Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Ahaa - matematiikkaa!

Tämän viikon oivallukset liittyvät esteratsastukseen ja sen oikeasti matemaattiseen luonteeseen. Ilmankos siitä tykkäänkin niin paljon! Estetreenien loppuverkassa Mariia mainitsi meille ohimennen, että estehyppely on itseasiassa laskemista, ja jäin siksi oikein pohtimaan asiaa.


    Charlyn laukka-askel on reilusti yli 3,5 metriä, jos siltä itseltään kysytään.
  • Askelvälit. Hevosen laukka-askeleen pituus on keskimäärin noin 3,5 metriä. Tähän pitää tietysti lisätä ponnistuspaikan vaatima etäisyys ja esteiden välissä vielä laskeutumisenkin vaatima matka. Jos kävellessä saa esteiden väliksi vaikka 18 metriä, on siis kyettävä kätevästi päässään laskemaan, kuinka monta askelta väliin tarvitaan.

    Suunnilleen näin ponnistetaan...
  • Ponnistuspaikka. Tämä onkin sitten geometriaa! Periaatteessahan ponnistuspaikka on yhtä monen sentin päässä esteestä kuin mikä on esteen korkeus. Helppoa - mutta vaatii ainakin omassa päässäni sen, että käännän esteen ajatuksissani vaakasuoraan maan tasolle. Teen siis laskennallisesti kulman, joka syntyy kun ylin puomi lasketaan 90 asteen kulmassa maata vasten. Ryhmämme miespuolinen insinöörijäsen nyökytteli innoissaan, kun jaoin tämän ajatukseni muillekin. Havainnollistaako piirros yllä asian hahmottamista? Oli yllättävän vaikeaa löytää ylipäätään kuva, jolla edes jotenkuten voi hahmottaa asiaa. (Ja ylläsanottu ei sitten enää tietysti päde, kun lähdetään suurten luokkien estekorkeuksiin!)

Ei siis näin...

Eivät nämä mitään uusia tietoja tai ajatuksia ole, mutta nyt sain jotenkin selvennettyä itselleni sen, mitä oikein olen radalla tekemässä. Esteiden välit muodostuvat geometrisista muodoista: yleensä suorista linjoista, mutta joskus myös kaarista. Niiden väliset pituudet on laskettava, ja sitten kun sen esteen avaa alatasoon niin kuin ruotsinlaivan hytissä sängyn, niin pitäisi olla ponnistamassa oikeasta paikasta oikeaan suuntaan.

Treenasimme tällä kertaa tehtävää, jossa innari- ja yhden laukan väleistä koostuvaa sarjaa muuteltiin. Alussa siinä oli vaan maapuomeja, mutta sitten puomeja vaihdettiin esteisiin, joiden korkeudet ja tyypit vaihtuivat. Sarjaa jatkettiin puomien avulla ja sitten ilman. Tähän piti yhdistää myös yllättävän haastava maapuomitehtävä, jossa puomiväleihin piti saada neljä tai viisi laukka-askelta osumaan juuri oikein. Noloa tunnustaa, mutta pääsin oikeaan vireeseen, kun tajusin, että avuksi asetetut maapuomit tarkoittivat myös laukka-askeleen vaihtumisen kohtaa: yritin alkuun tähdätä tyylikkäästi puomit liitovaiheeseen, suunnilleen keskelle mahaa, ja vähän pieleenhän se meni! Tosin Herra C piti tästäkin ja suoritti oikein tyylikkäitä sarjalaukanvaihtoja väleissä... Loppu olikin sitten oikein tyylikästä liitelyä, kun pääsimme vauhtiin. Ei kaahaamista, ei runttaamista vaan tasaista menoa. Paras kierros oli tänäänkin se, minkä itse arvioin vähän laiskaksi, mutta arvosteluraati oli eri mieltä.

Nyt tekisi kamalasti mieli rynnätä jo viikonloppuna harjoittelemaan jonnekin kisoihin, mutta traikkukertausharjoitusten jäätyä vaiheeseen ja apukäsien puuttuessa taidan odotella suosiolla oman seuran kisoja, joissa päästään ainakin kevyesti ja helposti vauhtiin. Sinänsä tylsää, kun lähiseudulta olisi löytynyt paritkin sopivan helpot luokat, jotka olisivat sopineet hienosti ekaan vieraskilpailuun. Kuitenkin ajatus siitä, että taas lastaisin yksinään korkeamman koulun liikkeitä esittelevää Herra C:tä, ei ole kamalan houkutteleva, ja siksi odotamme suosiolla vielä viikon-pari, että matkustusvarmuus löytyisi. Noista harjoituksista pitäisi varmaan kirjoittaa erikseen oma juttunsa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti