Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

perjantai 4. lokakuuta 2013

Ne ratsastaa sittenkin

Edellisessä postauksessa jäätiin jotenkin odottaviin ja tukkoisiin tunnelmiin. Niissä merkeissä ovat viime viikot menneet. Ratsastaja on kärsinyt selkävaivoista. Niihin on auttanut burana, auton penkinlämmitin ja kuntosalitreeni isoilla painoilla. Aloin jo varsin hyvin olla terveiden kirjoissa, kunnes syksyn flunssakausi ilmoitti tulostaan. Minulla on tällä kertaa valittuna pitkä, tuskainen ja tukkoinen versio. Olisin mieluummin ottanut sen toisen töissä kiertäneen vaihtoehdon, kahden päivän korkean kuumeen!

Kuten ehkä jo tuli aiemmin mainittua, oli Kessi kärsinyt polvivaivoista ja nyt syyskuun puolivälissä oli uuden lääkärintarkastuksen vuoro. Jonkinasteinen helpotus oli, että tilanne näytti paljon valoisammalta. Hoitoa tarvittiin enää vain vähän oikeaan takapolveen. Jos se auttaa - hyvä on. Jos ei, on vuorossa jatkotutkimuksia ja mahdollisen pehmytkudosvamman etsintää. Viikon kävelykuurin jälkeen ensimmäisen ratsastuspäivän olo oli kaamea ja toivoton, mutta sen jälkeen tilanne on helpottanut. Kessi on näyttänyt oikein parastaan ja meillä on ollut kivaa. Mukavana lisäbonuksena olen huomannut, että elokuun hammashoito oli selvästi paikallaan: sekä kädelle painaminen että kuolaimen alle rullaaminen loppuivat molemmat kuin seinään! Ero on ihan huikea ratsastettavuuden kannalta. Myös hyvin vaahtoava suu kertoo, että sillä osastolla taitaa kaikki olla nyt hyvin. Eilen tuli valitettavasti takapakkipäivä jalkojen kannalta: mielestäni Kessi oli taas ep. Vähän pelokkain mielin menen nyt tänään tallille katsomaan, mikä on tämänpäivän meininki.

Tunnelmat vaihtelevat seesteisen onnellisesta vähän/vähän enemmän stressaantuneeseen ja huolestuneeseen. En oikein osaa sanoa, mikä tällä hetkellä olisi päällimmäinen fiilis. Oman osansa alakuloon tuo vanha herra Charly, joka ei ole ollut ihan oma itsensä. Vaikka periaatteessa kaikki on kunnossa, tunnen silti itseni kohtuullisen huonoksi hevosenomistajaksi molempien suhteen.

Hiljaiselon aikana on ollut aikaa lueskella muidenkin kirjoituksia. Terhin erinomainen kirjoitussarja valmentautumisesta on todella lukemisen arvoinen, jos joku ei ole sitä vielä tehnyt. Nooralta olen saanut lukuisia hyviä vinkkejä oman temperamenttisen punaisen tammani ratsastukseen, vaikka ratsastajina painimme ihan eri liigassa. Näiden lisäksi ovat koskettaneet monessa eri blogissa pyöritellyt ajatukset valmentautumisesta, tuesta ja tarvittavasta avusta. Vasta muiden ajatuksia lukemalla huomasin, että olen itsekin lipsunut välillä helppoon vaihtoehtoon: läpiratsastuksen tai muun avun pyytämiseen sellaisissakin tilanteissa, joissa kaiken järjen mukaan pystyisin tekemään asialle jotain myös itse. Se on ehkä ollut tämän kuukauden teemani: antaa tilaa myös omalle kokeilemiselle ja luottaa siihen, että hevonen ei mene rikki tai pysyvästi pilalle, vaikka joka päivä ei olisikaan täydellinen.

Yhdestä asiasta olemme valmentajan kanssa olleet tässä kuussa samaa mieltä: Kessi on henkisesti eri hevonen, kuin alkukesästä tallille tullut tamma. Se on paljon levollisempi ja tyytyväisempi ja ihan eri tavalla on hyväksynyt meidät kaksi omiksi ratsastajikseen. Jotain on selvästi tehty oikein. Epäilemättä sekä terveydenhoidossa että normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä.


Arkistoaarre.
"Pikku"-Kessi 5v loikkaa racing-sarjaa.
Mennäänköhän meidän kohta alkavilla tätitunneilla yhtä innolla korvat hörössä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti