Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kolme minuuttia kivaa

Eivät menneet hukkaan rahat tälläkään kertaa eläinlääkäri- ja hammaslääkärivisiiteistä. Minulla on taas ihan eri hevonen - eli hoitakaa niitä hevosianne, ihan jokaista ongelmaa ei aina ratkaista pelkästään satulan päältä! (Tosin tässä vaiheessa on hyvä iloisen objektiivisesti arvioida hoitoa hyödylliseksi, kun kummastakaan paikasta ei ole vielä saapunut laskua...)

Ensimmäinen selvästi huomattava parannus oli, että ennen lääkärikäyntiä ilmennyt jatkuva päänheilutus on loppu kokonaan! Syy taisi olla eniten hevosen selkään tai takajalkoihin liittyvä, ei onneksi ainakaan pelkästään ratsastajan käteen tai istuntaan kuten olin ehtinyt pelätä. Samoin suu tuntuu selvästi paremmalta raspauksen jälkeen. Välillä tulee hetkiä ja asentoja, jolloin Kessi mielellään tempaisisi pään kohti kattoa ja lähtisi menemään - ilmeisesti haavaumat eivät ole vielä kokonaan parantuneet - mutta näitäkin on selvästi vähemmän kuin ennen raspausta.

Eli sen pituinen se ja he ratsastivat onnellisina auringonlaskuun? No joo... ei tässä silti niin helppoa ole, sillä ratsastus painottuu edelleen vahvasti epämukavuusalueelle. Valmentaja on päättänyt, että nyt treenataan isot virheet pois kertarytinällä. Siispä muotoon ja kokoamisasteeseen kiinnitetään selvästi enemmän huomiota koko treenikerran ajan. Tämä on toki hyvä, ja arvostan isosti sitä, että minun ei anneta jämähtää ikuisesti helppoon ja mukavaan tätiratsasteluun... Kun hevosen pitäisi pysyä nätisti ohjan ja pohkeen välissä oikeasti ja huijaamatta koko treenikerran ajan, valitettavsti on todettava, että sekä kunto että osaaminen loppuu ratsastajan osalta lyhyeen. Osittain tämä johtuu varmaan siitä, että minun olisi helpompaa operoida tappijaloillani vähän siromman hevosen kanssa. Leveä ja pitkärunkoinen tamma hyötyisi epäilemättä ratsastajasta, jolla olisi pidemmät jalat. Se jalan käyttäminen ei to-del-la-kaan ole helppoa, kun ulottuvuus loppuu kesken ja paremmin hevosen ympärille pääseminen johtaa ihmeelliseen könötykseen. Samalla taas ohjien lyhentäminen tarkoittaa, että koen roikkuvani jossain kirahvikaulan päällä kädet suorina. Seuraavaksi hankin ponin, perhana! Antaisin paljon, jos tämän tunteen saisi siirrettyä sille perheenjäsenelle, joka aina jaksaa irvailla, että mitä ihmeen liikuntaa se sellainen on, missä vaan hevonen liikkuu...

Ensimmäiset harjoitukset tähän tyyliin tuntuivat ikävältä väkisinrunttaamiselta. Treenien loppuvaiheessa alkoi kuitenkin helpottaa. On sentään ollut mukava huomata, että Kessin takapää toimii nyt taas hyvin. Se pystyy kokoamaan ja pystyy astumaan takajaloilla rungon alle ja nostamaan etuosaa kevyemmäksi. Se pystyy moneen, jos ratsastaja ymmärtää olla häiritsemättä. Tunnin lopuksi totesin valmentajalle, että olihan minulla sentään kolme minuuttia kivaa, mutta muuten tuntui kovasti työnteolta.

Jonkinnäköistä hetkellistä yritystä kokoamiseen, kuva kuukauden takaa.
Lörppö ohja, kädet sylissä - mutta asu ihan vahingossa sävy sävyyn...
Jotain taisi kuitenkin mennä jakeluun, koska kivoja minuutteja on itsenäisesti ratsastellessa tullut useampiakin. Ihan pieni ratkottava ongelma tässä kuitenkin on: pepun pyöriessä hyvin Kessi on kovin voimansa tunnossa ja haluaisi painaa menemään sellaista vauhtia, että joudun tosissaan (yrittää) käyttää vatsalihaksia ja välillä ohjasotteitakin saadakseni edes jonkinlaisia pidätteitä aikaiseksi. Itse asiassa ennen joulua oli vähän samoja fiiliksiä. En kyllä enää muista, miten silloin sain ongelman korjattua! Saa nähdä, onnistuuko oma vatsalihastreeni tällä kertaa. Vahva, kuolaimessa kiinni oleva hevonen on minulle pahinta mitä tiedän. Hetken kesti tajuta, mistä epämiellyttävä fiilis niillä hetkillä tulee. Mutta sitten se palautui elävänä mieleen: kuolaimeen kiinni puraiseva Setä C, ja sitä seuraava kyyti, jonka hallitsemiseen kukaan muukaan ei koskaan keksinyt riittävän toimivaa ratkaisua...

Kessin kanssa tilanne on toki helpompi. Silti oma järkeni ja puutteellinen fysiikan lakien ymmärrys ei riitä tajuamaan, miksi altajuokseminen ja kaahaaminen korjautuu parhaiten ratsastamalla hevosta vahvasti pohkeella eteen? Se toimii, mutta miksi?

Ja haluatteko kuulla toisenkin osan fysiikan lyhyttä oppimäärää: jos a) satulan etuosaa topataan ja b) hevonen alkaa uudestaan nostaa lapojaan jolloin sen etuosa nousee, niin mihin kohtaan ratsastajaa osuu istuimen etuosa? Kyllä, juuri täsmälleen sinne, mitä ajattelittekin. Kävelen hassusti.

11 kommenttia:

  1. Kysymys: "Miksi altajuokseminen ja kaahaaminen korjautuu parhaiten ratsastamalla hevosta vahvasti pohkeella eteen? Se toimii, mutta miksi?

    Vastaus: Koska altajuokseva hevonen ei ole pohkeen edessä - se ei vastaa jalkaan, eikä puolipidätteeseen oikein, vaan yrittää paeta alta kuin märkä saippua. Kun jalka menee aidosti läpi ja sillä saa vaikutettua kuten kuuluisi menee myös puolipidäte läpi ja homma helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se nimenomaan on, vaikka ajatuksena se on toisaalta jollain tavalla hassu (=eteenpäin menoa hidastetaan menemällä enemmän eteen).

      Poista
  2. Laura on niin oikeassa ! ja tiedan niin hyvin tuon kolme minuuttia kivaa, tunteen ! By the way, mulla on viela isompi polle kuin sinulla vissiin, ja pitkanomainen...jos se ei ole pohkeen edessa, voit ihan unohtaa ratsastuksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosten koosta, tai sanotaanko ratsastajan koon puutteesta: Minä olen 156cm hevonen 165 cm eikä mikään kapea silakka. Todellakin se on saatava ensin rehellisesti pohkeen eteen, että on jotain pitä pidättää, jotain mistä alleastuntaa voi pyytää. Muuten tuleepi megahiki.

      Poista
    2. Mun hevonen 173 ja aika skrode rakenteeltaan. oot niin oikeassa tuosta megahiesta...

      Poista
    3. OK, Laura voitti vielä kokovertailun :D Minulla on silti ne lyhyet jalat, joita saisi venyttää... Tässä viime aikoina on hämmentänyt tosiaan se, että hevonen, joka tavallisesti on ensin hitaastilämpiävä diesel, on nyt löytänyt menovaihteen, johon tuntuu, että en pysty vastaamaan!

      Poista
    4. Ja tottakai siis tuo kunnolla pohkeen eteen on tavoite, johon pitäisi päästä ja joka tietysti korostuu entisestään tason noustessa. Nyt olisi helppo valinta jäädä pikkunätisti hiihtämään samalla tavalla kuin ennenkin ja hyvinä hetkinä puolivahingossa väläytellä parempaa. Työ on vaan nyt ensin tehtävä - ja siinä matkalla kyllä tulee hiki...

      Poista
    5. Se on itseasiassa aika nopeasti ohi tuo tuskanhien vaihe - eikä se edes tule välttämättä siitä, että fyysisesti joutuisi äärettömästi ponnistelemaan, vaan minulla ainakin otti koville luopua saavutetusta mukavuudesta. Olisi ollut niin paljon helpompaa ja kevyempää jatkaa kuten ennenkin, mutta nykyjään sitä ei edes enää niin mieti. Alkuun hiki nousi siitä nöyryytyksen tunteesta kun tuntuu, että pompin, vatkaan, heilun ja huojuun kun vaan annoin mennä liikkeen mukaan enkä saanutkaan yhtään helppoa ja "tuttua askelta".

      Lohdutti kyllä kovasti kun oma valmentaja tässä ihan taannoin selässä käytyään totesi, että kyllähän tuolla saa ihan oikeasti istua, ettei kyllä noilla jaloilla ole helppo rasti.

      Poista
    6. Oivoi, sitä vaihetta odotellessa :) - vaikka tänään oli kyllä jo vähän helpompaa...

      Mutta nyt osuit ytimeen: se on ennen kaikkea se nöyryytyksen tunne, ei mikään muu! Tähän täytyy vielä palata tarkemmin.

      Poista
  3. Koska hevosen (mielestä) on helpompi kaahottaa menemään selättömänä eteenpäin, kuin nostaa vatsalihaksia, käyttää selkänsä lihaksia ja pyörittää liikettä takapään lihaksilla ja nivelillä, tarvitaan ratsastajan pohjetta muistuttamaan siitä, että takapääkin tartteis ottaa mukaan liikkeeseen.

    Trust me, I know, omistan suomenhevosen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi Minna, ihan back to reality -muistutus! Välillä kun olen miettinyt, että ehkä seuraavaksi suokki, kun ne ovat pienempiä ja ja ja... :D

      Poista