa se olisi vielä ollut mahdollista.

Pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä. Seuraavana päivänä oli varattu toinen startti kodin lähellä. Eiliset upeat pisteet kaivelivat mielessä lujasti, ja paasasinkin koko aamun kisahoitajakaverilleni (ja kenelle tahansa, joka vaivautui kuuntelemaan), miten minun nyt pitää laittaa itseni järjestykseen ja ratsastaa eikä matkustaa. Kessin saaminen traileriin kuitenkin kesti hälyttävän pitkään (ei ihmekään eilisen kuperkeikan jälkeen, vaikka se tosin oli heti Ypäjällä lastattu ja purettu ongelmien estämiseksi monta kertaa ilman mitään ongelmia). Siinä rytäkässä sen huuleen tuli pieni verinen haava. Ei muuta kuin pieni pedagoginen maisema-ajelu omalla kylällä, Kessille jättiporkkana-ateria traileriin tarjoiltuna, peruutussoitto kisakansliaan - ja sitten ponille kyytiä kotimaneesissa pitkän kaavan mukaan.

Arvatkaa, oliko meillä kotimaneesissa hieno kouluratsu..?


"Pahus, mamma pisti minut liikkumaan heti alkuraveista lähtien."


"Tämmöstäkin piti tehdä, että letit tulisivat kuviin. Onks tukka hyvin, näkyykö kello?"


"Välillä tuo törppö selässä ymmärtää sentään istua suorassa."


"Kyllä mä muutenkin näin liikkuisin, jos toi tyyppi tuolla selässä..."


"Älä kuule sohi niin lähellä sillä tyhmällä Lumiallasi.
Ja miten niin ei muka tule niin hienoja kuvia kuin Jillan blogissa?
Oon mää vähintäänkin yhtä hieno kun sellaiset matalat ruunanpuikulat!"

Joo, jag lärde mig verkligen massor. Ensinnäkin, että huolellinen pitää olla ja paperien ja varusteiden kunto pitää tarkastaa moneen kertaan. Ja että kisasuorituksen voi pilata myös muillakin kuin ratsastuksellisilla seikoilla. Tärkein oppi oli kuitenkin ratsastus kotimaneesissa ja toteutettu oma rataharjoitus rehellistäkin rehellisimmille kaverin silmille: Ihan Kivan ja Hyvän välillä on iso ero. Hyvän esiin saaminen vaatii ratsastamista. Kisaverkka ei enää saa olla epämääräistä hölkyttelyä rentoutta hakien, vaan kunnon työstöä. Silloin minulla on hienoista hienoin hevonen, joka on radalla kanssani - ja itsekin nauttii suorituksesta.

Kaikkein onnellisin olen, että selvisimme kuperkeikasta pelkästään kivistävin lihaksin! Ainekset pahaankin tapaturmaan olisivat olleet mahdolliset. Arnikalinimentti ja solarium ovat auttaneet mukavasti molempia. Sanomattakin on selvää, että jokaikinen lukko, solki ja hakanen, johon hevoseni kiinnitetään, saavat nyt perusteellisen tarkastuksen  ja huollon. Suosittelen samaa muillekin.

12 kommenttia:

  1. Oivoi, on teillä riittänyt tapahtumaa retkellänne!! Toivottavasti lastautumisen kanssa ei synny isompia ongelmia - kisoistahan ei kannata välittää, sillä niitä tulee aina uusia! :)

    matalat ruunanpuikulat, loistavaa :D (olisivatkin puikuiloita, eikä palleroita ... ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kisoista en todellakaan välitä - ei tuota karmeaa suoritustakaan kukaan enää viikon-parin päästä muista! Täytyy toivoa, että lastauksesta ei todellakaan tule ongelmaa. Kessi ei varsinaisesti pelkää mitään, mutta osaa olla varsin voimakastahtoinen nuori nainen, kun haluaa. Ja kahdella jalalla se on aika iso.

      Kysyin Kessiltä "puikuloista". Se ajatteli ruispuikoloita=leipää=hyvää. Se oli kai positiivinen ilmaisu :)

      Poista
  2. Sun blogin aukaiseminen on aina yhtä jännittävää. Koskaan ei voi tietää mitä luettavaksi löytää ...
    Sääli että yhden viikonvaihteen aikana menee kahdet kisat plörinäksi, mutta onneksi te olette kunnossa ja pääsitte fiilistelemään kisavarustuksessa kotimaneesissa !
    Ja kyllä; Hänen Ylhäinen Kauneutensa (hevonen tällä kertaa) ansaitsisi varmasti tulla asetelluksi poseerauskuvaan edustavammin. Hevoset ovat harvoin näissä asioissa väärässä ;)
    Uskoisin että ruunanpötkylät komppaavat täysin kylän kauneinta daamia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kivaa aiheuttaa tällaisia jännittäviä elämyksiä....! *pärsk*
      Mietimme hetken, että otamme maneesissa kuvasarjan lainatuissa ruusukkeissa ja pokaali kainalossa, mutta aikuisuus sitten hetkeksi iski. Niissä kuvissa olisi kyllä tullut neitihevonenkin aseteltua nätisti!

      Poista
  3. Olipa reissu! Onneksi lopulta ei käynyt mitään vakavampaa.

    VastaaPoista
  4. Kessiä voi lohduttaa sillä, että Lumia-sohija ottaa ihan täyden vastuun neidin epäkuvauksellisuudesta. Kyllä tulisi paremmalla kuvaajalla ihan samanlaisia kuin Jillan blogissa. :D Tai parempiakin! Korkeampia!
    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kuvaaja, mutta laite... Mutta hei, mullahan on pikku apulainen M, vähän niin kuin James Bondilla. Hienoa!

      Poista
  5. Huh, olipa teillä reissu! Paremmalla tuurilla ensi kerralla sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi niitä uusia kertoja tulee, ja kiire ei ole mihinkään. Kasvattaa mukavasti luonnetta, kun takapakkia tulee kerralla urakalla. Sähläämistä kun on viime päivinä ollut muissakin kuin vain hevosasioissa.

      Poista
  6. Hui! Onneksi ei käynyt kummallekaan mitään. Paniikissa tempova ja riuhtova hevonen ei ehdi katsoa mihin suuntaan kaatuu vaan menee sinne minne painovoima vie. Huh huh.

    Kisoja tulee ja menee, opit on ikuisia! Hyvä, että sait itsestäsi parasta mahdollista irti, edes siellä kotimaneesissa. Ens kerralla vaan sitten äijänä ratsastat menemään siellä kisoissakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ennenkaikkea ettei hevoselle käynyt mitään! Vasta jälkikäteen tajusin, miten paljon oikeasti pelästyin. Onneksi niitä uusia kertoja tulee vielä myöhemminkin...

      Poista