Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kuinka kasvatetaan luonnetta

Harva asia ottaa päähän niin paljon kuin oma tyhmyys - paitsi jatkettu oma tyhmyys.

Kun koko kevät on enemmän ja vähemmän ollut iloista edistymistä ja ongelmatonta oppimista, on selvää, että se toinen vaihtoehto tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, on joitain "pieniä" merkkejä ollut näkyvissä huhtikuun puolivälistä lähtien. Silloin kuitenkin tuntemukset siitä, että kaikki ei ole ihan yhtä hyvin kuin ennen, kuitattiin pitkälti luulosairaudeksi sekä omasta että valmentajan toimesta. Kaikki kuitenkin pelitti ihan riittävän hyvin, että mihinkään erityistoimiin ei katsottu olevan tarvetta.

Toukokuuta kohti mentäessä jouduimme tekemään selvästi normaalia enemmän töitä treeneissä. Aina kuitenkin löytyi mahdollinen selittävä tekijä, jonka takia en pahemmin huolestunut. Ensimmäinen kisavisiitti hyvinsujuneen alkukauden jälkeen oli pieni pettymys. Totaalihyytyminen radalla tuli pistettyä kuitenkin enimmäkseen liian pitkän verkan ja oman löysyyden piikkiin. Tämän jälkeen jatkettiin kotona iloista hampaat irvessä väkisinratsastusta, koska kyllähän minä nyt perhana sentään omat virheeni pystyn korjaamaan ja samanlaista löysäilyä ei enää sallita. Kivat harrastusfiilikset summasi erään perjantain iltaratsastelut tallikavereiden kanssa, jolloin jokaisella meistä yleisin käytössä ollut sana oli se v-alkuinen.

Sitten vielä omat rataharjoitukset, joista käteenjäämisenä iso kasa ansaittuja pyyhkeitä. Ja mitä tekee tosi tyhmä ihminen? Lähtee jatkamaan väkisin vielä seuraavana päivänä kisoihin, koska minähän en anna periksi. Hevoselämän ulkopuolinen elämäntilanne ei ole tällä hetkellä ihan helppo, ja tarkoitus oli näyttää ennen kaikkea itselleni, että en anna minkään ulkoratsastuksellisen huolen vaikuttaa tekemiseeni. Lopputuleman voi arvata. Mutta tulipa sentään tehtyä hyvä alkuverkka, jonka aikana varmaan ekoja kertoja ikinä pääsin missään vieraassa paikassa oikeaan flow-tilaan. Sen takia ehkä kannatti ajella?

Kotimatkalla soitin valmentajalle ja sanoin, että nyt kyllä tuntuu vahvasti siltä, että jotain on vialla. Vaikka oma keskittyminen ja yrittäminen on parantunut, eivät pisteet vaan riitä, jos etenkin laukka ei rullaa ja siitä lopputulema on tasaista viitosta. Samoin alkoi selvästi tuntua siltä, että hevonen vetää itseään pitkäksi ja raskaaksi eikä mielellään käytä takapäätään millään tavalla. Paluu syksyyn 2013?

Vasta tämän jälkeen tipahti sähköpostiini jo edellisenä päivänä omalla tallilla kuvattu videonpätkä, ja pakkohan sen nähdessään oli myöntää, että sen näköisestä esityksestä en itsekään kenenkään päätä silittelisi. Videolta näkyi selvästi Kessin tyyppivika: selän jumittuessa ja takapään mekaniikan pettäessä liikettä tasapainotetaan pään heilutuksella. Ja sehän heilui kuin hevikeikalla. Olisinko liikkunut mihinkään julkiselle paikalle, jos olisin nähnyt tämän ajoissa? Arvatkaapa kaksi kertaa.

Tämän viikon alussa yritin korjata asioita vielä tunnilla. Ei ollut kivaa, paitsi valmentajalla, joka naureskeli, että hänestä on kiva katsoa kun olen itselleni niin vihainen. Se kuulemma kannatti: suunnattoman väännön ja taistelun jälkeen sain hevosen toimimaan toivotulla tavalla, mutta helppoa se ei todellakaan ollut. Kuulemma pääsin sen kerran myötä "ratsastajana seuraavalle tasolle" whatever that means. (Itse epäilen, että lähinnä ketutuksen ja hien määrässä ?) Sen seuraavan tason toistaminen meni kuitenkin vaikeammaksi päivä päivältä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Kessi höntsii eteenpäin rennosti niin kauan kuin saa mennä pitkänä ja matalana, mutta mikään kokoamista vaativa ei onnistu kuin ehkä pari askelta kerrallaan. Muutenkin meno on rentoa kuin rautakankea taivuttaessa.

Nyt liikutaan, hierotaan, lääkitään ja odotetaan lääkäriä. Pääasiallinen uskomus tällä hetkellä on, että Kessin perusongelmien vaatima säännöllinen lääkärintsekkaus vain pääsi liian pitkäksi. Toisaalta on mahdollista, että perusjäykkyys on viimeistelty jollain oma-aloitteisella tyhmäilyllä tarhassa tai muuten. Että näissä merkeissä sitten mennee alkukesä, lääkäriä odotellessa ja sen jälkeen todennäköisesti hitaasti kuntoutellessa. Jo aikoja sitten varattu hammaslääkäri osuu näppärästi samaan sumaan, joten nyt pistetään sitten kerralla kuntoon etu- ja takapäätä.




Oma fiilis on ollut aikamoista sontaa, minkä takia sain valmentajalta omituisimman kotitehtävän ikinä. Otsikolla "kato nyt vähän ittees" minut määrättiin tuijottamaan läpi omia ratsastusvideoita viime vuosien ajalta. Pakko oli myöntää, että onhan tässä viimeisen puolen vuodenkin aikana tapahtunut melkoista kehitystä, vaikka tällä hetkellä on kovin vaikea uskoa mihinkään uuteen nousuun. Ei olla silti kuulemma vielä lähelläkään sen paremmin ratsastajan kuin hevosenkaan kapasiteetin rajoja ja tällä hetkellä ison siivun epäonnistumisista voisi pistää myös hevosen piikkiin. Ehkä omakin usko tähän jossain vaiheessa voimistuu, vaikka tällä hetkellä on vähän vaikeaa hakea positiivisia puolia ihanasta, rentouttavasta harrastuksesta...

Neiti Hevonen on kaikesta huolimatta kovin tyytyväisen oloinen ja rymistelee innokkaana tarhan portille aina tullessani sitä hakemaan. On liikuttavaa, miten tosissaan se yrittää joka päivä, vaikka kunto ei tällä hetkellä kovin paljon sallikaan. Tämä koskettaa. Haluan olla sen luottamuksen arvoinen.

Mihinkään ei ole onneksi kiire. Kesä tulee ja aurinko paistaa.

6 kommenttia:

  1. Ollaanpa sitä nyt ankaria itselle!

    Kaksi askelta eteen, puolitoista taakse kuuluu tähän lajiin.. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, positiiviset ihmisethän ajattelevat, että moka on mahdollisuus jne... Mun lajiin kuuluu yksi eteen, kaksi taakse ;)

      Poista
  2. niin tuttua, niin tuttua....perfektionismi ulotetaan myos harrastukseen, terveisin kohtalotoveri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaan jännä, kun perfektionismi ei ulotu ihan kaikkeen. Esim. kodinhoitoon...

      Poista