Kisaheppa on eri heppa

Lauantaina käytiin kokeilemassa vähän kisaelämää Lennartin kanssa. Tavoitteet eivät olleet korkealla: ominpäin harjoittelu oli ollut vähän tahmaista, ja ajattelin lähinnä joutuvani työntämään lötkön hevosen radan läpi. Mutta tarkoitus olikin lähinnä harjoituskilpailuilla kokeilla, miten hevonen kisapaikalla käyttäytyy ja onko se jollain tavalla erilainen kuin kotona.

Sain mukaan ihan oikean kisahoitajan! Groomilla oli omat tavoitteet: päästä letittämään ja puunaamaan hevosta sydämen kyllyydestä. Vastapainoksi minutkin komennettiin valkoisiin housuihin ja "siistiin asuun" vaikka mutisinkin vastalauseita palelemisesta ja untuvatakin mukavuudesta. Pikkuisen palautetta tuli myös hapsuharjaisesta hevosesta - Brooken peikkotukka ei ole kuulemma mitään, kun vertaa joidenkin muiden karvaisiin hevosiin!

Toinen groomin tärkeä tehtävä oli tietysti kuunnella ratsastajan panikointia ja rasittavan syväluotaavaa itseanalyysia ennen ja jälkeen. Tsempata sopivasti ja olla myös rehellinen oikeissa paikoissa - tamperelaanen kisahoitaja kun ei turhasta kiittele, vaan osaa pitää liikoja itsestään luulevan kuskin sopivasti maan pinnalla ("ei tehrä tästä ny mitään numeroo" jne...)

Auto kulki hyvin, kisapaikka löytyi ja matkustaja oli tyytyväinen. Suurimman yllätyksen koin, kun nousin ratsaille. Nolona täytyy tunnustaa, että olen kuvitellut pikku Lennun olevan sellainen tasainen pulla, joka teknisesti osaa (halutessaan) suorittaa vaativan asiat, mutta joka ehkä asenteeltaan ei ole todellinen kilpahevonen eikä siksi oikein ole suurille kisakentille astellutkaan. Ja että ne liikkeetkään eivät ole ihan suuren maailman luokkaa. Mutta tapahtui maailman nopein muodonmuutos: sillä hetkellä, kun hevonen havaitsi olevansa kisoissa ja näki, että valkoisten aitojen sisään mennään, se valaistui. Vai miksi muuksi voisi kuvata ilmiötä, jossa yhtäkkiä se kasvaa korkeutta, lyhenee, nappaa takapään alle ja alkaa näyttää parastaan. Etujalatkin alkoivat nousta ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Ei haitannut yhdeksän ratsukon yhtäaikainen verkka, ei päälle hyökkäävät ponit, ei ulkoa kuuluva melu - Lennukka oli toteuttamassa suurta kutsumustaan. Ei tarvinnut olla kovin hyvä eläintuntija nähdäkseen, että hevonen nautti täysillä.

Pois alta ponit ja männynkävyt! Täältä tullaan...

Also introducing... The Hampaat. Kieli ulkona suusta on virhe, hampaat kai ei?

Tarkemmin katsoessa alan epäillä, että takin sisään on jäänyt henkari tai jotain muuta outoa. Quasimodo-selkää ollaan toki jatkuvasti harjoiteltu viime keväästä, mutta olenko oikeasti kasvattanut kyttyrän?

Verkka oli varmaan upeimpia ratsastuksia, jota olen tuolla hevosella (tai millään) ratsastanut. Homma kuitenkin osin lässähti, kun jäimme tuomarin eteen. Minä jännityin, koska halusin keskittyä tekemään "oikein" - ja innostunut pikku Stubb päätti näyttää samalla tuomarille kaikki temput, jotka hän osaa - koska niitähän ollaan tultu esittelemään, eikös? Kisahoitaja katsoi radan reunalta, että hevosen ilmeestä näki, että nyt lähtee - ja lähtihän se. Muutama ylimääräinen laukanvaihto! Ihme, että saimme niistä vain 2 ja 3 pistettä, kun ne olivat oikein mallikkaita vaihtoja...? (Turhaa pilkunviilausta selittää, että tällaisia ei ohjelmaan kuulunut.) Parissa kohdassa tuli selvästi ainoastaan ratsastajasta johtuvia rikkoja ja virheitä, kun menin vähän käsijarru pohjassa pelätessäni lisälaukkoja ja lisävaihtoja. En ymmärrä, miksi kisasuoritus menee niin jännittyneesti - siitäkin huolimatta, että yritin selittää ja poistaa tuota jännitystä ennen suoritusta myöntämällä sen rohkeasti ääneen? Joukossa oli hyviäkin hetkiä, mutta ei samanlaista rentoutta kuin kotona.

And here my troubles began.

Hetkittäin myös fiini tanskalainen dressyyrihävonen.

Huomatkaa myös hienot letit. Ensi kerralla pro-groomi saa letittää myös ratsastajan.

Lopputulos siis...ööö. Mutta silti olen onnellisempi kuin ikinä ennen koulukisojen jälkeen. Että ratsastettavana onkin niin hieno hevonen! Ja että tulospaperissa oli kuitenkin virhekohtia lukuunottamatta tasaisesti kuutosta ja jopa seiska (Seiska!!! Minulla!!!), vaikka oma istuntani ei ollut niin hyvä kuin kotona. Jatkoa siis seuraa: tavoitteena saada nyt virheet pois suorituksesta. Osaan paremmin varautua, kun tiedän löllöstä perhefarmarista tulevan kisatilanteessa pikkuinen formula. Ja toivottavasti opin löytämään sen formulahevosen myös kotona? "Kisaheppa on eri heppa", totesi aina niin viisas kotikannustusjoukko.

Koska isoin ongelma suorituksessa on kuski, joka jäätyy heti ollessaan "arvosteltavana" täytyy arvosteltavaksi mennä riittävän monta kertaa jännityksestä pääsemiseksi. Lisää kisoja siis ja ensi kerralla yleisön yllytyksestä Charlykin reissuun mukaan?

Toinen pikkuformula odotti kotona. Vuokraajan sairastelun ja omien kisakiireiden johdosta Charly sai pari ylimääräistä vapaapäivää, ja alkoi olla vähitellen pieni tikittävä aikapommi. Hankitreenit olivat kuitenkin mukava tapa purkaa liikaa energiaa. Onneksi Charly oli tarkka ja mamman etua ajatteleva poika ja havaitsi ajoissa kauempaa lähestyvän Kirkkonummen moottorikelkkamurhaajan! Ihmiseltä olisi jäänyt tällainen uhka kokonaan noteeraamatta ja ties mitä sitten olisi käynyt... Hanki hidastaa mukavasti neuvotteluita poistumissuunnasta ja -nopeudesta. Jonkin ajan päästä mukava puuskutus jo kertoi, että normaaliin työrytmiin voidaan palata.

PS. Anniinalle tiedoksi kuntohaasteen ensimmäisen viikon edistys: yksi pilates, kolme salikäyntiä. Laskiaispullia ei lasketa.