Etusivu         Tytöt         Pojat         Myydään

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Palikoita

Kesäkuu 2010: "Niin, siis JOS minä ostan sen Charlyn, tai enhän mä sitä nyt oikeesti osta, mutta siis jos ostaisin, niin ratsastaisin kyllä vähintään yhtä paljon muilla hevosilla että oikeasti kehittyisin ratsastajana enkä jäisi aina tälle samalle tasolle."

Kyllä. Arvaatte varmaan. Loppukesän sairaslomaa ja yhtä yksittäistä rokotuspäivää lukuunottamatta istuimenani on ollut vain ja ainoastaan tuttu valkoinen karvapallo. Siksi viime viikonloppuna olin monella tavalla uusien haasteiden edessä, kun olin lupautunut kaveriporukan mukaan istuntakurssille Nurmijärven Equstomiin.

Kurssi alkoi teorialla, jossa puhuttiin centered ridingin perusteista, hyvän istunnan elementeistä ja kehonhallinnasta. Sitten siirryimme jumppasaliin tekemään pieniä harjoituksia yksin ja pareittain - tarkoituksena oli löytää ratsastuslihaksia ja liikeratoja myös kuivaharjoittelun keinoin. Huonon tasapainon lisäksi järkyttävää oli tarkastella itseään kokovartalopeileistä...

Ja sitten se pelottava hetki: vieraan hevosen selkään. Muille seitsemälle tilanteessa ei ollut mitään erikoista, mutta itse tuijottelin jättimäistä Senttiäni kauhunsekaisin tuntein: olisihan istumakorkeuteni varmaan parikymmentä senttiä ylempänä kuin normaalisti. Hevosen askeleetkin tuntuivat kovin oudoilta, ihan kuin kamelin selässä keinuisi. Ja se oli maailman laiskin hevonen! Reilut kaverit olivat valinneet minulle Sentin kommentoiden ohjaajalle, että on se tottunut ratsastamaan hitaita hevosia... Tähän menijään verrattuna Herra C on kyllä varsinainen Ferrari! Onneksi hitaassa vaappumisessa ehti tunnustella omia lihaksiaan, ja oikeat asennot alkoivat löytyä. Keskityin erityisesti rintakehän asentoon (saamaan takkiin "oikean poikkirypyn" - mielestäni tässä oli sama idea kuin viime viikkoisessa oivalluksessani "boleron napin sulkemisesta") ja painamaan hartioita alas. Tunnin ratsastuksen jälkeen isoksi ongelmaksi muodostui oikea jalkani, joka kipeytyi reidestä - vika oli ilmeisesti siinä, että painoni oli liikaa vasemmalla. Korjaukset auttoivat, mutta tunsin itseni silti kurjaksi toispuoleiseksi vaappujaksi. Tehokkaasti kuitenkin "heilutimme häntää" eli keinahtelimme puolelta toiselle harjoitusravin tahdissa.

Seuraavana päivänä ratsuni oli täysin erilainen: pirteä Takku, joka rakasti erityisesti lauk--- siis sitä kolmatta askellajia. Kun se ennakoi, että kohta voisikin olla laukkapätkän vuoro, alkoi hervoton pomppiminen ja kipittäminen. Ratsastaja oli kovin huolissaan, että eläin lähtee täysin käsistä. Turha toivo - kun laukka sitten alkoi, oli se erikoista, vähän tahditonta jolkotusta, joka jatkui jaktui ja jaktui. Turhasta kiireestä ei ollut tietoakaan... Lihakset muistuttelivat mukavasti, että edellisenäkin päivänä on jumpattu ja ratsastettu, mutta silti pystyin parantamaan suoritusta ja erityisesti korjaamaan oikeaa jalkaa. Takku kuitenkin piristyi selvästi laukkatyön jälkeen, ja sainkin liidellä todella hienoa keskiravia rennolla pyöreällä hevosella kaula kaarella. Tämä(kin) palautti itseluottamustani, että en ehkä olekaan maailman toivottomin ratsastaja. Selvästi vaikeimmaksi asiaksi kuitenkin jäi hahmottaa kantapään oikeaa asentoa, joka ei nyt kielikuvista täysin auennut.

Periaatteessa hyvin tyytyväinen (ja väsynyt!) olo; suosittelen Equstomia tämän kokemuksen perusteella. Joitain uusia oivalluksia sain, mutta erityisesti jalkojen osalta olen hahmottanut paremmin Tiinan selityksiä. Silti kurssi oli hyödyllinen - ja vierailla hevosilla ratsastaminen ensijärkytyksen jälkeen ihanaa! Sitä pitää siis jatkaa...

Ratsastin kurssin jälkeen vielä Herra C:n, joka liiteli kevyesti ja helposti, pitkästä aikaa kuolaimettomilla suitsillaan. Hevoseni on selvästi suoristunut - se hirveä vinous, jonka syksyllä heti huomasi inhorehellisillä kuolaimettomilla, esiintyi nyt ainoastaan pätkittäin ravissa.

Maanantain koulutunnin jälkeen tenttasimme Annelta kommentteja siitä, istummeko nyt kollektiivisesti paremmin kuin ennen. Hän ei ollut huomannut istunnoissamme radikaalia eroa aikaisempaan, mutta oli kiinnittänyt huomiota siihen, että hevoset liikkuivat paremmin ja rennommin eteen. Opimme siis varmaan jotain!

Oli niiiiin liikuttavaa tavata sunnuntai-iltana onnellisena tuhiseva Charly, joka 2 päivän tauon jälkeen tuntui olevan aidosti helpottunut ja onnellinen siitä, että syrjähypyn tehnyt mamma on palannut takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti