Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kadonneen laukan metsästäjät

Yksi todellinen kummallisuus yhteistyössäni Lennun kanssa on ollut, että laukkatyö kotioloissa ei suju. Sen sijaan nyt jo muutaman kerran kisoissa on tuomari kommentoinut "mukavaa ja sujuvaa" tai "tahdikasta ja hyvää" laukkatyöskentelyä. Kotona ollaan oltu kaukana siitä - suoritus on ollut enemmän  "purista, jahtaa ja nylkytä" -osastoa, josta eräitä  muitakin on moitittu. Ei siis ihme, että alkeisponiratsastajan asennolla ja epätoivoisella jahtaamisella saa aikaiseksi rikkoja raville, etenemätöntä laukkaa kaula sivulla ja yleisen kaaoksen tunnille osallistuessa. Yksin ratsastaessa taas on ollut helppoa vältellä ongelmakohtia eli erityisesti vasenta laukkaa. Kun eihän sitä tiedä, jos se on oikeasti kipeä eikä siksi halua laukata...

On hyvä, että minulla on valmentaja, joka todella selvästi näkee lävitseni, ja tietää, milloin en pysty tai jaksa oikeasti - ja milloin vain selittelen. Selittelyt eivät menneet nyt enää läpi, vaikka sitkeästi yritin jopa väittää olevani maailman huonoin ja siksi vasen laukkakaan ei voi sujua. Kaikkia muita toooodella hyviä tekosyitä en saanut edes luetella: 1) kentän laidalla oli yleisöä, 2) tarvitsen valmisteluaikaa (esimerkiksi seuraavaan viikkoon), 3) on kuuma ja hevosella on hiki, 4) on se varmasti oikeasti kipeä, 5) minulla ei ole raippaa, 6) kannukset ovat varmaan vinossa, 7) minullakin on kuuma ja hiki, 8) voin törmätä muihin, 9)janottaa jne...

"Laukkaa, prkl!" kajahti kentän laidalta aika kuuluvasti ja samansisältöisiä jatko-ohjeita seurasi perässä. Ja minä raukka jahtasin hevosen laukkaan. Muutaman kerran sama näytös vielä toistui, mutta sitten ilmeisesti sain itseni järjestykseen tai hevosparka oppi suomea sen verran, että kuvitteli valmentajan ja ratsastajan viljelevän "prkl" -ilmaisun tarkoittavan toivottua kolmatta askellajia. Mutta ihme tapahtui. Laukka ja nostot alkoivat sujua. Tämä johtui epäilemättä enimmäkseen siitä, että ratsastaja alkoi vihdoin uskoa itseensä.

Tarinan opetus: kaikki on taas kiinni asenteesta. Se on epäilemättä suurin ongelma ratsastukseni suhteen. Kuulemma minulla on kaikki edellytykset kehittyä ja ratsastaa hyvin, kun saan asenteeni kuntoon. Silloin minulla pitäisi olla kaikki riittävät työkalut ongelmien ratkaisuun. Lopputunnin ratsastin hyvin, kuulemma sillä tavalla, mitä halutaan saada joka kerta näkymään.

Seuraavana päivänä piti tietysti tarkistaa omin päin, jäikö laukkakoulusta mitään mieleen. Koska en tietenkään voinut tehdä asiasta liian helppoa, virittelin pitkästä aikaa paikalleen estesatulan. Lyhyillä jalustimilla könöttäminen tuntui aluksi vieraalta ja siirtymisissä kiroilin alkuun häiritsevän isoliikkeistä hevosta. Mutta laukat alkoivat rullata molempiin suuntiin! Siinä missä oikeaa on ollut helpompaa kontrolloida, pääsin nyt vasemmankin osalta välillä kontrolloimaan tahtia ja askeleen pituutta hyvin. Ja lisäämään - kyydissä oli mukava olla, mikä innosti kokeilemaan aina vaan reippaampia kuvioita sekä erilaisia kaarroksia, vastalaukkoja ja vaihtoja. Mopo lähti vähän käsistä eikä seuraavan päivän tunnilla ollut enää ihan yhtä skarppia hevosta ja ratsastajaa, kun itsenäiset laukkatreenit venähtivät kokonaisuudessaan puoleentoista tuntiin. Mutta vaikka hevosen ja kuskin "muodossa" olikin puutteita, ei laukannosto ja liikkeen eteneminen enää ollut ongelma. Koskaan ei lakkaa hämmästyttämästä, miten kevyttä ja helppoa työnteko voi olla silloin kun säädöt ovat kohdallaan.

Sitä vaan ihmettelen, että näillä kokemusvuosilla olisi pitänyt tietysti muistaa ja ymmärtää, että ei rankempia puolentoista tunnin treenejä kesähelteillä vedetä pitsisillä ja söpöillä alushousuilla. Tyhmästä päästä kärsii koko (ala)ruumis.

4 kommenttia:

  1. Hienoa! Paitsi ne pöksyt. Ei hyvä. I feel you!

    Minä hastoin sinutkin vkertomaan elämäsi aakkoset. Tai vaihtoehtoisesti 11 tärkeää kirjainta. Ohjeita löytyy blogini Haastemies-välilehdeltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, huomasinkin haasteen! Olen keksinyt jo aika monta kirjainta...

      Poista
  2. Täytyy mainita, että aina ei pelasta edes ne kauhtanat mummopökätkään. :D

    Tämä oli kyllä mielenkiintoista tekstiä! Itse olen niin selittelyiden maailmanmestari. Juuri tuo on ollut isoin tekosyy miksen voi laukata kuin pienen pätkän kerralla, etten törmää keneenkään. Tai sitten tuo kohta kentästä on vähän pehmeä.. No kun eilen Tahvolla oli niin pitkä maastoilu niin ei kiusata sitä tänään. Seli seli. Koitan imeä vaikutteita täältä ja saada asennetta kehiin. Mäkin tarvin jonkun karjumaan kentän laidalle..

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Otetaanko tavoitteeksi, että selitelllään vähemmän ja tehdään enemmän? Mutta voi vitsi, on se hienon näköinen eläin tuo sinun Tahvo!

    VastaaPoista