Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kylki kyljessä

Eilen kuulostin ehkä vähän negatiiviselta. Syyttä. Mutta sunnuntaina oli todellinen "toivottavasti kukaan ei näe" -tilanne, joka on pakko raportoida. Toisaalta se oli sen luokan show, että ratsastajaa itseäänkin naurattaa. Nauratti jo tapahtumahetkelläkin.

Pakkasta oli rapsakat -28 astetta mutta päätin silti ratsastaa Charlyn. Pohjoisen tyttö kun ei pakkasta pelkää ja omahyväisyydessäni muistan aiemmalla tallilla saamani kehut siitä, miten olen "oikea vanhan ajan hevostyttö" kun en anna kylmän ja talven häiritä. Että kyytiin vaan. Päälläni oli tosin kunnon varusteet: toppahousut, untuvatakki ja Sorelit jalassa. Toppahousujen alla pari kalsarikerrosta ja untsikan alla todelliset luottokamat: villainen aluspaita ja Pikeurin polartec-vetoketjupoolo. Ei ollut todellakaan kylmä, mitä nyt vähän viima poskia nipisteli.

Challe vanhana tuntiratsuna on toki tutustunut ratsuhevosten ammattiyhdistysliikkeen sääntöihin, ja tietää että ei ratsastuskouluillakaan tehdä töitä alle -15 asteessa. Suunnittelemani mukava maastoilu vaikutti sen mielestä erittäin huonolta ajatukselta. Kuntoonlaittokin oli ollut melkoinen tahtojen taistelu, kun tallissa pörisevä ja ihanasti kuumaa ilmaa puhaltava lisälämmitin meni selvästi sarjaan "yhtä epäilyttävä kuin moottorikelkka", mitä tyhmä ihminen ei suostunut ymmärtämään.

Työnsin jalkani jalustimeen. Tämäkin vaati jo pientä akrobatiaa toppahousuissa. Challellahan on tunnetusti epämiellyttävä tapa lähteä pyörimään selkään noustaessa, jota olen sitkeästi yrittänyt kitkeä Kyran klassisella sokeripalapalkinnolla. Nyt olisi näköjään taas karkkien aika, koska keppostelu kiinnosti enemmän kuin seisominen. Kun olin vihdoin päässyt jalustimeen käsiksi ja puoliksi ilmaan maan ja satulan välille, lähti herra hevonen liikkeelle. Tarmokkaaseen käyntiin, joka aika pikaisesti muuttui vielä päättäväisemmäksi raviksi. Ja siinähän roikuin kyljellä: jalka jalustimessa, toinen jalka jossain taaksepäin ojennettuna, kylkeen nojaten ja ohjat nätisti käsissä. Ajattelin, että eihän tässä mitään - irtojalka vaan sujuvasti selän yli ja satulaan, mutta untuvatakki+toppahousut -yhdistelmä päätti toisin. Housut kiristivät ja muutenkin olin tönkkötopattu ja liikuntakyvytön. Oman kivan lisämausteensa ahdinkoon lisäsi satula, joka ei ollut omani. Se kaikkein kallein sovituksessa olevista satuloista, jonka vahingoittaminen ei oikein houkutellut...

Painelimme ravissa pitkin pihaa. Challe, jonka CV sisältää myös kohdan "toiminut aloittelevien vikeltäjien hevosena" ei ollut millänsäkään epätavallisesti jakautuneesta kuskin painosta. Itse ehdin ajatella aika monenlaisia asioita. Janne Berghiä, joka KORKin gaalassa ratsasti korkeampaa koulua naistensatulassa. Malin Baryardia. Kallista lainasatulaa. Sitä, koska viimeksi olen pudonnut. Sitä, kuinka kömpelö mahdollisesti olenkaan. Että toppahousut hiertävät. Että ovathan muutkin kunnostautuneet melkein vastaavilla tavoilla. Ehkä.

Itse asiassa siinä kyljellä oli oikeinkin mukava ja tukeva olo. Olisihan siinä voinut pidempäänkin olla, mutta kun vauhti koko ajan kiihtyi, katsoin paremmaksi jalkautua ennen kuin vetäisimme täyttä laukkaa autotietä pitkin. Alas pääsin kohtuullisen hallitusti, en yhtään muksahtanut.

Koko elämys oli aika hupaisa! Olen viime aikoina aika paljon jumppaillut Charlyn selässä muutenkin, mutta yllätin itsenikin roikkumalla sitkeästi kyydissä. Vatsalihakset kiittävät hyvästä treenistä, samoin gluteus maximus. Ja enkä oikeastikaan ole varma, oliko hyvä ettei kukaan nähnyt, vai olisinko mieluummin tarjonnut hilpeitä hetkiä lukuisillekin katsojille.

"Ai silleen kun Tex Willerissä?" kysyi Herra Ekonoomi kun raportoin kotona päivän tallikuulumisia.

Malin tekee sen silti paremmin:


PS. Leonin kanssa on erilaiset ongelmat. Alustava harjoittelu kouluradan ratsastamisesta on alkanut. Haasteena on valita turvallisen hiihtämisen ja näyttävämmän tempon välillä. Vaihtoehto "tahti, ryhti ja puhti" toimii yleisesti ottaen varsin pisteitä keräävällä tavalla, mutta siinä kivaksi lisähaasteeksi muodostuvat kohdat "lävistäjällä harjoituslaukkaa", johon saan pyytämättä ja yllättäen extraherkkuna laukanvaihdot - hyvällä onnella vain yksittäisen, huonommalla onnella komeasti sarjassa...

10 kommenttia:

  1. Heh, kuulostaa niiiiin kovin tutulta. Vähitellen ollaan saatu kitkettyä pahimmat alta poistumiset pois, ja nykyään yleensä pelkkä "HEI!" riittää seisauttamaan hevosen niille jalansijoilleen. Vähän eri tavalla olen ratkonut ongelmaa, sen sijaan että kiipeäisin aina normaalisti kyytiin, jäänkin välillä roikkumaan jalustimeen kuin nuorta hevosta totuttaessa. Ja satulaan istuttuani odottelen hetken aikaa vielä hetken ennen kuin pyydän hevosen liikkeelle. Nykyään lähes joka kerta malttaa odottaa.

    Vaan se lähtötilanne oli paria astetta koomisempi. Isoimmat ongelmat tosin tuli yleensä siinä kun täti (joka on notkea kuin norsu) yritti kiivetä selkään ilman satulaa. Niin paljoa en tuohon hevoseen luota, että uskaltaisin enää yrittää nostaa jalan selän yli, vaan hyppään ensin mahalleni selkään ja kiipeän siitä istumaan. Suoraan istualleen yrittämiset loppuivat siihen kun aiheutettiin vanhan tallin teineille hysteerisiä hihityskohtauksia - Hupi poistui kahdesti alta kun olin ponnistamassa, tuloksena maassa selällään makaava ja kiroileva täti. Nykyisiä tallilaisiakin Hupi on kyllä säännöllisesti hauskuutettu hölkkäämällä pitkin pihanurmikkoa kiroileva täti mahallaan selässä maaten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, tämä paikallaan seisominen on ollut iso haaste! Välillä se oli jo hyvin hallussa, mutta kertausharjoitukset olisivat nyt selvästi paikallaan. Lennullekin piti opettaa sama - sen edellisessä kodissa on ilmeisesti suorastaan opetettu kaikki lähtemään heti kun ratsastaja on jossain määrin kyydissä. Nyt se seisoo paikallaan kuin tatti - minulle. Muiden kanssa näyttää äkkilähtö vielä onnistuvan.

      Ja hih, voin kuvitella miltä tuollainen mahallaan roikkuminen näyttää (ja tuntuu)! Sinänsä hyvä idea, pitäisi ehkä testailla...

      Poista
  2. Entisten raviratojen vauhtiveikkojen opettaminen paikallaanoloon sillä välin kun täti toppavarusteissaan tai ihan missä milloinkin pyrkii kyytiin, on ollut haastavaa. Ravureilla kun useimmiten lähdetään suoraan tallista kärryt perässä ja yleensä hölkkäravia. Siinä ei paljon odotella.

    Kahdeksan vuotta melkein on mennyt ja kyllä, välillä pääsen pyytämään, että NYT voisi lähteä. Useimmiten en. Toisen kanssa viidessä vuodessa ollaan edetty siihen, että kun rouva ruskea hevonen tuntee ahterini painon (juu-u, sitä ei voi olla tuntematta) satulassa/selässään, se lähtee automaattisesti etenemään ripeästi, yleensä puolijuoksua. Selkään kuitenkin nykyään jo pääsee, vaikka siihen menisi vähän kauemmin kuin puoli sekuntia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin niin helpottava kuulla, että tätä tapahtuu muillakin! Ja muistuu mieleen yhdeltä edelliseltä tallilta myös siellä asustellut ex-ravurisuokki, jolle selkäänpääsy oli kanssa vaikeaa (sitten kun ratsastaja oli siellä, niin homma kuitennkin sujui hyvin). Omistaja oli keksinyt hommaa helpottaakseen laittaa hevosen kuntoon aina tallin sisällä käytävällä ja kiivetä siinä selkään - ja sen jälkeen pyytää jotain muuta päästämään irti hevosta kiinipitäneet riimunnarut. Ihan tervehenkinen idea tämäkin, siinä oli myös narujen avaaja aikamoisessa allejäämisvaarassa...

      Poista
  3. Täällä yksi kunnostautunut |o

    Reipas olit, kun pysyit kyydissä! Ja laskeuduitkin elegantisti jaloillesi! Kylki vasten kylkeä, pum pum :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin elegantisti kuin toppahousuissa pystyy:) Siinä oli kyllä oikeasti aika mukava roikkua - olen ehkä löytänyt sisäisen vikeltäjäni?

      Poista
  4. -28! Ohhoh! Gumskissa oli illalla vain -9 ja siellä on yleensä aina vähän kylmempi kuin muualla Espoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vuosien ajan totuin siihen, että lämpötila välillä Leppävaara -Nupuri putoaa aina säännölliset neljä (4) astetta. Aina. Kirkkonummi näyttää nyt olevan oma lukunsa - siellä ollaan kai jossain kukkuloiden keskellä ja paikallinen lämpötila tallin pihalla voi olla todella muuta kuin missään muualla.

      Poista
    2. Gummskissakin on yleensä kylmempää kuin meillä kotona 5 km:n päässä. 4-5 astetta päti meilläkin tiistaina.

      Poista
  5. Miulla on vissiin käynyt hyvä tuuri näiden omien kopukoiden kanssa, ne on ripeitä hommissaan, kyllä, mutta myös nopeita oppimaan (lahjottavissa). Ja kun menen aina jakkaran päältä selkään, ne nykyään kiertävät jakkaran hienosti ja asettuvat asemiin kun sanon "nätisti" eli ihan kuin tätiratsastajan hevoset konsanaan. ;)
    Olen juuri tuota tallinkäytävällä kuntoon ja kyytiin-juttua tehnyt molempien kanssa. Tosin miulla harvemmin on kukaan ollut laskemassa irti, eli ihan itse olen sen sitten tehnyt. Nää meidän matamit ei tallista säntäile (kuka sitä nyt ruokapatojen äärestä) mihinkään, eli ihan rauhassa olen saanut näperrellä ketjut irti riimusta ja riimun päästä ja sittenkin on ollut vähän sellainen olo hevosilla, että "Onko ihan pakko mennä hommiin?" ;D Pihalla askel on kuitenkin jo reippaampi.

    VastaaPoista