Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Täti ratsastaa - tragikomedia neljässä näytöksessä

Alkunäytös, perjantai.

Uusi koulutreeniryhmä, uudet kujeet. Charly sai ilokseen uuden apuohjan, jolla opetettiin hepoa kulkemaan oikein päin ja ratsastajaa tuntemaan, miltä se tuntuu. Tämä oli sitä "mansikkahillonsyöntiä" - hevosellanihan on oikeasti tosi mukava ravi, kun se liikkuu oikein. Kun lähtökohdat ovat kunnossa, pystyn oikeasti keskittymään käteen, jalkaan, omaan asentoon ja ennen kaikkea ratsastamiseen. Charly tekee kaiken isommin kuin tavallisesti. Väistöt menevät ensin pipariksi, mutta eri tavalla kuin yleensä: pienenpienen hikisen ristiaskelen houkuttelun sijaan herra vetää vauhdilla sivuun niin että maneesin seinätkään eivät tunnu riittävän. Mutta tätä se siis voisi olla, joskus!

Jatkonäytös, sunnuntai.

Teemana istunta. Mia oli ollut ratsastuspilateskurssilla, minkä takia minä ja kanssaratsastaja pääsimme ensimmäisiksi koekaniineiksi ja oikein videoitaviksi. Charlyn rooli on jälleen olla enemmän nahkainen jumppapallo kuin uljas kouluratsu. Se tikittää menemään perinteistä, ei niin kaunista tyyliään. Minä yritän pyöristää - siis suoristaa selkääni. Sen lisäksi, että olen nivelistäni kovin yliojentuva, on minulla ratsastaessa hieno  notkoselkä. Nyt yritän päästä kiinni hyvään, suoraselkäiseen istuntaan tavalla, joka tuntuu kovin etupainoiselta ja lytyssä olevalta könötykseltä. Elävät kielikuvat auttavat: takki ryppyyn, quasimodo, riipputissit... Kaikki nämä yrittävät havainnollistaa sitä, että joudun pyöristämään reippaasti ylä- ja alaselkää ja nojaamaan eteenpäin päästäkseni suoraan. Charlysta huomaa hetkittäin pientä positiivista muutosta. Video ei ole kauneinta katsottavaa, mutta on siinä yksi hieno juttu: muutamassa pätkässä näkyy, että Charlyn takaset liikkuvat aika normaalisti, ei taaksepäin potkien kuin potkukelkkaillessa.

Preludi, maanantai.

Kotitallilla vieraisilla, alla vieras ratsu. Millaa ja Charlya yhdistää ainoastaan kimo väritys ja suunnilleen sama kokoluokka. Siinä missä Charly on turvallinen, hitaahko perhefarmari, on Milla armeijan pieni hyökkäysvaunu, joka vyöryy eteenpäin vauhdikkaasti ja päättäväisesti, mutta täysin vailla minkäänlaista taipumista, asettumista tai pohkeen kuuntelua. Alkuun muun hevosen askeletkin tuntuvat oudoilta, mutta vähitellen alkaa sujua. Lopussa minulla on hienosti kulkeva hevonen, jonka kokoaminen ja muoto on ihan samaa luokkaa, kuin mitä Charlylla sain apuohjilla perjantaina aikaiseksi. Taas nähtiin, että ratsastan muita hevosia paremmin kuin omaani! Muutama asia häiritsee: kun sain perjantaina ja sunnuntaina mielestäni ohjalla myötäyksestä jonkinlaisen idean, saan nyt ohjeen olla "heiluttamatta kättä". Hmmm. Kuvittelen, että joskus vielä osaan kuitenkin ratsastaaa. Vaikka meno Charlyn kanssa on välillä takkuista, on kokonaissuunta kai kuitenkin oikea.

Loppufinaali, tiistai.

Uutta esteryhmää! Minulla on aina ollut ihmeellinen asenne estetuntien suhteen: jännitän tunteja aina - joskus enemmän, joskus vähemmän. Estekisoissa taas olen täysi viilipytty. Koulutunneilla samoin - mutta valkoisten kouluaitojen sisässä jäädyn ja lopetan hengittämisen. Nyt jännittää - uusi ryhmä, uusi ope, uusi yleisö... Huomaan nopeasti, että olen kuin moposkootterikuski ferrareiden keskellä. Se ei sinänsä vielä haittaa, mutta saksalainen estehevonen ei ole tänään normaalissa vedossa. Normaalin "hyvällä sykkeellä ja ilon kautta" -tyylin sijaan Charly vain suorittaa ratsastustoimenpiteitä. Minulla on vaikeuksia pohkeen asennon kanssa ja askelpituuden säätely ja ponnistuspaikat eivät löydy ollenkaan kuten normaalisti. Ainoa positiivinen seikka on, että vastoin aiempia kurjasti menneitä harjoituksia Charly sen sijaan kääntyy esteiden välillä ihan napakasti. Saan myös jotenkin kiinni oikeasta rullaavasta laukasta istuntaa pyöristämällä.

Jossain määrin sujuva alkumme tyssää kuitenkin lopullisesti keltapilkulliseen okseriin, joka Charlyn mielestä on jotenkin epäilyttävä. Epäluuloisuus tarttuu luonnollisesti myös kuskiin, joka toisaalta luovuttaa ja toisaalta yliyrittää (jep, tätäkin voi tehdä samaan aikaan) ja loppu on sen verran kaoottinen tohellus, että toivottavasti se ei päätynyt videolle.  Keräilen ylpeyteni rippeitä maasta - laskusuhdanne tulee aina jossain vaiheessa, ja alkuvuoden hyvät hetket alkavat nyt sitten taas vaatia pientä huviveroa. Mutta kyllä tästä vielä noustaan - ja päästään vielä johonkin, vaikka vaikeimman kautta! Luvassa lienee yksityistunteja esteillä hyvän fiiliksen takaisin saamiseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti