Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

maanantai 20. kesäkuuta 2011

"Ja siitä se ajatus sitten lähti..."

Tajusin yhtäkkiä viikonloppuna, että nyt on aika tarkalleen vuosi siitä, kun päätin ostaa Charlyn. Muistan vieläkin sen salamanlailla iskeneen tunteen: istuimme isommalla porukalla Finnderbyn katsomossa syöden suklaakakkua ja juoruten, kun joku mainitsi että kotitallilla pistetään joitain opetushevosia eläkkeelle. Charly mukaan lukien. Tahmainen kakku oli yhtäkkiä kiinni kitalaessani. Pystyin vain vaivoin hahmottamaan ympärillä vellovaa keskustelua ja vielä vähemmän havainnoimaan, mitä radalla tapahtui. Minun oli saatava Charly. En uskaltanut edes kysyä asiasta mitään tarkempaa, koska joku voisi huomata jännittyneisyyteni.

Kotona syöksyin heti nettiin. Siellä oli myynti-ilmoitus, jossa komeili halvempi myyntihinta kuin mitä olin uskaltanut toivoakaan. Sopivasti edellisellä viikolla lomarahat saaneena upposin syvemmälle haaveisiini. Järjen ääni muistutteli välillä, että jos haluaa hyvän ja halvan hevosen, niin pitää ostaa kaksi. Charlya ei missään nimessä voinut silloinkaan tituleerata opetusmestariksi, kilparatsuksi eikä oikein miksikään muuksi kuin kavioeläimeksi. Se oli patalaiska, elämäänsä kyllästynyt ja vanheneva. Ainakin sellainen ratsu, jota en mitenkään voisi pilata? Meillä oli kuitenkin ollut hetkemme: olin ilmeisesti jostain syystä yksi niistä harvoista, jotka ylipäätään saivat eläinparan liikkumaan, joten olin saanut ratsastaa sillä kohtuullisen usein. Estetunneilla se oli päässyt näyttämään minulle ihan erilaista puolta itsestään, joten uskoin siellä kaiken tympääntymisen alla vielä olevan ihan hyvä hevonen. Siitä se ajatus sitten lähti - sain muutaman viikon miettimisajan ja mahdollisuuden ratsastaa sillä kohtuullisen itsenäisesti ennen kauppakirjojen allekirjoittamista. Vähitellen kavioliittomme siis alkoi.



Koska viime päivinä on muutenkin tullut keskusteltua siitä, miten hevosen osto muuttaa elämää, voin tässä huikealla vuoden kokemuksella jakaa muutamia hajanaisia ajatuksia:

  • Se antaa paljon ja ottaa paljon. Aikaa, rahaa... mutta myös se onnellisuus, jota hyvistä hetkistä aina tulee, on ihan vertaansa vailla.
  • Mikään ei tule itsestään eikä nopeasti. Tämä on ollut minulle tärkeimpiä opetuksia varsinaisena "kaikki mulle heti tänne" -ihmisenä. Uudella hevosella ei syöksytä päätäpahkaa kisakentille. Ei ehkä syöksytä ollenkaan - taidot ja kapasiteetti eivät välttämättä riitä. Hevosen omistaminen ei tee kenestäkään automaattisesti taitavaa ratsastajaa. Siksi pitääkin - sekä etukäteen että omistamisen alkutaipaleella - miettiä, mitä pohjimmiltaan haluaa. Haluaako "puskailla" vai kisata kansallista vai tehdä jotain näiden väliltä? Käsitys tästä voi jopa muuttua hevosen omistusaikana, ja sitäkin kannattaa pohtia, onko hankkimassa loppuiän perheenjäsentä vai suoritushevosta, jota vaihdetaan oman edistyksen tahtiin. Omassa päässäni on koko ajan selkeä nälkä oppia lisää ja kehittyä ratsukkona, mutta koko ajan enemmän panostaen hyvään perusratsastukseen ja paljonpuhuttujen hevosmiestaitojen oppimiseen. Charly on perheenjäsen, ja pappa ei minulta enää kiertoon lähde! Se ei kuitenkan tarkoita sitä, etteikö minulla/meillä voisi joskus olla toistakin hevosta muuta käyttötarkoitusta varten...
  • Hevosen terveydentila on ailahteleva ja yllätyksiä voi tulla matkaan. Oma kaakkimukseni sai toisella omistusviikolla kunnon haavan ja tulehduksen suoraan kinnerniveleen, josta alkoi lähes parin kuukauden kuntoutusputki. Vähän huonommalla onnella olisi urani hevosenomistajana voinut olla jo siinä. Riskinsietokykyä pitää mielestäni silti olla: ei hevosta voi kääriä pumpuliin, vaan sen pitää antaa elää hevosen elämää.
  • Hevosen ostohinta on vain pieni osa kokonaisbudjettia, sillä tallipaikat, valmennukset ja varusteet maksavat. Tämä tuskin on kenellekään yllätys... Kuitenkin se, että ostaa "ei-valmiin" hevosen vaatii sitten siellä ratsastajan ja hevosen valmennuspuolella vähän enemmän panostusta. Tämä on ymmärrettävä, ainakin jos haluaa kehittyä.
  • On tärkeää olla taustajoukot, joilta saa tarvittaessa apua. Valmentaja, tallinomistaja, hyvä ystävä ... you name it. Voit varautua siihen, että tulet saamaan pyytämättä varsin laajan kirjon erilaisia enemmän ja vähemmän hyväätarkoittavia neuvoja ja mielipiteitä. Sinun pitää itse osata suodattaa tietoviidakosta itselle sopivat palat. Erehdyksiä ja ylilyöntejä varmasti tulee. Vähitellen se oma linja alkaa löytyä.
  • On erittäin tärkeää, että perhe ja muu lähipiiri ymmärtää ja hyväksyy uuden perheenjäsenen. Parasta on, jos oma kumppani suhtautuu yhtä fanaattisesti intohimoisesti johonkin harrastukseen, joten ymmärtää ajankäytön haasteet ja priorisoinnin. Pelkän sohvaperunan kanssa varmasti voisi tulla vaikeuksia.
  • Kaikki ei mene kuin elokuvissa. "Käytännössä harrasteratsastaja ratsastaa mudassa ja sateessa entisellä ravurilla tai tuntsarilla, saapas hankaa, housut hiertävät ja hevonen on niin raivostuttava, että sen voisi tappaa paljain käsin." (Terhi Laurila, Uuden tyylin ratsastuksenopas, 1995.) Huonoja päiviä ja takaiskuja tulee. Hevosen luonne ja käytös uusissa oloissa voi yllättää. Yhteiselo ei välttämättä saman tien ole varhaisteinivuosien haaveilusta tuttua Brittan ja Hopean saumatonta yhteistyötä joka tilanteessa...
  • Uskokaa tai älkää, entisestä pystyynkuolleesta tuntihevosesta voi saada ihan toimivan hevosen... Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta se valo ja elämänilo joka hevosesta nykyisin välittyy, osoittaa että pieni hevonen nauttii elämästään. Ja se, jos mikä on tärkeää!
  • Se on välillä erilaista, se on välillä yllättävää - mutta silti, juuri päivääkään en antaisi pois.

1 kommentti:

  1. Täällä on toinen, joka on todistanut elämänilon syttymistä entisen tuntiratsun silmissä. Ja se on sanoinkuvaamattoman hienoa :)

    VastaaPoista