Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

tiistai 15. toukokuuta 2012

Ja kevään tullessa rumasta ankanpoikasesta kuoriutui kaunis joutsen

Kun kyselin vähän aikaa sitten toiveita kirjoitusten suhteen, nousi yksi teema selkeästi esille: mitä Lennun selälle tehtiin? Miten sen kuntoa on kohotettu?

Lennu ei ole synnynnäinen valokuvamalli kuten Charly, joten on osoittautunut todella haastavaksi saada siitä mitään kuvia, joissa näkyisi koko hevonen ja mielellään suunnilleen järkevässä asennossa. Pari otosta kuitenkin löytyi, jotka jossain määrin kuvaavat lähtötilannetta ja sitä, missä mennään nyt:

1. Joulukuussa Lennu oli lihasköyhä ja silti ehkä vähän vatsakas. Ruoka ei oikein maistunut, yksi ähky sairastettiin ja käytiin klinikalla asti. Tässä vaiheessa ei ollut suurempia lihasongelmia, mutta hieroja antoi ohjeeksi paljon eteen-alas ratsastusta.


2. Talven aikana ratsastettiin eteen ja alas. Vähitellen pientä muutosta näkyi lihaksistossa ja selän käytössä. Koulusatula topattiin uudestaan, koska se hiersi karvoja takakaaren kohdalta. Karvaton laikku ei välittömästi kadonnut, mikä herätti epäilyksiä siitä, auttoiko operaatio kuitenkaan. Hierojan suosituksesta herkkävatsaisen hevosen ruokavalioon lisättiin mash, jota nirso hevonen pitkään tuijotteli ja suostui kuitenkin yleensä yön aikana sen hörppimään. Lihasmassaa yritin jonkin aikaa kasvattaa Cavalorin muscle buildilla, jota en kuitenkaan saanut hevosta syömään mitenkään mielellään.

3. Eläinlääkäri kävi ja antoi selälle hoidoksi pari hyaluronihappopiikkiä, muistaakseni ihan selän takaosaan. Sain myös ohjeet tarkkailla satulaa ja vaihtaa se, jos karvan hiertyminen jatkuu. Lisäevääksi sain proteiinikuurin, joka nestemäisenä oli helpompi huijata ruoan sekaan eli se saatiin menemään sinne minne pitääkin...


Ja tässä ollaan nyt, toukokuun alkupuolella:



Muutos on jonkun näköinen, eikö olekin? Toki työtä vielä on, mutta kiiltäväkarvainen ja lihaksikkaamman näköinen hevonen antaa ymmärtää, että jotain on tehty oikein.

Ilmeisesti selän piikitys tosiaan laukaisi jonkun kiputilan, kun karvan kuluminen loppui ja jopa todella nopeasti. Nyt hiertymäkohtia ei enää näe. Hevonen käyttää selvästi selkäänsä eri tavalla. Tosin en pidä vieläkään poissuljettuna, etteikö satula menisi mahdollisesti jossain vaiheessa vaihtoon: Lennulla on isot liikkeet ja isot lavat, ja moni maastakäsin tarkkailija on kommentoinut, että vaikka satula sinänsä näyttää istuvan hyvin, liikuttaa hevosen liike satulaa selvästi ratsastuksen aikana. Epäilen, että edessä voi olla vielä samanlainen kierre kuin Lennun sukulaistytöllä Cindalla...

Toinen tuoreehko muutos on lisärehumerkin vaihto. Aiempi Cavalor tuli valittua lähinnä siksi, että sitä löytyi valmiiksi tallilta ja sen pitäisi olla laadukasta ja hyvää. Kuulin kuitenkin kehuja myös muista merkeistä, ja otin kokeiluun Pavon mashin sekä öljyisen myslin. Näiden kimppuun aiemmin nirso hevonen suorastaan syöksyy, eikä vatsakaan ole ainakaan vielä oireillut. Myös kukkaro kiittää, nämä ovat Cavaloria edullisempia!

Jotta mikään ei olisi täydellistä, täytyy myöntää että Leon hampaat ovat nyt vahvasti sitä mieltä, että seuraava raspauskerta voisi olla todella, todella pian. Pystytäänköhän me vielä odottamaan kolme viikkoa?

2 kommenttia:

  1. En suosittele odottamaan hampaiden(kaan) kanssa yhtään ylimääräistä päivää tai viikkoa. Hampaat kun vaikuttavat ja heijastuvat ja kertautuvat niin älyttömän moneen asiaan! Ja siinä vaiheessa jos hevonen jo jollain tavalla oireilee hampaitaan, oire ei ole ihan tuore. Hevonenhan ei saaliseläimenä kipuaan julki huutele. Nimim ell kävi eilen tsekkaamassa tilanteen ja tulee huomenna raspaamaan... Kun hevosensa kanssa on päivittäin tekemisissä, pienetkin muutokset sen käytöksessä huomaa, Itse huomasin, että hevonen ei syönyt yhtä nopeasti kuin ennen, ja on ollut useammin tahmeampi ratsastaessa, joskus kiusaantui pään harjaamisesta, kaikkea sellaista ihan pientä, jota välillä oli ja välillä ei, ja välillä jo mietti, että kuvittelen vain, että hevonen on hieman vaisumpi ja hetkittäin hankalampi käsitellä. Toivottavasti huomisen raspauksen jälkeen tulen huomaamaan kaikenlaisia positiivisia muutoksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa - odottaa ei kannata! Meillä on jo aika varattuna kesäkuun alkuun, mutta yritän vielä, josko saisi sitä aikaistettua. Tänään tosin kävi hieroja ja löysi pientä kipeytymistä muualta - josko siellä olisikin syy sille kokemalleni pään heittelylle ja hermostumiselle... Nyt varmaan muutama päivä on pakko seurata tilannetta, kun tälle viikolle ei raspausta kuitenkaan saa.

      Oman hevosen kanssa on tosiaan siinä mielessä helppoa, että oppii tulkitsemaan pienenpieniäkin muutoksia ja reagoimaan yleensä melko nopeasti. Kerro ihmeessä teidän kokemuksia, miten tilanne muuttuu raspauksen jälkeen!

      Poista