Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

torstai 6. tammikuuta 2011

Uutta alkua

Uuden vuoden alussa on aina hyvä miettiä tavoitteita ja toiveita. Periaatteessa ne ovat helpot ja selvät: 1) saada hevonen kulkemaan rennompana ja pyöreämpänä, 2) kehittää omaa istuntaa ja 3) esteillä nostaa vähän korkeutta ja päästä kisaamaan.

Ykköstavoitteelle oli ainakin loma tehnyt hyvää: herra C on ollut nyt muutaman päivän varsin rento ja kulkee enimmäkseen oikein päin. Pyöreyttä ja muotoa saa vielä hakea, mutta parempaan suuntaan olemme menossa. Toivottavasti suunta jatkuu näin. Muistelen entisen tallikaverin sanoja, että entisen tuntsarin kanssa saa töitä tehdä ainakin vuoden, että vanhoista huonoista käytännöistä pääsee eroon. Nyt vaihteeksi usko riittää siihen, että suunta ja kehitys on oikea.

Esteille meidän vakiotreeniryhmällä on tälle keväälle selkeä suunnitelma: paljon tekniikkaharjoituksia, kuskien itsetunnon ja rohkeuden kehittämistä sekä rimaa (=puomia) ylös. Syksyllä meitä hidastivat opettajan opiskeluviikot vaihtelevien sijaisten kanssa, mutta nyt valmennussuunnitelma auttaa myös näiden viikkojen harjoituksiin - ja saamme silloin hyvän vakiosijaisen! Jee. Eilen paukuttelimme oikein reippaasti menemään askelväliharjoituksia, yhdistettynä laukkavoltteihin pienen, noin 30-senttisen puominpätkän yli. Jopa tuo tarkkuusharjoite toimi ihan hienosti.

Istunnan kanssa olen tehnyt syksystä lähtien töitä kahden viikon välein toistuvin CR-tunnein. Kehitystä on tapahtunut, mutta joulu- ja pakkastauot olivat latistaneet opittuja taitoja - vai olivatko syynä hiihdossa jäykistyneet reidet ja pohkeet? Teimme paljon siirtymisharjoituksia ja lopuksi rentouttavat laukat (joissa Charly tosin väärinymmärsi, että tarkoitus oli hypätä - koulusatulassa pitkin jalustimin väkisin pohkeella runtaten sain sen töin tuskin ohjattua esteiden ohi ). Ensi kerralla treenaillaankin estesatulalla, jotta nähdään, miten se vaikuttaa istuntaani. Sen lisäksi, että sekä Charly että minut on arvioitu jo aiemmin syksyllä "laukkaajiksi" olemme ilmeisesti myös estetyyppiä. Tämä tuskin on kenellekään yllätys... Hevonen sai hyvää palautetta, mutta kuskille tuli kotiläksyksi kotijumppaohjeet: venyttelyjä ja kevennyksen harjoittelua seinää vasten.

Mikä sitten on ihan parasta? No vetää umpihangessa laukkaa, tietysti! Hyvä tapa aloittaa vapaapäivä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti